Huhhuh.

Laittoman pitkä kirjoitustauko sekä laittoman tylsää höpötystä - kunhan kierjoittelen. Tällä hetkellä kirjoittaminen ei nappaa ja elämäkin pyörii turvallisesti omalla, tasaisella radallaan. Herään aamulla kouluun, toistan samat rutiinit päivä toisensa jälkeen ja oikeasti harvoin tapahtuu mitään mullistavaa. Tämän lisäksi olen laiskistunut SUURESTI, enkä millään saisi aikaiseksi kirjoittaa, vaikka asiaakin saattaisi olla.
Justinan kanssa jummataan paikallaan, koska en uskalla 'treenata' siinä pelossa, että liike muuttu huonommaksi. Nyt kyllä ollut hyvä, mutta laukka ei näytä tekevän hyvää liikkeelle. Aika näyttää päästäänkö me koskaan rämpimään sitä helppoa c'tä saatikka edes hyppäämään esteitä. Tosiaan saamaton olen tässäkin asiassa. Sen kun varaisin estetunnin ja osallistuisin kisoihin, mutta ei.

Se, mikä sai minut reipastumaan tänään oli ht.netistä bongaamani ketju, joka pyörii sennulassa nimellä Henkistä pahoinvointia Hevosopistolla. Päähäni nousee erilaisia aatteita aiheesta. Osan ongelmista tunnistan, mutten todellakaan noin vakavina ja laajoina. Opiskelemmekohan me sittenkään samassa oppilaitoksessa? Vai onko meidän luokan oppilasvalinnoissa käynyt niin hyvä tuuri, että tullaan toimeen ja kyetään asumaan asuntolassa. Tosin en kyllä muista muiden vuosikurssien opiskelijoiden koskaan valitelleen huonoja asuntolaoloja, enemmänkin suurta työmäärää ja minimaalista vapaa-aikaa. Tosin silti samalla revitään jostain aikaa bilettämiselle ja seuraavaa aamuna valitellaan miten on rankkaa tunnin yöunilla - oma vika?

Moni ihminen elää siinä uskossa, että kaksoistutkinto on rankka ja pk -linjan pääsee läpi vihellellen. Itse olen tullut vuosien varrella toisiin aatoksiin. Kaksoistutkintolaisilla on vain yksi homma kerrallaan; lukio-, teoria- tai tallijakso kun taas pk -pohjainen hevoskasvatus, remonttiratsastaja tai ravilinjalainen joutuu hoitamaan talli- ja teoriajaksot päällekkäin sekä tämän lisäksi vielä hoitamaan käytössään olevat hevosensa.

Ajateltuani asioita tulin siihen lopputulokseen, että opiskelijan opinnot ovat todellakin opiskelijan itsensä harteilla. Jos päättää juhlia yöt, ei parane valittaa aamulla väsymystä, flunssaa yms. Melko helpostihan sen tutkinnon saa kunhan omistautuu ja osaa edes hieman aikatauluttaa päiviään.
En toisaalta yhtään ihmettele, miksi jotkut kokevat hevosopiston 'henkiseksi pahoinvoinniksi' kun tuntuu, että vuosittain tänne tulee vain enemmän ja enemmän pikkuteinejä pois mamman nurkista elämään 'omaa' elämäänsä ymmärtämättä, että tämä on OPPIlaitos. Kuitenkin sille pahoinvoinnilleen voi oikeasti tehdä jotain - jos oikeasti haluaa! Niinhän se menee, että kyllä hätä keinot keksii. Ja ellei keksi, niin ei ole todellinen hätä. En nimittäin millään meinaa uskoa, että opettajat eivät reagoisi SELVIIN avunhuutoihin jne. Tottahan se on, että täälä on liikaa mukuloita yhden asuntolavalvojan harteille, mutta jokainen muksu voisi omilla pikku tekosillaan tehdä tästä laitoksesta mukavan muille ja ennenkaikkea itselleen.

En varmaan voi koskaan tarpeeksi painottaa sitä kuinka tyytyväinen olen tähän oppilaitokseen. Ongelmansa tääläkin tietysti on, mutta en ole kokanut niitä läheskään niin suuria kuin valtaosa topicciin kirjoittaneista.
Siispä suosittelen, että älkää uskoko sinisilmäisesti kaikkea minkä luette vaan menkää ja kokekaa se itse!

Not my days.

Muutama lukiopäivä takana ja jo nyt voisin lopettaa tähän. Pitäisi taas totutella tekemään läksyjä ja ylipäätänsä opiskelemaan! Helpotan tätä kurjuutta ajattelemalla, että tämä on viimeinen lukiojakso, mitä tulen koskaanikinä käymään. Tässä jaksossa mulla on vain äidinkieltä, englantia ja yksi terveystiedon kertauskurssi - ne aineet mitkä kirjoitan keväällä.

Ei ole kyllä ollut nämä viimepäivät ihan mun päiviä. Kolmen päivän työputki vitostallilla PITKÄSTÄ aikaa otti hieman lihasten päälle ja laitto väsyttämään. Kivaa oli kyllä, voisin tehdä mielelläni useemminkin niin tottuis kroppa taas, koska tosiaan viimeksi oon siivonnut karsinoita Pantsulla.

Lupauduin liikuttamaan Eetua maanantaihin asti, koska sen omistaja on matkoilla. Tällä hetkellä kadun, että lupauduin koska se eläin on ollut niin kusipää. Lauantaina se oli oikein kiltisti kun juoksutin, mutta sunnuntaina kävi kyllä niin ylikierroksilla, jonka lopputuloksena tipuin vähintään puolimetriseen ojaan.. Tosin jalkautuminen oli lähinnä oma mokani..
Alkulenkki suju suhteellisen hyvin ja rauhassa, mutta ekan laukkapätkän lopulla herralla heitti kuppi nurin ja ei ois millään malttanut pysähtyä. Hidasti kyllä, mutta sitten edettiinkin sellaista ärsyttävää pomppuloikkimista eteenpäin. Lopulta sain ponin vähän rauhottumaan ja oltiin jo lenkin paremmalla puolella kunnes sillä napsahti yht'äkkiä ja alko taas keittämään yli. Siinä sitten yritän nätisti pysäyttää elikkoa laukasta tuloksena se, että saan sen vain hidastamaan ja pomppimaan paikallaan. Tämän lisäksi ojakin läheni tien vieressä uhkaavasti. Päätin sitten fiksuna tyttönä antaa ponin käyttää takastaan ojassa josko tajuais, ettei ehkä kannata. No, ei mennyt ihan kun elokuvissa, joten takajalan sijaan laittoikin molemmat etuset sinne ojaan ja voinette vaan kuvitella kuinka lensin taitavasti kevyestä istunnasta kuperkeikalla Empun nysäkaulan yli etujalkojen upotessa kokonaan sinne lumeen. Jostain syystä en saa ikinä pudotessani pidettyä ohjelmista, joten poni sano että heihei ja katosi paikalta. Pysähty sitten jonkin matkan päähän erään toisen hevosen kohdalle ja sain kipitettyä sen kiinni. Tuli sitten kävelyreissu molemmille lopulta - jälkeenpäin kun mietin, niin miksiköhän en mennyt takaisin selkään.

Eilen Eetu oli myös täysi pissapää. Alkulenkki meni erittäin hyvin, jopa se kohta missä tipuin meni hyvin. About 300m ennen tallia se sitten sai ihan varottamatta jonkun kohtauksensa ja rupes pomppimaan. Siinä vaiheessa mä en enää kyennyt istumaan kiinni satulassa - on meinaan aika kumipallo - vaan nousin kevyeen istuntaan ja otin ravia. Eipä me kauaa ravailtu kun tää eläin oli jo laukassa ja vuoronperään pidätteitäni tehdessä nosti joko päänsä niin, että sen korvat oli melkeen mun suussa tai laitto kaulan linkkuun ja puri kiinni. Huoh. Suostu sitten pysähtymään vasta tallin kohdalla ja eikun ympäri ja takas sinne mistä lähdettiin. Rauhassa siihen asti ja heti kun käänsin takasin niin alko etupää keveneen ja kumipallo liikkeelle. Hyppäsin vauhdista pois ja talutin tallille. Suoraan sanottuna ei vittuakaan kiinnostanut alkaa sen kanssa pelleilemään kun multa loppu työkalut millä hallita sitä. Pidättäessä jää vaan paikalleen pomppimaan ja kun pyytää pohkeella eteen ni takapää nousee ja vauhti lisääntyy. Siitä sitten taas himmaamaan ja sama pomppiminen alkaa. Siihen yhdistettynä vielä lyhyt kaula ja selkä sekä 'säpäkkä' rotu niin johan on.
Seuraavalla kerralla gramaanit mukaan niin eiköhän ole eri ääni kellossa kun ei saa nostettua sitä päätään pilviin.

Tänään ei kiinnostanut yhtään mennä Eetulla, joten seisokoot tämän päivän ja katotaan mikä on meno huomenna.

Justinan kävin liikuttamassa tänään ja se oli ihana.
Mentiin aluksi pieni lenkki käyntiä maastossa (ah ihanan rauhallista) ja sitten käytiin pellolla ottamassa pari askelta ravia ja laukkaa. Ja voi jumantsuipeli kun se hepo läks kun annoin luvan laukata. Ei oikeen mennyt pidätteet läpi ja välimatka aitaan alko uhkaavasti lyhentyä. Mutta Jude oli tosi tyytyväisen olonen kun sai mennä pätkän kovaa.
Suuntasin siitä sitten vastoin suunnitelmiani maneesille ja sieläkin Jude oli ihku. Ei menty kuin käyntiä ja pari pätkää ravia. Ravissa otin normaalia lyhemmät ohjat ja ai että kun heppa tuntui hyvältä. Vähän se veti mun istuntaa etukenoseksi, muttei painanut kädelle ja oli muutenkin avuilla. Huomenna olis tarkotus mennä vähän koulurynkkäilemään enemmän. :D

Iloinen, mutta surullinen.

Olen hyvin iloinen ISOLLA iillä, koska... Seppo Hyyppä kävi eilen taivuttamassa Justinan jalat, eikä löytänyt MITÄÄN, mikä vaikuttaisi käyttöön. Eli on melkoinen mysteeri tämä takasten vammailu. Tosin sellaisen huomion teki, että kengitys on pikkasen vinossa (jonka myös itse tarkemmin tutkailtuani huomasin tänään). Siihen kun lisätään vielä palmikoiva tapa liikkua niin sekametelisoppa on valmis. Huomenna neiti menee pajalle ja toivon, että liike muuttuis hieman paremmaksi ja sitä kengitystä alettaisiin suoristaa. Tosin kun kävin sanomassa asiasta pajalla niin asenne oli vähän evvk ja aha.
Mä jo ehdin pelkäämään nivelrikkoa tai pattia, mutta hyvähyvä, ettei kumpaakaan taivutuksen perusteella ollut. Laajempiin tutkimuksiin ei Jude pääse, joten edes tämä diagnoosi lohduttaa mun mieltä paljon.

Käytiin tänään neidin kanssa käyntilenkki (ja pätkä ravia), mutta kovin rauhallinen se ei ollut - vaikka kovin olisin tahtonut. Yhdessä kohtaa neidillä napsahti päässä ja loppumatka olikin epämäärästä ja jännittynyttä töpötystä. Huoh. Voisiko joku tulla takomaan ton tamman kalloon, että reissut ei ole mitenkään sidonnaisia askelmäärään tms. eli aina ei tarvitse olla niin hätäinen. Kovasti olen yrittänyt saada tota juna -vaihdetta pois, mutta yritäppä opettaa vanhalle koiralle uusia temppuja, ei oo ihan helppoa.

Ja jälleen kerran olen samaan aikaan todella iloinen, että todella surullinen. Vuotta vanhemmat kaksoistutkintolaiset valmistuu huomenna, joten oltiin tänään niiden päätöspippaloissa ja voi kun loppua kohden meinas tulla ihan itku. En koe, että olisin ollut kenenkään niiden kanssa mitenkään spesiaalisti läheinen, mutta se luokka oli ne, johon me ensimmäisinä tutustuttiin ja joiden kanssa me ollaan eniten oltu tekemisissä. Niiden kanssa on tietysti vietetty monia hyviä hetkiä ja toivon, että törmäilen heihin vielä. Moni vissiin aikoi suunnata ulkomaille, eli jos omat suunnitelmat käy toteen niin ehkä me kohdataan vielä. :)
Näiden valmistuminen tarkoittaa sitä, että ollaan nyt oltu pk08'sien kanssa täälä pisimpään. Tosin nekin valmistuu aivan kohta ja sitten jäädään vain me. Kyynel kun vaan ajattelenkaan vuotta eteenpäin - kun meidän oma aika koittaa.