Heppaleirillä.

Tämän postauksen oli tarkoitus olla julkaistuna jo maanantaina ja sen piti olla kattavampi, mutta kuinkas tässä taas kävikään - on torstai.

Nyt on sitten kuitenkin kuukauden mittainen hevosleiri - toiselta nimeltään koulu - aloitettu. Hyvällä fiiliksellä saavuin Ypäjälle maanantaina yhdentoista maissa ja innolla tapasin jälleen kaikkia kavereitani.

Aloitettiin nyt HKT-010 -kurssi (ratsuhevosen valmennus tjtn.), mikä sisältää lähinnä ratsastusta ja kengitystä - jotka valitsimme valinnaisiksi aineiksi.
Kurssi vaikuttaa tällä hetkellä hyvin lupaavalta, kuin myös ratsastuksenopettajamme. Saatiin 3 -käytävän opetushevosista nimikot, joita hoidetaan ja liikutetaan kurssin ajan (n. 1kk).

Minulle valikoitui ratsuksi Lumilla niminen suomenhevostamma (kuvassa), joka neljän päivän ja kahden ratsastuksen perusteella vaikuttaa ihan mukiin menevältä tapaukselta. Tehtävänäni on siis hoitaa kyseistä tammaa kuin omaani tämän kurssin ajan. Hoitaminen sisältää liikutuksen, kengityksistä huolehtimisen ja karsinan siivoamisen.

Tämän viikon rankka lukujärjestys on näyttänyt seuraavalta:
MAANANTAI Ratsujen laitumelta haku, pesu ja siistiminen
TIISTAI Kengitys ja ratsastus
KESKIVIIKKO Kengitys ja ratsastus
TORSTAI Valmennusfysiologia, kengitys ja heinätyöt
PERJANTAI Kengitys ja ratsastus

Kengityksestä olen aivan innoissani ja odotan, josko sitä päästäisiin jossain vaiheessa itse muotoilemaan ja sovittamaan kenkää. Tähän mennessä on tehty ihan perusjuttuja avustettuna eli normaalia kengitystä.

Nyt kun saatiin nuo 'omat hevoset', niin ajattelin tarinoida hieman yksityiskohtaisemmin ratsastustunneista ja edistymisestäni tamman kanssa. :)

Ravitunnelmissa.

23. päivä torstaina ravattiin Kokemäen kaviouralla juhannuksen kunniaksi poniravit. Yleinen tunnelma oli mitäänsanomaton, mutta Kokemäki ei pettänyt meitä. Jälleen saatiin ponille hyvä juoksu alle ja kannustusjoukot täpinöihin.

Mukanamme oli 12-vuotias Lidia, joka starttasi lähdössä 5; A-Ponit tasoitusajo 1100 m p. 2.47.0 + 20 m/ 3,0 s P. 80 e. Lähdön tunnelma oli mahtava, sillä omistajan kanssa jännättiin miten ponin käy. Lylli starttasi 120m takamatkalta ja juoksi täpärästi kolmannelle sijalle. Mikäli juostava matka olisi ollut pidempi, olisi poni kuskin mukaan juossut kärjenkin kiinni. Maaliin saavuttiin ajassa 2.32,0, joka on 2,2 sekuntia neidin ennätyksestä.

Tässä on poni, jonka juoksulahjat ovat aivan käsittämättömät. Kolmen vuoden tauon jälkeen kylmiltään tamma juoksi vain 0,7 sekuntia hitaammin kuin ennätyksensä. Ja nyt toisessa startissaan, treenaamattomana kolmas sija ja 2,2 sekuntia hitaammin. Mikäköhän olisi tilanne, mikäli pohja ei olisi ollut sateesta raskas?

Ypäjän Hevosopisto.

Olen jo kauan halunnut kirjoittaa koulustani kokonaisen postauksen verran ja vain oman näkökantani. Tähän alkuun on silti pakko sanoa, että mikäli Ypäjää ei ole kokenut itse, ei siitä voi puhua saatikka tietää mitään.

"Hevosopisto Oy perustettiin vuonna 1993 jatkamaan ja kehittämään edeltäjiensä, Ypäjän hevostalousoppilaitoksen ja Suomen Ratsastusopiston työtä.

Hevosopisto toimii lähes 300 hehtaarin alueella, josta osan omistaa MTT ja osa metsähallitus. Kauniiden, perinnemaisemaksi luokiteltujen laidunalueiden lomassa on laaja hevosurheilualue ajo- ja ratsastusreitteineen. Käytössä on useita ratsastuskenttiä, ravureiden valmennusrata hiittisuorineen, täysimittainen ravirata, valjakkoajorata ja kansainväliset mitat täyttävä maastoesterata. Hevosopistolla on neljä ratsastushallia, jotka tarjoavat erinomaiset ratsastusolosuhteet läpi vuoden.

Ypäjän Hevosopiston päätehtävä on tarjota hevosalan ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta. Tavoitteena on kouluttaa alalle ammattilaisia, jotka ovat kilpailukykyisiä myös kansainvälisesti."


Hevosenhoitajan opintoni kaksoistutkinnossa aloitin Ypäjällä vuoden 2008 syksyllä ja samalla tiellä jatketaan vielä puolisen vuotta. Alkuunsa kaikki oli vierasta ja jännää, mutta nyt tästä pahaisesta tuppukylästä on tullut koti, josta en tahtoisi poistua. Oppilaitos on antanut minulle tiedon ja taidon lisäksi lukemattoman määrän hyviä ystäviä, joiden kanssa olen viettänyt elämäni parasta aikaa.

Hevosopistosta liikkuu montaa juttua ja minusta tuntuu, että eniten puhuvat ne, jotka eivät mistään mitään tiedä; 'kaverin kaveri kertoi, että se on paska paikka'.
Oma - positiivinen - kantani on selvästi havaittavissa kirjoituksistani. Minulla ei ole juurikaan pahaa sanottavaa kyseisestä laitoksesta ja miksi olisi? Olen pelannut pelini omalta osaltani mallikkaasti ja tehnyt paikasta itselleni viihtyisän. Olen sen verran sopeutuvainen persoona, että minun on ollut helppo elää seitsemän muun ihmisen kanssa samassa kämpässä. Lisäksi haluni oppia on suuri, mikä tekee opinnoista helppoa. Oppilaitoksessa on omat puutteensa, mutta olemalla itse aktiivinen ja käyttäytymällä asiallisesti ei näistä koidu ongelman ongelmaa.

Sanomattakin on selvää, että jokainen ihminen ei ole kykeneväinen elämään soluasunnossa, saatikka 'tanssimaan toisen pillin tahdissa'. Pohdintojeni myötä olen päätynyt siihen tulokseen, että tällaiset heppaleireilijät 'mustaavat' koulun mainetta turhaan kertomalla satuja. Paikasta ei tarvitse pitää, mutta miksi haukkua oppilaitos lyttyyn, mikäli itse on asiansa muninut? Onko oppilaitoksen vika, mikäli opiskelija ei kykene pelaamaan sovituilla säännöillä tai jos opiskelu ei kiinnosta paskan vertaa? Oppilaitoksella on kuitenkin hyvin pieni valta viihtyvyyteen - se lähtee opiskelijoista itsestään.

Olen kohdannut kitiseviä ja nurisevia opiskelijoita niin maan miljoonan, että mieleen tulee vain yksi kysymys, miksi? Miksi opiskelija väenvängällä on kyseisen koulun kirjoilla, mikäli se on niin paska? Miksi opiskelija opiskelee alaa, mikä ei kiinnosta lainkaan? Miksi opiskelija vain kitisee, eikä tee asioiden eteen itse mitään? Miksi, oi miksi ihmiset etsivät vikaa aina ensin muista ja vasta vihoviimeisenä vaihtoehtona itsestään?

Omaksi onnekseni satuin saamaan luokan, jolla luokkahenki on todella hyvä. Kaikki tulevat juttuun ja kaikilla on hauskaa. Tietysti pieniä erimielisyyksiä on sillointällöin, mutta ei niin laajassa mittakaavassa, että muut luokat siitä kuulisivat. Oppitunneilla jokainen osaa käyttäytyä asiallisesti ja antaa työrauhan muille.
Ilman hyvää luokka- tai asuntolahenkeä opiskeluista voi tulla yhtä helvettiä. Ei tarvita kuin yksi ihminen myrkyttämään ilmaa ja kenelläkään ei ole enää mukavaa. Onneksi tällaiseen on helppo puuttua, mutta se vaatii jälleen kerran oppilailta oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.

Hevosopisto on mielestäni koulu, jossa kivien potkijat eivät pärjää. Halu olla ja oppia täytyy lähteä opiskelijasta itsestään. Onko ihme, että opettajaa tai henkilökuntaa ei miellytä naama, joka häiriköi, lintsaa, jättää tehtävät tekemättä ja tulee krapulassa tunneille?
Huhutaan, että hevosopistolla vallitsisi aika rankka pärstäkerroin, mutta käytöskerroin se kyllä enemminkin on. Mielestäni on selvää, että ihminen joka on hyvissä väleissä esim. ratsastuksenopettajan kanssa, auttaa, huolehtii asiat järjestykseen yms. saattaa saada joitakin etuisuuksia. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, joihin jokaisella on mahdollisuus, jos vain on valmis tekemään jotain. Ei sitä kuntoutettavaa hevosta lähdetä tarjoamaan Marja-Leenalle, joka käy kerran kuukaudessa tallissa katsomassa, että nimikkohevonen on hengissä.

Kirkkain silmin voin suositella hevosopistoa jokaiselle, joka uskoo voivansa toimia (tiiviissä) ryhmässä. Jokaiselle, jonka mieli on avoin uudelle. Jokaiselle, joka kykenee sopeutumaan vaihteleviin tilanteisiin. Jokaiselle, jolla on hyvä asenne ja positiivinen ajattelutapa. Ja jokaiselle, joka kykenee antamaan jotain itsestään jonkun toisen hyväksi.
Tällainen ihminen on kykeneväinen vastaanottamaan sen kaiken, minkä oppilaitos pystyy tarjoamaan. Ammattitaidon lisäksi hevosopisto antaa monia hetkiä, jotka säilyvät muistoissa vielä vanhanakin.
Vielä viikko ja pääsen jälleen luomaan uusia muistoja rakkaiden luokkatoverieni kanssa. <3

Aikaa luvassa.

Kiirettä on pitänyt, joten kirjoittelu jäi hetkeksi hieman taka-alalle.

Perjantaina saatiin junnuleiri päätökseensä ja pitää kyllä myöntää, että onneksi. Alkoi pikkuhiljaa itseltä olla veto poissa kun sai koko päivän painaa hommia ja vasta illalla pääsi hieman huilaamaan. Kiva leiri kuitenkin oli ja todella opettavainen.
Viimeisenä päivänä otettiin rennosti ja leikittiin ensimmäinen tunti. Ratsastukset päättyivät leirikisoihin, joissa oli tehtävärata, joka suoritettiin parin kanssa. Kisafiilis jäi tytöiltä jonnekkin hukkaan ja tahti oli rauhallinen. Kenties pelottelin tytöt ratsastamaan niin nätisti kun pystyivät, etteivät he uskaltaneet painaa kaasua ollenkaan. Parempi näin. Siistiä ratsastusta on aina mukavampi seurata kuin rumaa - erityisesti silloin kun on itse vastuussa ratsastajien teoista.

Lauantaina sain pitää vapaapäivän, joka sekin kyllä kului valokuvauskeikan parissa - heihei lepo.

Tänään sain nukkua hieman pidempään ja puolen päivän jälkeen lähdin pitämään maastoleiriläisille tunteja. Minulle ei enää tule omaa leiriryhmää, mutta tarpeen vaatiessa tuuraan toista vetäjää.
Ensimmäinen tunti pidettiin kentällä. Käytiin läpi perusavut, kääntäminen, pysäytys, töltti jne. Pääosin ihan hyvää ja tasaista ratsastusta kaikilta, mutta eräs tyttö sai kääntävillä avuillaan (='johtava' käsi reiden takana ja koko yläkroppa aivan kierteellä) minut melkein menettämään malttini. Tuntui, että hän ei edes halunnut päästä tästä eroon, koska 'näin minulle on opetettu'. En voi ymmärtää, miten joissakin paikoissa ei puututa näin selkeään ja ratsastusta häiritsevään virheeseen. Mielestäni ratsastajan virheet pitäisi korjata vähintäänkin hevosen takia, sillä epäreilua kohtelua kokeva ja huonosta ratsastuksesta 'kärsivä' hevonen ei varmasti pidemmän päälle tarjoa asiakkaille onnistuneita ratsastustunteja.

Päivän toiset tunnit vedettiin maastossa ja iloisin mielin lähdin tyttöjen kanssa maastoilemaan, vaikka vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Tämän porukan kanssa oli mukava maastoilla, sillä itsellä oli vahva fiilis, että nämä kyllä pysyy matkassa. Ongelmitta siis selvittiin ja omat ratsunikin oli todella kivan tuntuisia.
Ensimmäisen lenkin vedin jälleen Sepellä, jonka kanssa löysin itsestäni pyöreyden ja pehmeyden, joiden avulla sain itseni jäämään odottamaan hevosta. Näiden seikkojen myötä myös hevonen oli todella super. Kertaakaan ei tullut tunne, että nyt tämä hepo lähtee minun altani.
Toisen lenkin vedin Tealla ja kykenin säilyttämään saman rentouden ja hakemaan samaa fiilistä, minkä saavutin Sepen selässä. Hyvinhän tuo onnistui ja pitkästä aikaa olen todella tyytyväinen maastoratsasteluihini. Hevoset kulkivat rauhassa ja odottaen. Ohjista riitti pieni pidäte ja kumpikaan ei juurikaan ollut raskas kädelle.
Toisaalta kyllä toivoisin vetohevoseksi sellaisen hevosen, jonka tiedän olevan avuillani 100% ja koko ajan. Tällöin kykenisin antamaan kaiken keskittymiseni asiakkaille. Tällä hetkellä en ole niin harjaantunut vetäjä, että pystyisin täysipainoisesti ratsastamaan omaa ratsuani ja samalla opastamaan asiakkaita.

Loppuviikko näyttäisikin aikalailla hiljaiselta. Tiistaille saattaa tulla kahden ratsastustunnin pitäminen ja torstaina lähdetään Lyllin kanssa Kokemäelle poniraveihin. Sinne nappaan kameran mukaan, joten saadaan vihdoin jotain kuvamateriaalia!

Rättipoikkipuhkiväsynyt.

Kaksi kahdeksantuntista työpäivää junnuleirillä takana ja kyllä väsyttää. Ehkä vähäisten yöunien, neljän ratsastustunnin pidon (ja kävelyn) ja muun touhuamisen jälkeen saakin päivän päätteeksi olla hieman väsynyt.

Nämä kaksi päivää ovat opettaneet minulle todella paljon. Olen omaksunut uuden opetustekniikan ja täytyy myöntää, että olen aika tyytyväinen itseeni. Työnantajani on jälleen ihanana ihmisenä opastanut ja auttanut minua paljon. Ilman häntä huutelisin yhä samanaikaisesti ohjeita kaikille, kun nyt keskityn tarkemmin yhteen ihmiseen ja jätän muut siksi aikaa rauhaan. Silmä on myös kehittynyt, sillä huomaan yhä paremmin, mistä erilaiset virheet suorituksissa johtuvat. Leirin tytöt ovatkin siis omanlaisine vaikeuksineen oikein oivia opettajia.
On mukava huomata, että osa tytöistä on jo kahden päivän aikana saanut parannettua ratsastustaan. Siitä huolimatta joukossa on yhä muutama, jotka eivät tee minkäänlaista muutosta, vaikka monesti huomautan ja selitän, miksi muutos tarvitsee tehdä.

Tämän päivän maastolenkkien ratsastukseen olen omalta osaltani tyytyväinen. Ensimmäisen ryhmän kanssa koko lenkki sujui täysin ongelmitta, vaikka kokemattoman ryhmän kanssa onkin aina omat riskinsä. Sain myös ratsastettua ratsuni Tean superkivaksi ja hyvän tuntuiseksi. Taisin myös huomaamattani ihastua tammaan aika paljon. Sain itselleni hyvän fiiliksen selässä ja kykenin istumaan tarpeen vaatiessa liikkeen takana, mutta silti ympärillä ja vauhti pysyi rauhallisena.

Toinen lenkki päättyikin hieman ikävästi - tosin osittain oman päätökseni johdosta. Eräs ratsastaja ei saanut hallittua hevostaan käynnissä vaan ilman itselleni järkeenkäypää selitystä sai ehkä maailman helpoimman hevosen ratsastettua metsikköön - useasti. Ja sieltä ei poispääsyä ollutkaan. Kun tarpeeksi monta tilaisuutta ja ohjetta olin tuloksetta useammassa eri kohdassa antanut, tein päätöksen kääntyä takaisin tallille ja pitää lopputunnin kentällä. Työnantajani sanoi, että olisin voinut tehdä ratsunvaihdon, mutta rehellisesti sanottuna tällaista kuningasideaa ei pieneen päähäni juolahtanut.
Lenkin keskeytyminen harmitti minua jonkin verran, sillä sain ratsuni lähestulkoon ensimmäistä kertaa tölttäämään ja vieläpä kaikenlisäksi hyvän tuntuisena. Meillä - tai oikeastaan minulla - on Sepen kanssa ollut hieman ongelmaa, sillä en uskalla ratsastaa tarpeeksi pohkeella. Kyseinen sähläri tarvitsisi todella paljon tukea pohkeelta, mutta itselleni jopa pohkeen pitäminen kyljessä tuntuu erityisen hankalalta. Ei sen takia, että pelkäisin hevosen lähtevän kovaa eteenpäin tai tekevän jotain muuta. Jotenkin en vain saa pohkeitani kiinni tällä hevosella. Hassu tämä ihmiskeho, mutta toivotaan, että joku päivä meillä natsaa ja nelikäyntihepo näyttää allani ravin lisäksi hyvää tölttiä.

Torstaina yritetään maastoilua uudestaan, vetäjä muutamaa asiaa fiksumpana. :D

Duuniaduunia.

Kalenterini näyttää yhdeltä suttukasalta muutaman viimeviikon, sekä tulevan osalta. On suttua, korjausta, aikoja, suunnitelmia ja vaikka mitä. Minulla on siis ollut varsin kiireistä aikaa Tanskasta palattuani. On ollut töitä, jumppaa, hengailua ja muuta mukavaa ajanvietettä. Oi kuin olisi aina loma!
Töitä piisaa koko ensi viikolle niin, että loppuviikosta varmasti kaipaan vapaapäivää.

Perjantaina oli helppo työilta, sillä kävin vetämässä vain yhden maaston. Lenkki sujui todella hyvin, joskin en vieläkään tule ratsunani toimineen Sepen kanssa juttuun. Toivotaan, että hampaiden raspauksen myötä meno helpottaisi hieman.

Tänään olikin sitten luvassa paljon sekaannusta aamun tunneissa. Minulle ja eräälle porukalle oli ilmoitettu, että 10.30 alkaa tunnin tunti, jonka jälkeen on puoli tuntia tenaville. Listoissa kuitenkin luki, että tunnit alkavat kello 11 ja on kaksi ½ tunnin tuntia. Siinä sitten sain kiiressä hiki hatussa selvitellä hommaa, joka onneksi lopulta ratkaistiin fiksusti. Syynä sekaannukselle oli se, että ratsastajille ja minulle oli unohdettu ilmoittaa, että tunnit oli muutettu jälkimmäiseksi. Jäi itselleni hieman kurja olo, kun sain toimia tällaisen sovittelijana ja tuottaa pahan mielen toiselle.

Kahden tenavatunnin jälkeen oli 2½ tunnin maastolenkki, joka onnekseni sujui todella hyvin paahtavasta auringosta huolimatta. Tosin olisin tahtonut ratsukseni hieman hitaamman hevosen, jolloin olisin voinut unohtaa ratsastamisen ja keskittyä asiakkaiden viihdyttämiseen. Vaikka tykkäänkin vetää maastoja, sillä saan päättää tahdin ja liikkua vapaammin, on sielä jonon jatkona olemisessakin hyvät puolensa. Ei tarvitse keskittyä kuin omaan menoon ja etummainen pitää hyvin tahdin yllä.

Tykkään kyllä reippaista hevosista, mutta kun mukana on asiakkaita ei se aina ole niin mukavaa. Tykkäisin laukata niin kovaa kuin hevosesta lähtee, mutta aina on mukana joku, joka ei halua. Onneksi kuitenkin toisinaan saa ratsastella aivan yksin ja päättää kaiken aivan itse.

Turvavarusteet.

Eilen kuulin itseäni hieman hämmästyttävän kysymyksen esitettävän leiriläiseltä toiselle; "miksi sä käytät joka tunti turvaliiviä?" Tällöin koin asiakseni 'puolustaa' turvaliivin käyttäjää ja kerroin tytöille, että on viisasta käyttää turvaliiviä, mikäli sellaisen omistaa. Ei siitä mitään haittaakaan ole ja pahassa paikassa se voi oikeasti pelastaa hengen.

Tänään hevostalli.netissä jollain oli ongelmana, että kehtaako turvaliivin laittaa harjoitusestekisoihin - ja kun ratsuna on vielä pieni ponikin.. Miksi ei kehtaisi?

Mielestäni turvavarusteiden käyttö ei tee kenestäkään 'noloa', saatikka yhtään sen huonompaa ratsastajaa. Minulle tällainen ihminen viestii vain sen, että hän haluaa pitää huolta turvallisuudestaan. Työskentelemme kuitenkin saaliseläinten parissa, joten koskaan ei voi tietää mitä se mamman kultamussukka seuraavaksi tekee - ja kerta se on ensimmäinenkin.

Itseäni (tulevana) ammattilaisena lähes hävettää myöntää, etten omista turvaliiviä. Monesti olen sellaisen meinannut ostaa, mutta itseni tuntien en sitä päälleni laittaisi. Kuulun niihin ihmisiin, jotka muuttavat tapojaan vain jos jotain vakavaa tapahtuu - typerää, tiedän.

Turvakypärään minulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen. Itse käytän kypärää 99,9999% ratsastuskerroistani ja silloin kuin se jää pois päästä on kyseessä sopivan kokoisen kypärän puuttuminen tai nopea, ennalta ennustamaton käynti selässä. Kerran olen selästä alas tullut kypärättä ja kyllä sen jälkeen oli sillä hevosella ratsastaessani visusti potta päässä.
En tuomitse kypärättä ratsastavia, sillä se on mm. ulkomailla ja 'kisamaailmassa' täysin normaali asia. Typerä peruste, mutta se kun tulee olemaan tulevaa työaluettani, tulee minun olla sinut muiden tapojen kanssa. En kuitenkaan hyväksyisi ratsastustunnilleni ratsastajaa, joka ei suostu kypärää käyttämään. Ratsastaja on kuitenkin tunnin ajan minun vastuullani, enkä halua omantunnon tuskia jonkun muun haljenneesta kallosta.

Haluaisin kuitenkin painottaa sopivia varusteita. Kypäräkään ei suojaa, mikäli se on kolme kokoa liian suuri. Muutenkin liian suuret tai pienet varusteet tekevät ratsastamisesta epämukavaa. Aloitteleva ratsastaja ei sitä välttämättä tiedosta, mutta sitä mukaa kun niitä tunteja alkaa kertyä, alkaa myös rypyllä olevat, liian suuret ratsastushousut ärsyttämään.

Jokaisen vanhemman tulisi siis ostaa ratsastusta harrastavalle lapselleen asianmukaiset turvavarusteet. Harva aikuinen ymmärtää kuitenkaan ratsastuksen todellista vaaraa, joten siskonkumminkaiman vanhat varusteet saavat kelvata meidän Pirjo-Petterille. Lyön vetoa, että jos jokainen vanhempi tietäisi riskit, niin useampi lapsi käyttäisi turvaliiviä jokaisella ratsastustunnillaan.

Turvallisuuteen liittyvät asiat ovat kuitenkin kuin veteen piirrettyjä viivoja ja niistä ollaan hyvin montaa eri mieltä. Oma kantani on, että yli 18-vuotias on kykenevä päättämään millä varusteilla ratsastaa. Jos täysi-ikäinen henkilö näkee viisaaksi riskeerata henkensä ratsastamalla ilman kypärää, ei muiden tulisi ottaa stressiä siitä - ellei henkilö jostain syystä ole teidän vastuullanne.
Tehkää siis niikuin minä sanon, älkää niinkuin minä teen!

Yllärihommia.

Eilen sain yllättäen pyynnön töihin tuuraamaan kaveria. Ilman muuta otin homman vastaan ja lähdin vetämään leiriläisille yhdeksän aikaan illalla ilman satulaa tuntia.

Ryhmiä oli kaksi ja ihmisiä yhteensä kymmenen. Tunnit oli helppo pitää, vaikka porukka olikin minulle kahta ihmistä lukuunottamatta vieras.
Pääosin tehtiin harjoituksia, joissa ratsastajan pitää käyttää painoapuja ja hakea omaa tasapainoaan (mm. pujottelu, ympyrät, vauhdin muuttaminen). On yllättävän vaikea saada kokematon ratsastaja irroittamaan ohjista ja käyttämään sitä istuntaa. Vaikka kuinka yritin selittää, että se hevonen ei ymmärrä mitä ratsastaja haluaa, koska sitä ei ole opetettu pysähtymään ohjista kiskomalla. Välillä olisin tahtonut ottaa ohjat pois kun muutaman ratsastajan kädet tekivät niin hurjan näköisiä kuvioita.

Olen muutaman päivän ajan miettinyt kovasti ohjelmaa ensi viikon junnuleirille. Olisiko jollain jotain ideoita? Mitä lapsi haluaa leirillä oppia tai tehdä?
Tähän mennessä olen jo keksinyt kahdeksalle tunnille aiheen, mutta vielä olisi kuusi jäljellä.

Huh hellettä!

Viimepäivät ollaan liikuttu reilusti plussan puolella olevilla lämpöasteilla ja loppua ei näy. Liian lämmin ilma luo omat rajoituksensa ratsastusharrastukselle ja hankaloittaa jonkin verran tuntitoimintaa.

Kesäisin ratsastus kannattaakin ajoittaa aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan, jolloin lämpötila on matalimmillaan. Myös harjoituksen rasitus ja ohjelma tulee miettiä etukäteen lämpötilojen mukaan. Näin vältytään ikäviltä vaivoilta kuten lämpöhalvaukselta tai nestehukalta. Sanomattakin on selvää, että niin ratsastajan kuin hevosenkin vireystila on viileämmällä ilmalla korkeampi ja työskentely on mielekkäämpää.

Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ihminen kestää tai jaksaa jonkun asian, niin tekee myös hevonenkin. Tietysti poikkeuksia on, mutta esimerkiksi keskipäivään sijoittuvaa käyntilenkkiä ei tarvitse lykätä lämpötilojen takia - mikäli vain ihminen kestää. Tällöin täytyy tietysti pitää huolta nesteytyksestä.

Ratsastuksen jälkeen hevonen tulee hoitaa hyvin pois - mikä tietysti on itsestäänselvyys. Lenkin jälkeen on hyvä tarjota esimerkiksi melassivettä, elektrolyyttejä ja/tai suolaa. Erityisesti silloin kun hevonen juo huonosti, on ihmisen tehtävä pitää huoli, että nestettä saadaan tarpeeksi.

Hikisen hevosen vaatimista toimenpiteistä ollaan hyvin montaa eri mieltä. Toiset ovat sitä mieltä, että hevonen pitää viilentää asteittain ja toiset heittävät kylmän veden niskaan ja valmis on.
Itse kannatan kylmällä/viileällä vedellä suihkuttamista liikutuksen jälkeen. Monesti kuulee, että lihakset voivat mennä jumiin tästä, mutta itse en ainakaan ole vielä keksinyt, mikä ne lihakset jumittaisi? Kyseessä on kuitenkin hetkellinen altistus, mikä kohdistuu pienelle alueelle ja vesi lämpenee iholla erittäin nopeasti. Kylmä parantaa verenkiertoa ja on kerrottu, että se olisi myös hyväksi lihaksille. Selvääkin selvempää tietysti on, että jääkylmää vettä ei tule suihkuttaa heti treenin jälkeen, vaan kunnon loppuveryttely on aina kaiken A ja O.
Tulee myös muistaa, että kesähelteillä vettä ei saa jättää hevoseen. Äkkiseltään ajatus tuntuu hyvältä ja vilvoittavalta, mutta vesi tosiaan lämpeää hyvin kuumaksi ja hyvin nopeasti auringon ja hevosen ihon vaikutuksesta.

Kilpailutilanteissa on myös syytä pitää tarkasti huolta hevosen nestetasapainosta, sillä liian monta hevosta on menehtynyt kilpailuihin helteillä. Vettä on hyvä tarjoilla vähän väliä. Jälleen pienet kikkailut (melassi tms.) lisäävät hevosen juomahalua. Omaa vuoroaan odotellessaan hevosen oloa voi viilentää pitämällä kylmää pyyhettä selän päällä.

Hevostenne lisäksi muistakaa pitää huoli myös omasta nestetasapainostanne eli vettä, vettä ja vettä! :)

Onnellisuutta on.

Galluppi ei kovin suurta vastausmäärää saavuttanut - jopa yhdeltä lukijalta tuli vastaus. :) Onnekseni mielipide oli omani kaltainen, joten tulevaisuudessa lisätään heppajuttuja oman harrastelun ulkopuolelta.

Olen venyttänyt postauksia mahdollisimman pitkälle, sillä odottelen yhä kuvia viimeviikon maanantailta. Niitä en ilmeisesti koskaan saa, joten jatketaan eteenpäin.

Olen päässyt viimeaikoina ratsastamaan aikalailla mieleni mukaan (kiitos Piialle!!) ja samalla saanut korvaamatonta oppia. Olen jälleen askeleen lähempänä hyvää ratsastajaa, joskin askeleita on vielä rutkasti jäljellä. Aikaa kuluu myös vanhojen oppien korjaamiseen ja uudistamiseen. Isohevospuolella jotkin asiat tehdään aivan eri tavalla kuin islanninhevospuolella, joten pitää pitää mieli avoinna. Onnekseni olen jokaisesta oppimastani asiasta samaa mieltä, joten tapojani en joudu väkisin muuttamaan.
Viime kuukausien aikana olen oivaltanut asioita ratsastuksessa enemmän kuin kahteen viimeiseen vuoteen. Tästä kuuluu iso kiitos työnantajalleni, joka jaksaa sinnikkäästi opettaa minua ja tehdä minusta taitavampaa työntekijää. Olen viimeisen viikon aikana huomannut, ettei se maastojen vetäminen olekkaan ihan niin yksinkertaista hommaa kuin aluksi luulin. Nyt pitäisi alkaa laajentaa omaa silmää siihen kokonaisuuteen.

Tällä hetkellä olen ratsastajana erittäin hyvässä asemassa. Niin hyvässä, etten ole koskaan ollutkaan. Minulla on käytössäni erilaisia hevosia sekä mahdollisuus opetukseen. Tähän kun vielä lisätään hyvä opettaja, joka selvästi haluaa minun kehittyvän. On ymmärrettävää, että kehitystäni tarvitaan yrityksessä mm. läpiratsastukseen, mutta minulle tämä tilanne juuri nyt on jotain aivan mahtavaa.

Jos nyt vielä onnellisuuden tunnettani jakaisin lisää.
Minulla on alan töitä. Lisäksi pidän työstäni TODELLA paljon. Saan työskennellä ihmisten ja hevosten kanssa sekä minulle annetaan vastuuta. Juuri nyt minulla on tosin hieman heikko itsetunto työskentelyn suhteen, sillä tunnen etten osaa mitään. Mutta minulla on ymmärtäväinen ja kannustava työnantaja, joka kykenee opettamaan minulle uutta.

Kiitos.

Gallup.

Elikkä pienoista galluppia pystyyn. Halukkaat voi vastata kommenttiboksiin. :)

Haluatteko lukea myös muista hevosaiheisista asioista oman heppailuni ulkopuolelta?
Ajattelin, että aiheen laajentaminen voisi olla paikallaan, sillä hevoshommat painottuu tällä hetkellä aika paljon työhommiin, joita taas on vain muutamana päivänä viikossa. Omasta etenemistäni issikkaratsastajana pyrin vastedes kirjoittamaan hieman laajemmin.
Luvassa olisi varmaankin lähinnä omia mielipiteitäni ja näkemyksiä erilaisista asioista - niitä kun on kymmenisen vuotta harrasteltuaan ehtinyt kehittyä monenmoisia.


ps. pahoittelut talvisesta kuvasta, mikä ei edes liity aiheeseen millään tapaa.

Issikkaratsastelua.

Heti maanantaina sain palata hevosen selkään työn merkeissä. Virkistävän maastolenkin jälkeen istuuduin Sepoksi nimetyn nuoren ruunan selkään. Näyttämisen paineet oli valtavat ja ratsastus menikin aivan ketuilleen. Toisaalta hyväksyn suoritukseni huonouden, sillä alla oli vieras hevonen ja en ollut ratsastanut viiteen viikkoon. Siltikään en voi ymmärtää, miksi minulle aika-ajoin tapahtuu jäätymisiä. Sellaisia tunteja, jolloin en kykene ratsastamaan. Istun vain passiivisena, enkä saa käytettyä kehoni eri osia samanaikaisesti. Tunnin jälkeen olo on tyhmä, sillä tiedän tarkalleen, mitä olisi pitänyt tehdä, mutten vain saa itseäni toimimaan. Aloin myös pohtimaan, entä jos en oikeasti osaakkaan? Tiedän kyllä teoriassa, mutta luulenko vain handlaavani homman?

Tiistaina ratsastelut sujui paremmin. Sain ratsastella mieleni mukaan, mutta kuitenkin ohjeistusta oli tarjolla ajoittain. Ensimmäinen ratsastettavani oli Rekku, jonka kanssa tuli maastoiltua maanantaina. Kentällä ei ollut suurempia ongelmia, joskin huomasi, että tauko on todellakin tehnyt hallaa lihasmuistille. Toisena ratsuna toimi Hela, jonka ratsastus tosin jäi kengityksen takia hieman lyhyeksi. Sain kuitenkin hieman tuntumaa tammaan ja töltin paranemaan loppua kohden.
Täydellisesti ei tietenkään mennyt, mutta tuntui, että nyt kykenin jopa tekemään jotain.

Tänään kävin vetämässä kaksi ratsastustuntia. Ensimmäinen tunti oli nuoremmille ratsastajille. Kauden päätöksen kunniaksi vietettiin viimeinen puolituntinen leikkien parissa. Kenttätunnin jälkeen oli sennuratsastajien maastoretki, joka sekin sujui oikein letkeästi.
Tästä on hyvä jatkaa lauantaille. :)