Ylioppilaskuvia.

Vihdoinkin sain otatettua jonkimoiset YO-kuvat. Eivätpä nämä ihan tavanomaisia olekkaan, mutta halusin jollain tapaa tuoda ilmi myös sen, että kyseessä oli kaksoistutkinto. Eipä me heppahoitajat sielä tallissa kauheasti mekoissa pyöritä.
Mielestäni kuvat onnistuivat ihan ok, joskin olisin tykännyt että aurinko ei olisi häikinyt niin perkuleesti ja, että lakki olisi ollut taaempana. Tietysti paitakin olisi voinut olla siistimpi, tukka paremmin ymsymsyms. mutta tulipahan nyt edes otettua. Kuvat ovat käsittelemättömiä.

Noora ja blogi esittäytyy.

Huh, viiden päivän kuume selätetty, joten riittää hieman energiaa bloggailuunkin. Minun piti toteuttaa tämä(kin) postaus jo jokin aika sitten, mutta tuli muutama muuttuja vastaan. Suurinpiirtein kaksi kuukautta ja blogi on ollut pystyssä kaksi vuotta, joten nyt olisi kenties korkea aika esittäytyä uudemman kerran.

Hyvät naiset ja herrat, Noora ja blogi!
Tekstien takaa löytyy 20-vuotias ikuinen heppatyttö, potentiaalinen tä(h)tiratsastaja. Olen harrastanut hevosia kymmenisen vuotta vaihtelevalla aktiivisuudella, kuitenkin ilman taukoja. Vuosiin mahtuu yhtä sun toista, hyvää ja pahaa - enimmäkseen kuitenkin todella hyvää! Vuonna 2008 jo ala-asteella syntynyt haave muuttui todeksi kun lähdin opiskelemaan hevosalaa. Valmistuin joulukuussa 2011 Ypäjän hevosopistolta kaksoistutkinnosta hevosenhoitajaksi. Hevosalalla olen työskennellyt erilaisissa tehtävissä koko opintojeni ajan ja nykyisin teen muutamia päiviä viikossa ratsastuksenohjaajan hommia.

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja ajatus blogin perustamisesta syntyikin nopeasti bloggailuun hieman tutustuttuani. Olin jo aikaisemmin täyttänyt irc-gallerian päiväkirjaani mielenkiintoisilla(...) jutuilla, joten nyt oli aika lisätä pitutta ja ennenkaikkea asiallisuutta teksteihin.
Päätös blogin perustamisesta tuli siinä vaiheessa, kun sain tiedon pääseväni työssäoippimaan Piia Pantsulle (vuosi 2010). Tarkoituksena oli kertoa muille uudesta ja mahtavasta kokemuksesta; ensimmäistä kertaa ulkomailla heppahommissa ja vielä nimekkäällä ratsastajalla. Halusin myös kertoa oman kokemukseni "pahamaineisesta" Ypäjän hevosopistosta, missä kaikki ovat koulukiusattuja ja mikään ei toimi - heh, ironiaa. Itselleni tärkeää oli myös taltioida muistot tekstiksi, joita on näin lähes kaksi vuotta myöhemmin mukava lukea hymy huulilla.


Alunperin kyseessä oli enemmän lifestyle -tyylinen blogi, joka kertoi kaikesta elämästäni. Päätin kuitenkin jossain vaiheessa pitää blogissa vain hevosasioita, sillä sitä elämäni pääsääntöisesti olikin. Lisäksi päivän asu -kuvat eivät koskaan oikein ole ollut se minun juttuni, saatikka ostoksien listailu, vaikka shoppailusta pidänkin.

Nyt kun koulu on käyty, totesin karvaasti, etten todennäköisesti tule koskaan tekemään tämän alan hommia täysipäiväisenä - ainakaan kenenkään alaisena. Tulevaisuudensuunnitelmat kuitenkin näyttäisivät siltä, että hevoset tulevat pysymään joko hyvin vahvasti harrastuksena tai sivutyönä ratsastusterpian tmv. muodossa. Mutta jälleen vain aika näyttää mitä tuleman pitää.

Mikäli jokin jäi mietityttämään, laittakaa rohkeasti kysymyksiä tulemaan!

Paluu ratsaille.

Tein tänään come backin heppasten selkään näin parin kuukauden tauon jälkeen (paria maastoretkeä ei lasketa) kevyesti osallistumalla kahdelle ratsastustunnille.

Ensimmäisellä tunnilla ratsunani oli lemppariponi Tea, joka kylläkään ei aivan tuottanut toivottua rakastansinuakovin -fiilistä kentällä. Ratsastettiin koko tunti pitkähköllä ohjalla ja hyvin kevyellä tuntumalla. Tehtiin paljon ympyröitä ja voltteja, joiden välissä tölttäiltiin. Tean kanssa minulla on kentällä ongelmana, että jään ratsastamaan paikoitellen liikaa kädellä, kun pitäisi keskittyä siihen, että jää hidastamaan sinne hevosen painopisteen taakse. Muutenkin kaivattaisiin taas itselle lisää sitä malttia odottaa ja kuunnella, että hevonen ehtii reagoimaan annettuun apuun. Eikä vain nätisti "tehdä niinkuin on neuvottu", kuitenkaan vaatimatta ja odottamatta vastausta käskyyn.
Kaikenkaikkiaan Tean kanssa meni ratsastelut ihan ok, ei loistavasti, mutta ei nyt aivan paskastikkaan. Laukassa sorruin taas kippaamaan itseni sisälavan päälle, enkä vaan voinut malttaa istua takana ja odottaa. Maastossa ei ole laukannostoissa mitään ongelmaa, mutta kentällä tuppaan ennakoimaan, että tonne suunnataan kulman jälkeen, jolloin olen kallellani sisälle eteen olkapääni kanssa. Lisäksi kun takaraivossa vaikuttaa vanha opetus "paino sisäistuinluulle ja pohje eteenpäin", niin ei helpota, ei. Mutta eiköhän se siitä kun pääsisi vähän enemmän työskentelemään kentällä.

Toisen tunnin ratsunani toimi mukava ja kaikinpuolin kevyt Perla -tamma. Toisella tunnilla teimme aika paljon saman tyylisiä tehtäviä kuin ensimmäiselläkin, mutta tällä kertaa ohja paremmin tuntumalla, keskittyen taivuttamiseen. Perlan kanssa kaikki sujui ihan hyvin, vaikkakin parantamisen varaa olisi ollut mm. töltissä. Laukkaamiset tämän neidin kanssa sujuivat paljon paremmin, sillä toisin kuin Tea, Perla ei ennakoinut nostoja niin voimakkaasti ja kiihdyttänyt omine lupineen. Tämän johdosta sain itseni käyttämään enemmän akaa valmisteluun ja nostossa maltoin jäädä taakse. Töltitkin alkoi sujua loppua kohden paremmin kun oli reilummin kaasua jalassa ottamaan takapää mukaan.

Minusta on huvittavaa, että kolmikäyntisen hevosen kanssa minulle harvoin tuottaa ongelmia laukannostot, siirtymiset, hidastamiset yms. mutta hyppäämpä viisikäyntisen selkään ja johan menee pasmat sekaisin. Myönnän kyllä toisinaan ratsastavani aivan liian kiltisti ja varoen tekemästä mitään käsilläni, vaikka joskus olisikin oikeasti tarpeen ottaa kunnon pidäte.
Ennen islanninhevosiin tutustumista ajattelin lähinnä, että mitä nuo ratsastajat tekevät, kun laukatkaan ei aina nouse ja pyöri niin hyvin tai heppa ei suorita tuota tai tätä. Näin jälkeenpäin olen karvaasti kokenut sen, että kaksi (tai vaikka yksikin) lisää askellajeihin tuo omia rajoituksiaan kenttätyöskentelylle ja vaatii ratsastajalta tarkempaa kehon ja apujen hallintaa kuin kolmikäyntinen hevonen.

Hyvää ystävänpäivää!

Tuntien pitoa.

Olinpas tänään piiitkäästää aikaa vetämässä Kodisjoella 1 ja ½ tunnin maastolenkin. Vetohevosena minulla toimi tällä kertaa 9-vuotias liinakkotamma, Blondi. Kaksi viikkoa sitten kahden ja puolen tunnin lenkillä tamma oli paljon paremman tuntuinen kärjessä kuin tänään. Sähellysvirtaa neidillä oli pakkautunut normaaliakin enemmän kiitos kovien pakkaspäivien vapaiden. Pärjättiin kuitenkin ongelmitta, vaikka seistessä kiukutti kuin pientä oravaa ja täytyi protestoida liikkumattomuutta steppailemalla. Vaikka kovasti yritin kertoa Blondille, että ne kaverit jää katsos kyydistä, jos jatketaan näin reipasta käyntiä, mutta taisi kaikua nämä kehoitukset kuuroille korville. :D

Täytynee myös mainita, että koittihan sitten tämäkin päivä, kun maastoretkelläni joku muksahtaa alas hevosen selästä. Onneksi selvisimme vain säikähdyksellä vaikka putoaminen tapahtuikin laukasta. Eipä siinä muuta kuin heppa kiinni, ratsastaja takaisin selkään ja matka jatkuu. Oli todella hyvä ryhmä, sillä yhden putoaminen ei aiheuttanut muille turhaa arkuutta ja pelkoa, vaan pystyttiin jatkamaan normaalisti takaisin tallille.
Minusta on hieman huvittavaa, kun tuntilaiset kirjaavat omia putomisiaan ylös, kun samalla minä "lasken" niitä, jotka ovat tunnillani pudonneet. Ehkäpä lasken pudonneita siksi kun en pysy enää omista putoamisistani laskuissa? Tällä hetkellä tuntien putoamisluvut taitavat olla maasto 1 ja kenttä 3. Saas nähdä, mitä tilastot kertovat kesän loputtua kun olen saanut kesäleirit vedettyä. Tällä hetkellä kentällä tippuneista kaksi on tullut kesäleirillä, sillä aina on pakko saada edes yksi putoaminen tai pudottautuminen, jotta saadaan kakkua. :)

Maastoilemisen jälkeen oli vielä kaksi aloittelijoiden tuntia kentällä. Mukana oli todella paljon minulle täysin vieraita ratsastajia, mutta selvittiin näistäkin hengissä. Ensimmäinen tunti oli todella epätasainen ryhmä ja jäi pieni harmitus takaraivoon, sillä osaavimpien (2kpl) kanssa olisi voitu laukata ja tehdä vaativampiakin harjoituksia. Mutta niinhän se menee, että pääsääntöisesti edetään sen osaamattomimman tahdissa. Onneksi esimerkiksi ympyrän/voltin ratsastamisesta on helppoa tehdä osaavalle haastavampi esim. taivutuksilla ja väistätyksillä.
Pyrin tunneillani siihen, että jokainen suorittaa aina samanlaista (mutta tarpeen vaatiessa eritasoista) tehtävää muiden kanssa. Olen nähnyt monesti talleilla tehtävän niin, että muut ryhmästä laukkaavat ja yksi (yleensä osaamaton) laitetaan kävelemään täysin opetuksetta sisäuralle, missä hänen tehtävänsä on vain pysyä pois tieltä. Mielestäni tämä on hyvin epäreilua maksavaa asiakasta kohtaan. Tietysti ymmärrän asian, mikäli henkilö on itse ilmoittanut, että ei tahdo laukata. Tällaisen pelokkaan ratsastajan kanssa yritän parhaani mukaan keksiä henkilölle harjoituksen, minkä voi suorittaa joko muiden joukossa uralla tai sitten kentän keskiosassa.

Tiistaina jatketaan jälleen tuntien pidon parissa. Päivän ratsastajat alkavat olemaan jo sillä tasolla, että saadaan alkaa harjoittelemaan laukkaamista, mikäli kaikki vain menee suunnitelmien mukaan. :)

Apassionata - Ikuisesti yhdessä.

5. päivä sunnuntaina tuli koettua Euroopan menestynein hevosshow, Apassionata omin silmin.

Kokonaisuudessaan mahtava show, upeat hevoset sekä taitavat ratsastajat. Showtemput ja -ratsastus toi mukavasti vaihtelua siihen ainaiseen perusratsastuksen katselemiseen. Hevoset olivat juuri sitä, mitä et jokapäivä Suomessa näe. Sitä, mistä mielellään maksaa sen reilun 50€ pääsylipun nähdäkseen ne.

Tarinan juoni "Ikuisesti yhdessä" jäi minulle hieman mysteeriksi, sillä nimen kuultuani odotin hempeää showta, missä hevosen ja ihmisen saumaton yhteistyö on pääosassa. Todellisuudessa selostettu tarina ei juurikaan liittynyt esityksiin tai ainakaan minä en löytänyt niistä suurta yhteyttä. Tarinan kulku jäi hieman taka-alalle, kun keskittyi katsomaan ratsukoiden esiintymistä, joten siinä varmasti myös yksi syy miksi tarina ei täysin auennut.

Asia, mikä osui aika pahasti silmään oli näytöksen viimeistelemättömyyden tuntu. Tuntui välillä, kun olisi saanut keskeneräistä katrillia katsella. Myös joidenkin hevosten "haluttomuus" ja kehno yhteistyö ratsastajan kanssa pisti silmään. Tietysti katson esitystä erilaisella ja kriittisemmällä silmällä kun pirjopetteri 13-vee tai vastaava alan harrastaja. Myönnän myös olevani erittäin tarkka pilkunnussija katsellessani ammattilaisten suorituksia. Kurjaahan se on, mutta silti osan shown hienoudesta vei tottelemattomat ja haluttoman näköiset hevoset. Välillä sai katsoa ja pohtia, että mitäköhän askellajia tuon hevosen nyt oli tarkoitus mennä? Tai katsella jännittynyttä ja ei-niin-halukasta hevosta, jonka häntä pyörii kuin vipperä ja silmät pelaavat hedelmäpeliä. Toisinaan myös huomasi, kun hevonen ei ollenkaan ymmärtänyt, mitä siltä halutaan. Tämän seurauksena hevonen tarjoaa kaikkea pystyyn hyppäämisestä, kumarruksen kautta passageen - näin kärjistetysti. Korkean koulun liikkeet kiinnostivat minua paljon, mutta nekin näyttivät hieman juostenkustuilta ja osa ratsastajista tuntui ajattelevan, että ei sitä hevosta nyt tarvitse vaatia suorittamaan niitä liikkeitä kiitettävästi, kunhan päästään paikasta a paikkaan b.
Mielestäni maastakässitelyosuudet onnistuivat kokonaisuutena paremmin, vaikka mukana oli myös saumattomalla yhteistyöllään loistavia ratsukoita.

Ymmärrän kyllä, että aina sattuu ja tapahtuu kun vedetään showta elävän olennon kanssa. Ratsastajat väsyvät ymsyms. Jotenka siis kokonaisuudessaan show oli hieno. Ja vaikka kritisoinkin kaikkea kovaaan ääneen, voin myöntää, etten kykenisi noihin temppuihin ilman pitkää harjoittelua ja yhteistyötä hevosen kanssa. Kaikki esiintyjät ovat varmasti nähneet todella paljon vaivaa, jotta näytökset on saatu esityskelpoisiksi. Pidin eritoten siitä, että esityksessä oli useampaa eri rotua ja eri tyylisiä esityksiä. Erityisesti mieleen jäivät villit kasakat sekä hurjaa kyytiä tölttäävät islanninhevoset.

Alla muutama video niille, jotka eivät paikan päälle päässet.

Hyrr, se on talvi.

Kamalaa, totta totisesti. Ai mikäkö? No se, että hevosrintamalla on hyvin hiljaista. Työt on hetken aikaa seisauksissa tämän pakkasen takia ja eipä tuo -20 astetta muutenkaan houkuttele talleilemaan. Käväisin eilen ruokkimassa poniinit ja hyvä, että en sormiani tipauttanut, hyrr. Tosin omapa oli vikani, kun noukein ponit sisälle ilman hanskoja..

Mitenkäs te, jotka harrastatte ilman lämpimiä maneeseja, miten te selviydytte tuolla jääkaudessa?

Tietysti lämmin vaatetus on kaiken a ja o! Itselläni on hyvinkin lämpimät vaatteet tallikäytössä, mutta hyvin harvoin siltikään välttyy sormien, varpaiden tai naaman jäätymiseltä näissä pakkasissa. Varsinkin ratsastaessa tuntuu, että koskaan ei ole hyvä. Joko hikoilee ja jäätyy loppukäynneillä tai sitten on jo alusta asti jostain jäässä. Varpaat ovat yleensä ne, jotka jäätyvät ensimmäisinä, kiitos metallijalustimien.
Voin vain kuvitella, kuinka kylmä osalla meidän tuntilaisista on, jos itsekkin jo palelen vaatevuoreni alla. Onneksi meillä on pakkasraja sen -15 astetta. Siltikin välillä tekee oikein pahaa katsoa, kun tunnille tullaan -13 asteen pakkasessa normaalit ratsastushousut jalassa ja ohuet hanskat kädessä. Tietysti yritän parhaani mukaan järjestää väliaikajumppaa, mutta heikoin tuloksin, sillä ratsastaja usein jämähtää tämän jälkeen taas vain matkustelemaan.

Tässäpä siis jokaiselle ratsastajalle ja heppailijalle vinkki; pukeudu lämpimästi! Sillä ei ole mitään väliä, ovatko vaatteet ratsastukseen tarkoittuja tai kenties 80-luvun jäämistöä, näyttävätkö ne rumilta tai näytätkö sinä paksulta. Tärkeintä on pysyä lämpimänä ja näinollen nauttia harrastuksestaan. Ja vaatetta saa aina pois, mutta lisää on hankalampi tyhjästä nyhjästä. Voi kuinka minä palalisinkaan, mikäli välittäisin siitä, että näytän 12-vuotiaalta, joka on juuri lähdössä pulkkamäkeen päällään juuri ne vaatteet, mitkä ovat muilta jääneet käyttämättä. Mutta hei, lämmin on! :)

Taas arvontaa!

Siirillä olisi blogissaan 100e lahjakortin arvontaa! Siirin blogiin pääsen joko edellä olevasta linkistä, tai sitten blogini linkkilistalta.