TEAM RALLIPONIT.

Mä olen syvästi häpeissäni, etten ole esitellyt meidän raviponitiimiä aikaisemmin. Syytä siihen en tiedä, mutta esittely on kyllä paikallaan.

Team Ralliponit on tällä hetkellä neljän ponin ja kolmen (4) ihmisen harrastetiimi. Tiimi sai alkunsa useita vuosia sitten, kun ponit vielä kilpaili aktiivisemmin. Nykyään homma on hieman jäissä kun ihmiset on lähteneet eri poluille; kaksi opiskelee toisella paikkakunnalla ja yhdellä on perhe sekä nuori lapsi huolehdittavanaan. Toivotaan kuitenkin, että saataisiin aikaa lisää ja voitaisiin panostaa enemmän ponien treenaamiseen ja kilpailuttamiseen.

Toimenkuvani tiimissä on lähinnä hoitaja ja valokuvaaja. Kilpailuissa poneille on erikseen järjestetty ohjastajat, sillä kukaan meistä ei ole enää poni-ikäinen. Kotona hoidan ja liikutan poneja siinä, missä omistajatkin. Koska Lauralla on tällä hetkellä kolme ponia, ei liikutusapu ole pahitteeksi.

Alla tiimin nykyiset ja edelliset ponit niiden saapumisjärjestyksessä.

t. HELLAN HELMI -02
Tutustuin Helmiin ensimmäisen kerran sen ollessa kolmivuotias - vuosi oli 2006. Itseasiassa löysin tieni tämän ponin luo hevostalli.netin kautta, kun etsin markkinoilla hoitohevosta. Shetlanninponi ei ollut aivan sitä mitä etsin, mutta päivääkään en kadu, että lähdin ponia katsomaan. Hoitoponin myötä opin paljon uutta hevosista ja niiden käsittelystä. Lisäksi sain Helmin omistajasta Laurasta todella hyvän ystävän.
Aluksi avustelin Lauraa ponin koulutuksessa ja opettamisessa. Sitä mukaa kun poni kehittyi, pääsin itsekin kärryille.

Koskaan en ole törmännyt hankalampaan poniin kuin Helmi. Siinä yhdistyvät kirjaimellisesti tamma ja itsepäinen poni. Taitava ja hemmetin fiksu vieläpä. Koskaan ei ole ponille annettu periksi, mutta silti se jaksaa vielä vuosienkin jälkeen kokeilla samoja juttuja. Silloin kun kaikki sujuu hyvin, niin poni on itse täydellisyys. Löytyy liikettä ja kapasiteettia.


t. A.S. OFELIA -02
Omppu tuli tallille muistaakseni vajaa vuosi Helmin hoitamisen aloitettuani. Ompusta saatiin hyvä harrastuskaveri ja siitä se raviponeilu taisikin lähteä. Omppu ei ole koskaan ollut merkittävässä roolissa harrastuksessani ja sen omistaja Essi on jäänyt hieman kaukaisemmaksi kaveriksi. Siitä huolimatta Ompun kärryillä on tullut istuttua monen monta tuntia.

Luonteeltaan Omppu on täysin Helmin vastakohta. Helppo ja nöyrä. Omaan makuuni aivan liian lässykkä ja yllätyksetön. Ajaessa tämäkin poni pääsisi lujaa, jos vain viitsisi vaivaantua.


t. LIDIA -99
Ensimmäisen kerran Lylli saapui tallille vuonna 2007 (jos oikein muistan) Lauralle ja Essille ylläpitoon. Suurinpiirtein vuoden ajan se oli tallilla, kunnes lähti takaisin Nousiaisiin omistajalleen. Jonkin ajan kuluttua Lyllin lähdöstä (03.02.2008) Laura osti ponin itselleen. Minulle Lylli on opettanut ja näyttänyt sen, mitä hyvä ja nopea raviponi voi parhaimmillaan olla. Ponin ennätys on 2.29,8ly ja vaikka sillä ei liikettä ole juuri nimeksikään, niin pää vetää kyllä.

Tässä on poni, jonka luonteesta pidän, mutta joka ei ole minua voittanut puolelleen. Poni on 'ammattilainen'. Kilpailutilanteissa kuumahko ja skarppina. Kotona helppo, muittei lälly.


r. MIDNIGHT SUMMER -05
Jussi oli ja tulee aina olemaankin elämäni poni. Poni saapui Lauralle alkuvuodesta 2007 orina. Sen kanssa ei oltu tehty mitään ihmeellistä ja poni muistutti lähinnä ruipeloa. Sillä on aina ollut suuri ego ja saatuaan hieman lihaa luidensa ympärille rakastuin poniin totaalisesti. Avustin myös tämän ponin koulutuksessa ja olin 'alusta loppuun' mukana. Jussi oli mahtava poni ja aivan eri luokkaa kuin siskonsa Helmi (sama emä). Tietysti samoja piirteitä löytyi, mutta Jussi oli huomattavasti nöyrempi, joskin orina ollessaan hieman rasittava. Itseäni harmittaa suuresti, etten voinut ponia ostaa kun Laura päätti siitä luopua. Tämä poni pysyi jo nuorena kepeästi Lyllin vauhdissa ja liikettä löytyi.

Ruunauksen myötä ponista tuli tasaisempi ja ihastuin siihen täysin. Jussi on helppo ja yhtistyönhaluinen poni, joka varmasti yrittää parhaansa. Se ei kuitenkaan ole perässä vedettävä pulkka vaan ainakin Lauralla ollessaan omasi 'omat juttunsa'.

Marraskuussa 2008 Jussi vaihtoi omistajaa ja muutti Vaasaan. Hyvin pian uudessa kodissaan poni kaatui jäällä ja loukkasi kintereensä. Silloin ennustettiin, että ponista ei tule koskaan olemaan radoille, saatikka käyttöön. Kas kummaa ja onnea, poni starttasi ensimmäisen kerran viime kesäkuussa.


t. MISTRAL's MAGNOLIA -07
Vuoden 2007 syksyllä silloiseen ponijengiin (Helmi, Jussi ja Omppu) liittyi vuotias Kukka. Tämä poni ei ole koskaan itseäni säväyttänyt, mikä saattaa johtua siitä, että jo vajaan vuoden kuluttua saapumisestaan poni myytiin pois. Tämän lisäksi Kukka oli kuriton kakara, joka tykkäsi harrastaa karkailua. Siitä kehittyikin lyhyessä ajassa aika kiusankappale, josta alkoi olla jo hieman harmia. Ongelma olisi tietysti ollut korjattavissa pitkäjänteisellä työskentelyllä, mutta jonkun takia sitä ei tehty tai vedetty loppuun asti.


r. ALEIDO -09
Ponipoppoon (Helmi, Lylli ja Omppu) uusin tulokas Veeti syntyi eräänä kesäkuisena iltana. Muistan varsomisen sekä rakennustyömaaparakissa viettämämme yöt hyvin elävästi. Veeti on minulle vähän kuin Jussi II, ihastun siihen hetki hetkeltä enemmän. Siinä on jotain hyvin samaa kuin Jussissa, lieneekö sitten syy siinä, että ovat sukulaisia? Veetin isä Center on Jussin isän isä. Tästä ponista tulee aikanaan olemaan vaikea luopua, sillä olen ollut aivan alusta asti mukana sen elämässä - joskin välillä hieman epäaktiivisemmin. Olen nähnyt syntymän, kehityksen ja uuden oppimisen. Olen saanut olla mukana opettamassa uusia asioita ja huomaamassa, miten tästä(kin) ponista on tulossa tykki. Liike on mahtava ja vauhtia piisaa.

Tällä hetkellä Veeti on luonteeltaan hieman rasittava näprääjä. Juuri sellainen kaksi vuotias 'moimoimoimoimoi! mitäkuuluu? mitäkuuluu? moimoimoimoimoi!' -heppu, joka on jatkuvasti kiinni hihan reunassa. Siitä huolimatta se on oikein chilli poni, jolle kaikki asiat on peace of cake. Saa säkittää ja kuskata vaikka minne, eikä poni ole moksiskaan.

Duunia pukkaa.

Se oli sitten jälleen vähän töitä tämänkin heppatytön arkeen. Olin todella väsynyt sunnuntaina ja eilen, joten piti vähän lykätä tätä postausta.

Lauantaina olin Kodisjoella vetämässä kolme ratsastustuntia. Kaksi ensimmäistä oli kentällä ja viimeinen maastossa.
Kenttätunnit meni mielestäni superhyvin; vaaratilanteita ei tullut ja sain opetettua peruasioita. Ensimmäisellä tunnilla oli kolme vain vähän aikaa ratsastanutta ja pientä selkännousu -ongelmaa lukuunottamatta tunti sujui erittäin hyvin. Toisella tunnilla oli viisi jo jonkin aikaa ratsastanutta ja heidänkin kanssaan meni oikeinkin mallikkaasti. Jokainen pääsi ohjailemaan ja tölttämään hieman.
Totesin myös, että kokemattomilla ratsastajilla on helpompi antaa ponien painaa possujunassa kun yrittää jakaa ryhmää 'omalle puolelleen' kentällä. Aina on joku, joka ei ratsuaan hallitse aivan täysin - eikä sitä voida aloittelijalta vaatiakkaan.
Maastolenkki oli ihan semijees, tosin jonon ensimmäinen poni oli hieman reippaalla päällä ja tietysti jälkeenpäin hoksasin, että jonon järjestystä olisi voinut vaihtaa. No, ratsastaja ilmeisesti piti hieman reippaammasta menosta ja oli tyytyväinen.
Siihen asti kun kukaan ei loukkaannu tai saa traumoja niin kaikki on hyvin.

Tuntien jälkeen kävin vielä Koijärvellä antamassa Liisalle hieman aktiviteettia päivään. Käytiin lyhyellä taluttelulenkillä ja se humma oli ihan pöljä. Alkumatkan kulki kun koira, laahaten nenäänsä pitkällä maassa. Loppumatka menikin sitten loikkien pää pilvissä. Oli ilmeisesti jotain hyvin hurjia mörköjä liikkeellä.

Sunnuntaina olin Koijärvellä tekemässä tallilomitusta Lauran kanssa. Hommat suju reippaasti ja niitä oli todella mukava tehdä. Päädyin kuitenkin työn touhussa siihen tulokseen, että taidan pitää tallihommat harrastuksena ja valita toisen ammatin. Tämä tarkoittaa sitä, että hevosalalle jäädessäni se tulisi olemaan todennäköisesti ratsastuksenohjaaja tai ulkomailla groomi/ratsuttaja (kunhan taidot kehittyisi joskus sille tasolle).

Ennen iltatallia löin I.T. Tähti nimiselle suomenhevoselle kaksi naulaa kavioon, kun kenkä vähän heilui. Oli aika jänskää puuhaa naulailla piiitkäästä aikaa, myös luotto itseensä ei ollut ihan huipussaan. Naulat sain kuitenkin ongelmitta paikoilleen. Ei tullut kolmijalkaista eläintä ja kaiketi se kenkä on vieläkin kiinni.

Naulauksen jälkeen lähdettiin käymään about tunnin maastokäppäilyllä Lauran ja Tähden kanssa. Liisalla oli hieman pöhkövirtaa, mutta steppailua lukuunottamatta käyttäytyi oikein hyvin. :)

Ensi maanantaina olis sitten jälleen luvassa opinnot Hevosopistolla. Tosiaan olen reilun kuukauden ollut lukulomalla.
Opistolla jatketaan kahden viikon mittaisen pihattojakson parissa. Lukujärjestystä ei ollut vielä wilmaan lisätty, joten saas nähdä mitä sieltä paljastuu. Maanantaina pitäisi olla työssäoppimisinfo, mutta siitäkään en olisi niin varma.. Toivottavasti hommat nyt alkais etenemään, niin sais lentolippuja varailla.

Aina ei mee niin kun elokuvissa.

Alla oleva teksti on kopioitu toisesta blogistani. Se ei sinällään liity hevosiin, mutta sen sisältö on tärkeää tulevaisuudelleni.

Mitä tapahtuu kun kiveen hakatusta asiasta tuleekin yht'äkkiä hiekkaa, joka valuu sormien lävitse? Entä kun varma tulevaisuus muuttuukin yllättäen uudenlaiseksi ja täysin kuvitelmien sekä haaveiden vastaiseksi?

Mä olen aina ollut henkeen ja vereen heppatyttö. Mulle on aina ollut selvää, että hevosala on kutsumukseni. Aina on ollut varmaa, että tulen työskentelemään hevosalalla. Mulla on yläasteesta asti ollut suunnitelmana kouluttautua hevosenhoitajaksi ja lähteä sen jälkeen ulkomaille hommiin.

Ja kuinka käykään kun valmistumiseen on aikaa about kahdeksan kuukautta ja itse koulua nelisen kuukautta. No, kiinnostun sairaalloisesti uudesta alasta ja olen jopa valmis jättämään haaveammattini.
Tällä hetkellä hevosalaa enemmän kiehtoo liikunta sekä hieronta. Haluaisin työskennellä liikunnan ohjaajana ja urheiluhierojana. Urheilu- tai hevoshierojan hommaa aloin harkita vakavasti viime vuoden lopulla, joten se ei ole ihan tuore ajatus. Selailtuani eri vaihtoehtoja, sain valtavan kipinän. Jos hyvin käy, olen reilun vuoden päästä opiskelemassa urheiluhierojaksi ja personal traineriksi.

Toisaalta olen hyvinkin mielissäni, että löysin vihdoin ja viimein vaihtoehdon (itseasiassa kolme) hevoshommille. Olen usein miettinyt, että mitä tapahtuu jos en pääsekkään esimerkiksi ratsastuksenohjaajaksi? Tai entä jos tallihommat alkavatkin tökkimään?
Tosiasiahan on, että tallityöntekijänä ei itseään pitkälle elätä ja onhan tuo raskasta kehollekkin. Pitkälle ajateltuna jokin muu ala voisi olla parempi, mutta olenko valmis luopumaan elämäntavastani? Muuttamaan sen harrastukseksi tai lopettamaan kokonaan?

MAHTI päivä.

Kävin tänään Kodisjoella vetämässä kaksi tuntia: kenttätunti vähän aikaa ratsastaneille sekä maastotunti vakikävijöille.

Kenttätunnilla oli neljä ratsukkoa ja se sujui pääpiirteittäin hyvin. Niin sitä vain luulisi, että tunnin pitäminen aloittelevalle ratsastajalle olisi helppoa, mutta eipä ole. Osaavalla ratsastajalla on jo valmiiksi tieto ja taito hallita hevosta. Näinollen opettajan ei tarvitse keskittyä siihen, missä ratsastaja menee, vaan siihen, miten ratsastaja istuu ja miten hevonen liikkuu.
Huomasin itse ainakin selittäväni liian vaativia asioita ratsastajille ja varmasti tahtomattani sekoitin heidän päätään. Tunnin jälkeen minua jäi harmittamaan eräs tyttö, jolla oli mielestäni annettu liian haastava hevonen. Haastava siihen nähden, että tytöllä ei ole juurikaan hajua istunnalla ratsastamisesta ja ratsuna hevonen, joka on tullut vastikään Islannista suomeen.
Alkutunnista hevonen oli jo melko vauhdikas ja ottikin hölkälle muutamia kertoja. Minun on helppo huutaa kentän keskeltä, että rentoudu, anna ohjat vaikka kokonaan pois ja jarruta reidellä sekä polvella. Tahtomattaankin paniikissa oleva ratsastaja jännittyy, nojaa eteen ja yrittää jarruttaa ohjista. Hevonen ei ymmärrä mitä siltä halutaan, vaan näkee parhaimmaksi juosta ratsastajan painopisteen alle - joka tietysti etukenon johdosta on aina hevosen painopisteen edellä = vauhti kiihtyy vain.

Toinen tunti oli maastotunti ja se oli parhain retki askellajiratsastuksen saralta itselleni - tähän mennessä. Ratsunani toimi edellisellä tunnilla kaahaillut Matthea frá Efri-Seli eli Tea. Vaikka maaston pohja olikin hieman heikossa kunnossa, sain ratsastettua tölttiä hyvin ja tuli tunne, että hallitsen ratsuni 100 prosenttisesti. Laukkapätkällä laukattiin koko pätkä, rikkomatta passille. Tea ei ole kovin laukkavarma, joten viisi laukkaskelta alkuun olisi jo ihan hyvä saavutus. Mutta, että KOKO pätkä! Ja vielä hyvää, rentoa laukkaa. Hidastuksessakaan ei rikkonut passille vaan suoraan rauhalliselle töltille. Olen erittäin tyytyväinen ja ihastuin tähän poniin entistä enemmän.
Keskittyessäni ratsuni töltin kanssa kikkailuun unohdin ehkä liiaksikin muut ratsastajat ja luotin ehkä liikaa heidän taitoihinsa. Toisaalta taas minun on harjaantumattomana hankala varsinkin maastossa alkaa neuvomaan saatikka opettamaan jo osaavaa askellajiratsastajaa. Muutamia kertoja ratsastaneelle on helppo neuvoa ja opastaa tölttiin siirtyminen, mutta mitä sanon henkilölle joka jo osaa sen, tuntee hevoset sekä maaston? Onneksi kuitenkin mieleeni palasi työnantajani toteama asia, että maastossa ei voida opettaa askellajiratsastusta kunnolla, vaan sitä varten varataan kenttätunti. Helpotti omaa 'syyllisyydentunnetta'.

Heppahommia.

Muutaman viimeisimmän päivän olen saanut juosta tukka putkella ympäri raumaa talleilla ja jumpassa. Kaikkea mahtavaa on tapahtunut, mutta edetään silti tapahtumajärjestyksessä.

Perjantaina kävin Kodisjoella katsomassa paria ratsastustuntia, joiden seurauksena askellajiratsastus valoittui minulle enemmän. Nyt tiedostan suurimman ongelmani, joten voin lähteä korjaamaan sitä. Aluksi luulin sen olevan se, että en uskaltanut istua ponin ympärillä, sillä joudun nostamaan kantapäitä ylös. Todellinen ongelma on kuitenkin se, että kun hepo menee liian kovaa (usein passilla) en uskalla vain rentoutua, istua alas ja pidättää reidellä. Jokin kumma ajaa minut jännittyneeseen istuntaan ja jopa hieman ponin painopisteen edelle. Mitä tekee poni? No, tahattomasta käskystäni jatkaa tietysti menoaan kun yrittää saada omaa painopistettäni kiinni.

Lauantaina oli aivan superpäivä, sillä vedin ENSIMMÄISEN maastolenkkini. Ihan hyvinhän tuo meni ja ei jännittänyt yhtään. Tuli todella kiva fiilis kun asiakkaat oli mukavia, ilma oli hieno ja poni pelitti hyvin.

Sunnuntaina sitten oli tarkoitus lähteä vain mukaan lenkille, mutta koska maastolle osallistujia oli vain kaksi, niin sain lähteä vetämään. Tämä lenkki oli lauantaisen kaltainen, mutta hommat sujui vielä varmemmin ja tuli sellainen 'mähän osaan oikeesti tän' -fiilis.

Sunnuntai oli myös siitä kiva päivä, että vietettiin 'aivot narikassa' -ilta Lauran kanssa tallilla. Hommat suju naureskellessa ja paskaa läppää heitellessä. Ei ponit meidän hassuttelusta kärsinyt, mutta ulkopuolinen olisi voinut katsoa, että on taas pikkutytöt leikkimässä poneilla. Käytiin ajamassa Helmi ja Lylli pikaisesti. Baanatettiin muutama suora erästä tietä ja Lylli oli aika super. Ei se niin lujaa juossut kun se pääsisi, mutta ihan reipasta vauhtia. En muista, että koska olisin viimeksi ollut ottamassa 'kisaa' poneilla. Ainoa vain, että Helmi oli vähän kehno kisaponi, eikä millään voinut mennä Lyllistä ohi, vaikka olisi kyllä päässyt.
Täytyy kyllä tähänkin pistää, että on noi ponit vaan niin mahtavia elikoita. Vaikka ne on kaikki omalla tavallaan pöhköjä, niin ne on aivan kymppejä käsitellä. Eilenkin seisoivat nätisti paikallaan pihassa kun otettiin kärryjä pois yms. Muutenkin näitä saisi taluttaa ja kiikuttaa vaikka hännästä, jos tahtoisi.
Ihmiset vaan kuskaa elikoitaan tarhan ja tallin käytävän väliä. Sitten ihmetellään, että miksi tää mun humma ei osaa käyttäytyä kisapaikalla? No miksiköhän. Itse olen todellakin sen kannalla, että hevosta kuin ponia tulisi käsitellä välillä vähän 'huolimattomasti' (ei vaarallisesti), jotta ne tottuisi siihen, että asiat voidaan tehdä myös toisin. Lisäksi on muuten todella piristävää ihmiselle. :)

Ensi viikon lauantaina pääsen vetämään ensimmäistä kenttätuntia vähän aikaa ratsastaneille ja jos vain asiakkaita tulee, niin maasto siihen perään. Ei hassummin. Voipi olla, että jos tästä lähtee kunnon kipinä ja tulee olo, että osaa sekä haluaa opettaa, niin taidan hakea ratsastuksenohjaajaksi.
Olen muutenkin miettinyt tulevaisuuttani ja vaihtoehtoja on alkanut tulla ihan valinnanvaikeuteen asti. Vielä muutama kuukausi sitten olin aivan hukassa tulevaisuuden suhteen, mutten enää. Voi olla, että lähden muutamaksi vuodeksi ulkomaille töihin tai sitten jään suomeen opiskelemaan. Tällä hetkellä minua kiinnostaisi liikunnanohjaajan homma, mutta myös hevos- ja urheiluhieronta kiehtoo. Sekä tietysti tämä uusin ajatus; ratsastuksenohjaaja.

Danmark calling!

Vihdoin ja viimein (anteeksi saamattomuuteni) julkaisen tämän postauksen, jonka aiheesta olen ollut intona jo jonkin aikaa.

Luit otsikon aivan oikein!
Tanska tosiaan kutsuu tätä tyttöä huhtikuun lopulla! Vihdoin saadaan tähänkin blogiin jotain eloa, sillä lähden muutamaksi viikoksi heppahommiin työssäoppimisen merkeissä. Palaan aikaisintaan kesäkuun alkuun, viimeistään sen lopussa.

Suuntaan matkalaukkujeni kera Randbøl -nimiseen kaupunkiin. Kaupungista en entuudestaan tiedä juurikaan mitään. Löysin googlen avulla säälittävän vähän tietoa - lähinnä vain sijainnin kartalta. Google maps kuitenkin tarjosi mahtavan näköisiä maisemia (mikäli kyseessä vain oli oikea paikka). Ympäristö on hyvin maaseutumainen ja upean näköinen. Taloja oli melko harvassa ja minun tuurillani lähimpään kauppaan on 20km. Vaikuttaa siltä, että tulen viettämään tämän työssäoppimisjakson vieläkin kuolettavammassa kylässä kuin Flyinge. Toivotaan kuitenkin, että olen väärässä. Tai jos en, niin että työ on kivaa ja sitä on paljon!

Tuleva työharjoittelupaikkani kantaa nimeä Blue Hors. Kyseessä on suhteellisen hyvin menestynyt kouluratsastuspainotteinen talli, jolla on plakkarissaan 9 Tanskan kouluratsastusmestaruutta. Ratsastajat ja hevoset ovat osallistuneet olympialaisiin sekä moniin muihin arvokisoihin. Tallilta on tullut myös hyvin menestyneitä kasvatteja mm. Blue Hors Matine.
Tallin hevoset ovat tasokkaita ja yitys omistaa kouluhevosia aina olympia -tasolle saakka. Tallilla on kilpailutoiminnan lisäksi myös kasvatustoimintaa.

Tässäpä siis hyvä jatko edellisellä työharjoittelulleni (jonka suoritin Piia Pantsulla). Vaikka olen itse kiinnostuneempi esteratsastuksesta ja siinä groomaamisesta, lähden kuitenkin avoimin mielin katsomaan millainen meno koulutallilla on. Onneksi olen kuullut, että paikka on todella mukava.

Huhtikuussa starttaa blogi aiheella 'hevoshommat ulkomailla'. Tulen parhaani mukaan tarinoimaan elämästä Tanskassa.

Käväsin eilen illalla Liisa -nimisen pv tamman kanssa tunnin taluttelulenkillä. Laura ja Veeti oli mukana, mikä oli tosi jees, sillä tää dinosaurusneiti on vähän pöljä. Muutama hirmu vaarallinen mörkö tuli vastaan. Onneksi kuitenkin Veeti oli turvana ja selvittiin reissusta ongelmitta.
Itseäni ärsytti kun neiti hiihti jäätävää vauhtia eteenpäin ja minä olin lähinnä ilmaa. Lavalla saattoi millon vain tulla kylkeen ja varsinkin loppumatkasta oli oikeastaan se ja sama mitä minä tein. Viimeiset 200m meni kuin unelma - hepo seurasi rentona ja rauhallisesti perässä. Kunnes.. Se sai paskahalvauksen kun edestä juoksi jänis. Selvittiin lähinnä säikähdyksellä ja siitä sitten takasin tallille ruokien ääreen.

TIDII!! Kirjoitan vielä illemmalla aivan huppujutun!! Nimittäin mun työssäoppimispaikka on selvinnyt. :):)