Kuvapostaus 2006.

Hiphei! Sain vihdoinkin aikaiseksi siirtää vanhat valokuvani CD-levyltä ulkoiselle kovalevylleni. Arkistoiden kätköistä löytyi mukavia muistoja, jotka aion jakaa kanssanne aloittaen vuodesta 2006.
Klikkaa kuvia suuremmaksi.

Varustehaaste -postaus.

Löysin yllättäen mielenkiintoisella idealla varustetun haasteblogin. Tuumasta toimeen siis, päätin toteuttaa Team Horseblogin ensimmäisen haasteen.

Haaste nro1. Varusteet uusiksi!
Ohjeet: Haasteessa on siis tarkoitus korvata sinulla olevat varusteet toive varusteillasi. Esimerkiksi, jos omistat vaikka kaksi satulahuopaa, etsit netistä kaksi unelmien satulahuopaa jne. Ei ole pakko korvata kaikkia varusteita, voit korvata esimerkiksi vain itsesi tai hevosesi varusteet..


Päätin toteuttaa tehtävän omilla ratsastusvarusteillani (tai oikeastaan osalla niistä), sillä omistan hevosvarusteita (mutta en hevosta) tolkuttomat määrät. Olen vuosien saatossa satsannut paljon rahaa mieleisiini ratsastusvarusteisiin, joten kovin monista en mielelläni luopuisikaan.

Omistan tällä hetkellä kolmet superlempparit ratsastushousut; kahdet Pikeurit ja yhdet CRW'n farkkuhousut. Kaapissa lojuu näiden lisäksi kolmet hyvin vähäisessä käytössä olevat pöksyt; CRW'n vekkihousut, Horzen peruspöksyt ja Equilinen Bostonit.
Näistä vähäisessä käytössä olevista housuista vaihtaisin mielelläni kaikki sopiviin ja uusiin Equilinen Bostoneihin (ruskea, beige tai sininen). Olen jo vuosia kuolannut kyseisiä housuja ja hyppäsin innosta taivaaseen kun sain Ruotsissa olessani omakseni kyseiset housut. Ongelma vain on, että housut olivat käytetyt. Nyt ne ovat liian isot ja väri haalistunut.

Juuri nyt kypäränä minulla toimii GPA Speed Air ja CO Wellington, joista en luopuisi mistään hinnasta. Tietysti pientä blingiä voisin GPA'hani ottaa, erityisesti miljoona pientä swarowskia eturitilässä olisi aika nami. Kumpaakaan en siis pois vaihda, mutta näiden lisäksi voisin ottaa jonkun mukavasti tuunatun Samshieldin.

Saappaina minulla on nyt kaksi vuotta toiminut Pioneerit, niistäkään en luopuisi mistään hinnasta. Talvikäytössä on MH'n CSC3 ratsastuskengät ja Vequi comfortin kämäiset saappaanvarret. Nuo saappaanvarret voisin vaihtaa mieluusti Dyonin minichapseihin tai kokochapseihin.

Tallitakkina toimii milloin mikäkin, useimmiten Ypäjän ratsastajien takki. Lisää takkeja voisin ottaa vaikkapa Kingslandilta. Tallipaitoina käytän usein huppareita ja en juurikaan kaipaa kalliita merkkivaatteita. Sukat ovat aina ja ehdottomasti Kingslandin saapassukkia, niistä en luovu!! Hanskoissakin on ehdoton ykköslemppari: Roeckl light grip ja arvata saattaa, että mitkään muut eivät tule kättäni koristamaan.


Miten niin olen merkki- ja malliuskollinen?
Meinasi melkein unohtua, että enemmän kuin mielelläni vaihtaisin sen mummolan takapihalla homehtuvan puuhevosen ihan kunnon ratsuun. Näin alkuunsa kelpaisi esimerkiksi Kyran Max, Moorlands Totilas tai vaikkapa Fagerströmin Talent (kuvissa vain Totilas).

Hevoshommissa ulkomailla.

Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jo ikuisuuden. Nyt kun asia on jälleen ajankohtainen, ajattelin jakaa omia aatteitani työskentelystä suomen rajojen ulkopuolella. Eipä minulle ole kokemusta kuin kahdesta paikasta ja paljon kuulopuheita, mutta eiköhän niistä saada muodostettua realistinen kuva alasta.

Aluksi lähdetään siitä, että miksi ulkomaille? Yksinkertaisesti siksi, että hevostalous ja koko ala on muualla niiiin paljon Suomea edellä. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin ja meno on monelta osalta tasokkaampaa kuin täällä kotimaassa. Toinen syy on, että ulkomailla arvostetaan todella paljon suomalaista työvoimaa ja, että ulkomailla saa oppia, mistä Suomessa saa vain haaveilla ja vain harva pystyy sitä täällä tarjoamaan.
Samalla voi miettiä, että miksi Suomen huippuratsastajat vaikuttavat pääosin ulkomailla? Yksinkertaisesti siksi, että kaikki on sieltä käsin helpompaa. Tasokas valmennus on lähellä ja treenausmahdollisuudet ovat hyvät. Lisäksi tasokkaita kilpailuja on lähempänä ja huomattavasti enemmän kuin 'kämäisessä' kotiSuomessa, missä ainoaksi hyväksi kisatapahtumaksi voi oikeastaan nimetä vain HIHSin.


Ulkomaille lähtiessä täytyy myös olla varovainen ja ennenkaikkea tuntea oma arvonsa. Vaikka työpäivät ovatkin useassa paikassa pitkiä ja raskaita, ei silti kannata suostua kaikkeen 300 euron kuukausipalkalla. Kannattaa myös ottaa selvää työtoimenkuvastasi, sillä monissa paikoissa on erikseen tallin tekijät, hevosten varustajat, ratsastajat yms. Vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten pariin lähdettäessä täytyy aina olla erityisen varovainen. Moni paikka on sitä, mitä luvataankin, mutta aina joukossa on muutama mätä omena. Olisi siis hyvä luoda jo varhain suhteita, sillä niiden kautta on helpompi päästä hyvään työpaikkaan.

Itse olen työskennellyt vain pienet pätkät työharjottelun muodossa Pantsu - Jönsson sporthorses'illa Ruotsissa ja Blue Hors'ella Tanskassa (kuvat näistä). Nämä molemmat paikat ovat olleet hyvine ja huonoine piirteineen aivan mahtavia työpaikkoja juurikin työntekijän kannalta. Molemmissa oli selkeät työajat ja tauot. Ehdotonta plussaa saivat selkeät rutiinit, hevosten hyvät olot ja tunne siitä, että kaikki toimii tallilla pääpiirteittäin hyvin.

Aika on tietysti kullannut muistot ja nyt muistelenkin kaiholla molempia paikkoja. Muistan silti, kuinka Pantsulla olin turhautua kuoliaaksi tekemättömyyteen. Työ oli todella mielekästä, mutta työpäivät loppuivat jo neljältä. Mitäpä sielä pikkukylässä olisi tehnyt? Dataillut ja lihonnut, niinpä. Lisäksi työntekijät eivät ottaneet meitä harjoittelijoita kovin tiiviisti mukaan porukkaansa. Säälittävän kokoiset kottikärryt, reistailevat ovet ja rikkinäiset tavarat aiheuttivat silloin ärsytystä, nyt ne lähinnä naurattavat. Silloin kyllä alkoi itse miettimään, että miksi joku tekee työstään vapaaehtoisesti vaikeaa?

Blue Hors'elta jäi viimeisistä päivistäni hieman paha maksu suuhun tallimestarin lapsellisen käytöksen takia, mutta oli tuokin paikka ihan mukava kokemus. Muutaman viikon jälkeen oli todettava, että työtehtävät olivat turhan tarkkaan rutinoituja ja jokainen päivä kulki samaa rataa - ei siis minun paikkani. Työkaverit olivat aivan parhaita ja jos lähtisin tuonne uudestaan, lähtisin juurikin työkavereiden ja sen tiiviin porukan takia. Myös kaikki paikat olivat ehjiä ja tallityöt suunniteltu niin, että ne oli helppo ja nopea tehdä. Maanantain karsinoiden putsaamisen lisäksi ei mikään muu tallinteossa ärsyttänyt - kaikki oli niin toimivaa.

Kannattaa myös miettiä millainen ihminen on kun valitsee paikkaa itselleen. Moni suurempi talli sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään, mikä saattaa olla aika raskasta - ainakin minulle on ollut. Tätä tietysti auttaa, jos talliporukka on tiivis ja aktiivinen sekä käytössä on auto. Asuinolosuhteet ovat yleensä hyvät, mutta kannattaa varautua pahimpaan; kehnoihin kämppiksiin ja huonokuntoiseen kämppään. Myös täysnatsi pomo saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia ja kommunikaatio-ongelmista kärsivät (usein) ei-hevosihmiset alias stable ladit/lassit saattavat välillä saada naaman värin vaihtumaan vaaleasta punaiseksi ja savun nousemaan korvista sekunnin sadasosassa. Itse ainakin olin Tanskassa hajoamispisteessä monesti kahden Ukrainalaisen vahvistuksen kanssa. Molemmat mukavia jätkiä, mutta kun sana ei mene perille..


Avoimelle ja uteliaalle ihmiselle työskentely ulkomailla pystyy parhaassa tapauksessa antamaan paljon. Itse olen saanut lämpimiä muistoja ja hyviä tuttuja näiden kahden paikkani kautta. Uusia asioita olen oppinut jonkin verran ja ennenkaikkea nähnyt millaista on toiminta erilaisilla talleilla. Suosittelen siis kaikkia niitä, joita ei mikään sido Suomeen, jättämään tämän pikkumaan ja kohottamaan katseensa pidemmälle - on varmasti sen arvoista, vaikka olisikin poissa vain vuoden.
Kokemusten lisäksi pääsee seuraamaan aivan loistavaa ratsastusta! Vieläkin muistelen henkeä pidätellen Piian hyppäämiä korkeita esteitä joiden vierellä sain seisoa ja Sunen lennokkaita laukanvaihtoja sekä laukkapiruetteja. Syvä huokaus.

Työntekijänä olen itse valmis tekemään pitkää ja raskasta päivää. Itseasiassa toivonkin sitä, kunhan työtehtävät ovat mielekkäitä. Innolla odotan sunnuntaina starttaavaa Tanskan reissuani. Lähden siis kuukaudeksi työharjoitteluun suurelle myyntitallille. Työtehtäväni on muutaman hevosen ratsastus, groomaaminen ja luultavasti tallityöt jossain määrin. Tällä hetkellä paikka kuulostaa juuri siltä, mitä etsinkin. Katsotaan, että mitä mieltä olen ensimmäisen viikon jälkeen.

Tunnustuksia.

Alunperin piti kirjoittaa heppajuttuja, mutta olen jonkin aikaa sitten saanut kaksi blogitunnustusta (kiitos Pauliina ja Iitu), joille pitää myös antaa huomiota!
Vastatessani kysymyksiin ymmärsin myös, että kerrankin kerron tässä blogissa jotain itsestäni.

Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseisiä blogeja asiasta. Kysymykset ja omat vastaukseni:

1 Suosikkiväri: En omista suosikkiväriä, kaikki värit ovat kivoja - varsinkin kirkkaat.

2. Suosikkieläin: Kyllä se on hevonen.

3. Suosikkinumero: Seiska.

4. Suosikki alkoholiton juoma: Kaakao ja mansikkapirtelö.

5. Facebook vai Twitter: Naamakirja, en oikein ymmärrä Twitterin päälle mitään.

6. Intohimosi: Kai tähänkin saa vastata, että hevoset. :D

7. Saada vai antaa lahja: Itsekkäästi, että lahjan saaja. Olen kyllä vanhetessa alkanut huomioida myös muita ja tulen iloiseksi kun voin esimerkiksi luopua jostain ja näin auttaa kaveriani.

8. Kysymys kadonnut matkan varrella.

9. Suosikkiviikonpäivä: Perjantai ja lauantai.

10. Suosikkikukka: Enpä ole pahemmin tehnyt tuttavuutta kukkiin, joten ei mikään.

Ehkä tämän tunnustuksen vaikein tehtävä olisi nimetä 10 tunnustuksen saajaa, joten jätän väliin. En itseasiassa lue kuin muutamaa blogia, jotka ovat sen verran suuria, että varmasti tunnustukseni ingnorattaisiin täysin.


1. Lempiruoka: Oivoi, kaikki ruoka on hyvää.

2. Lempimakeinen: Petolinen suklaa.

3. Lempiluettava: Ehdottomasti Robin Hobbin The Farseer Trilogia ja The Tawny Man Trilogia. Harry Potterit jakavat ykkössijaa noiden kuuden muun rakkauden kanssa.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Okei, nyt tulee liian härskiä ohjelmaa telkkarista tähän kysymykseen. Tottapuhuen en oikein ymmärtänyt kysymystä, joten skip.

5. Lempielokuva: Harry Potterit ehdottomasti! Hyvänä kakkosena tulee Pirates of the caribbeanit.

Nyt mää sen tiiän!!

Nyt on sitten työssäoppimispaikka lentolippua vaille varma. Ja jäi vielä viikko lähtöönkin!

Islanti muuttui Tanskaksi ja islanninhevoset puoliverisiin. Suuntana Skalsissa sijaitseva Viegaard Stutteri.
Paikasta ja hommista lisää kun pääsen paikanpäälle.


Tänään oli hyvä "päätös" työrupeamalle Baldurilla, tästä on hyvä jäädä kuukauden mittaiselle issikkalomalle.
Käytin kolmen hengen porukan 2 ja puolen tunnin lenkillä. Lenkki sujui hyvin ja porukka oli todella mukava, ehkä jopa paras asiakasryhmä tähän mennessä. Koko matka meni höpötellessä niitä näitä ja hepatkin oli supereita. Pääsiin Hélan kanssa ihan uudelle tasolle kun jokin vaan kolahti ja mamma tuntu todella hyvältä alla. Itselle tuli pitkästä aikaa tunne, että vois 'vaan' istuskella ja hymyillä ja hepo kulkee. :)

Minne sitä menis ja mitä sitä tekis?

Nyt on tullut sellainen umpikuja vastaan, että aivan hevillä en paluureittiä löydäkkään.

Nimittäin, työssäoppimiseni alkaa ensi kuussa ja minulla ei ole paikkaa! Alustavasti olen sopinut, että lähtisin Islantiin, mutta 250e suuntaansa kustantavat lentoliput ovat juuri nyt reissuni esteenä. Jos huonosti käy, niin onneksi jostain löytää aina paikan.

Laitoin myös Saksaan viestiä, paikkaan josta minulle tarjottiin töitä. Vastausta en ole vielä saanut, mutta mahtavaahan tuonne olisi mennä. Pääsisi hieman tutustumaan menoon ennen kuin allekirjoittaa työsopimuksen.

Toivottavasti tämän viikon aikana saadaan jotain selvyyttä, sillä oikeasti kohta alkaa jo olla kiire! 10 päivää!!

yardandgroom.com

Olen säännöllisen epäsäännöllisesti soranaisesti kiduttanut itseäni YardAndGroomissa. Reilut kaksi kuukautta minun täytyy vielä malttaa mieleni ja sitten voin vastata noihin mahtavilta kuulostaviin työntekijähakuihin.

Innostuin kuitenkin muutama päivä sitten rekisteröitymään sivulle. Heti seuraavana päivänä olin saanut kaksi työtarjousta. Paikat kuulostivat hyvin mielenkiintoisilta, mutta eivät ehkä ole juuri sitä mitä haluan. Miten ihmessä kaltaiseni kaikki-tänne-ja-heti -ihminen kykenee päättämään minne menee ja ennenkaikkea sanomaan ei niille paikoille, jotka eivät ole aivan täydellisiä, mutta silti mielenkiintoisia.

En ole niin tarkka maan kanssa, missä tulen työskentelemään. Haluan vain, että työtehtäväni olisi mielenkiintoisia. Pelkkiin tallihommiin en tahdo, sillä niitä on tehty jo niin kauan, että innostus samoihin rutiineihin ei nappaa - niinkuin Tanskassa totesin. En myöskään tahdo pelkkää groomausta, enkä tahdo vain ratsastaa. Haluan paikan, missä pääsen tekemään kaikkea monipuolisesti ja ennenkaikkea oppimaan uutta ja kehittymään rautaisemmaksi ammattilaiseksi.
En usko, että tälläisen paikan löytäminen suomen rajojen ulkopuolelta on mitenkään mahdotonta. Uskon, että koulutukseni, persoonallisuuteni ja kokemukseni avaavat minulle monia suuria ovia. Ja voihan sitä paikkaa aina vaihtaa, mikäli ei tunnu hyvältä.

Olen vielä nuori, joten monet vuodet ulkomailla ovat vielä edessä. Sitä vain alkaa väkisinkin miettimään, että voiko sen elämän Suomessa jättää noin vain?

Trava, trava!

Eilen jatkoin suoraan Loimaalta äidinkielen tekstitaidon YO-kokeesta Kodisjoelle heppailemaan.

Ensiksi ratsastin jälleen Atlalla hetken itsenäisesti kentällä. Tamma oli aluksi aivan kamala ja mietinkin, että mitä tästä tulee. Yhtä'äkkiä naps vain ja hevonen rentoutui ja alkoi myödätä ja kulkea paremmin avuilla. Kauaa ei sen jälkeen jatkettukkaan vaan jätettiin hyvin sujuneisiin väistöihin. Viimeisimpää Atlaa koskevaa postausta korjatakseni, tamma on jäykkä!

Pääsin myös osallistumaan alkeistunnille (:D) ratsunani Odin fra Nyjabae eli Osku. Ensimmäistä kertaa pääsin itse kokeilemaan, miten tämä kaikkien suosikki tölttiautomaatti liikkuu. Itselleni ei syntynyt mitään suurta ihastusrefleksiä, mutta ihan mukava ja todella toimiva poni kyllä oli.
Taas sain noottia siitä, että annan asioiden jatkua liian pitkään ennen kuin oikeasti korjaan jotain. Lähinnä suurin 'ongelma' oli pysäyttämisessä, mitkä sujuivat hieman nihkeästi. Niin, kun olisi kerrasta sanonut, että nyt stop!, eikä vain kysellyt kerta toisensa perään, että jookos?
Suuresti jäi myös ärsyttämään se, että pää sanoo ja tietää, mitä pitää tehdä, mutta kroppa ei tottele. Ja siinä tyttö posottaa menemään aivan tyytyväisenä asetus väärään suuntaan, vaikka tiedostaa VARSIN hyvin, että väärin on. Miksi se kroppa ei vaan voi korjata sitä? Arr, josko siirtyisin pitsin nypläykseen?


Tänään heräsin jo hurjan aikaisin (ennen viittä) tekemään Vasaraisille aamutallia Lauran kanssa. Eipä meillä kahdestaan kauaa nokka tuhissut 15 karsinan tallissa, joten pääsin vielä ennen toisia töitä unille.

Kodisjoella oli hyvinkin rento työpäivä - vain kaksi maastolenkkiä. Puolentoista tunnin maaston vedin Hélalla ja mamma oli oikein mukava. Eipä tästä retkestä liene muuta kerrottavaa, aivan normaali.

Kahden ja puolen tunnin lenkin vedin taas Tean (<3) kanssa. Meillä oli taas pientä viha-rakkautta havaittavissa, mutta lopuksi päädyttiin sinne rakkauden puolelle. Onnistuin myös ENSIMMÄISTÄ kertaa saamaan tammalta ravia! Ja ihan kunnon pätkät. Hävettää myöntää, että ensimmäisen kerran ravi tuli aivan vahingossa, enkä edes tiedä mitä tein - en ainakaan yrittänyt ratsastaa tölttiä sen tiedän. Toiset (pidemmät) pätkät tuli sitten jo ihan yrityksen kautta, mutta heti kun hieman tiivisti istuntaa, niin muuttui askellus possupassiksi. Olen kyllä aivan fiiliksissä tästä "askellajilöydöstä", sillä en ole kuullut saatikka sitten nähnyt Tean ravaavan kahta askelta enempää - mitä ei edes lasketa.
Kenties tämä ravaaminen johtui metsäpätkällä popsituista sienistä, taisivat sekoittaa rouvan pääkopan. Oli meinaan ensimmäinen kerta kun näen hevosen syövän sieniä ja oikein metsästämällä etsivän niitä.

Iltasella sitten kävin vielä tekemässä Lauran kanssa iltatallin. Oli ihanan helppoa, kun heinät oli karsinoissa ja kaikki valmiina. Hevoset vain sisään, väkirehut eteen ja vedet yöksi. Jos tallihommat olisi aina - myös -30 asteen pakkasilla - näin helppoja, niin alkaisin yrittäjäksi heti. :)

Se on syksy ja sateet nyt.

Lähdettiin Lauran kanssa talleilemaan tarkoituksena ajaa ponit ja yhdistää pihattolauma. Jotenkin kummasti yksi asia johti toiseen ja lopulta päädyimmekin vain hengailemaan ja katsomaan ponien tutustumista toisiinsa. Voisi sitä tietysti aikaa huonomminkin kuluttaa.

Eli meidän ponipoppoo (Helmi, Lylli, Veeti ja Winnie) muutti nyt ainakin talven ajaksi pihattoon. Laidunkausi alkaa olla lopuillaan, joten tehtiin siirto tänään. Maisemia katsellessani iski myös ikävästi tajuntaan, että sieltä se talvi tekee tuloaan.
Seuraa poneille pihatossa pitää tällä hetkellä islanninhevonen Blacky sekä lämminverinen Oona. Myöhemmin seurueeseen saattaa liittyä vielä muitakin ystäviä. Aika suuri lauma niitä sielä nytkin on, mutta onneksi pihattotarhaa on varaa laajentaa.

Saas nähdä, miten arki pihattoponien kanssa alkaa luistaa, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun ponit pääsee pihattoon. Helmillä ja Lyllillä on kuitenkin karsinapaikkakin, joten jos ongelmia tulee, niin sisälle pääsee aina.

Otin innoissani kameran tallille mukaan, mutta tietysti minun tuurillani akku loppui heti toisen kuvan jälkeen. Saatte siis tyytyä kämäisen puhelinlaatuun.

Satasata ropisee...

Sataa, sataa ja vieläkin sataa. Niin se vaan on, että heppatytön ei parane olla sokerista. Vaikkea itseä ei huvittaisi, niin ne eläimet kaipaavat hoitoa siitä huolimatta. Siispä pakkasin eilen vaihtovaatteet mukaan ja lähdin uhmaamaan sadetta. Yllätyksekseni sade ei ollutkaan niin rankkaa, kuin jotkut sadetutkat olivat ennustaneet.

Alkutekijöikseni hain tarhasta äitiyslomaansa lopettelevan Atla frá Hörerydin eli Atlan. Tarkoitus olisi ratsastaa tammaa pienissä pätkissä kentällä, jotta saataisiin tamma taas tunneille. Aloitellaan rauhallisesti käynnissä ja siitä sitten pikkuhiljaa kohotellaan kuntoa ja palautellaan muistiin asioita.
Ensimmäinen ajatukseni päästyäni Atlan kanssa liikkelle oli, että takapään toiminta on aivan samanlaista kuin Dopalla - taitaa lapsi olla perinyt lähes kaiken emältään. Erona Doppaan oli, että Atla on vanhempi ja kokeneempi ja näinollen myös tasaisempi.
Mentiin suurinpiirtein vartin verran ja tarkoituksena oli saada Atla vastaamaan apuihin ja kulkemaan rentona. Tamman kanssa ei tarvinnut mitenkään tapella, että olisi saanut tahtonsa läpi, vaan väistöt, pysähdykset, tempon muutokset ja taivutukset sujuivat siihen nähden oikein hyvin, että Atla on ollut/on vieläkin äitiyslomalla. Loma on tietysti tehnyt tehtävänsä; lihakset on pudonnut, ylälinja laskenut ja notkeus muuttunut kankeudeksi. Käynnissä Atla oli ihan ok taipuisa, mutta pienellä tölttipätkällä en saanut sitä taivutettua.
Loppua kohden meillä alkoi yhteistyö sujua ihan hyvin ja ponin käyttöohjeetkin oli aika selkeät. :)

Tämän pienen kenttävierailun jälkeen lähdin muiden tuntilaisten mukana maastoilemaan - jälleen asiakkaan roolissa. Sain taas Blondin alleni, sillä tammalle pitää saada rutiinia joukkomaastoiluun, jotta selkään saadaan asiakkaita. Mentiin perus puolentoista tunnin lenkki ja eipä siinä sen kummempia; tamma meni reippaasti Hélan perässä ja itse sain olla hereillä pitämässä vauhtia sopivana. Laukkapätkillä rikottiin pariin otteeseen passille, mutta saatiin laukat nousemaan takaisin ongelmitta. Laukkojen jälkeen töltti oli hyvän tuntuista ja vähän harmittaa, etten alussa saanut juurikaan puhdasta tölttiä. Well, kertoja tulee uusia ja minulla on aikaa oppia.
Lenkin jälkeen oli hieman märkä olo. Tietysti tallilla oloajan suurimmat sateet ajottuivat tälle maastolenkille.

Hööks valokuvakilpailu

Äänestäthän facebookissa Hööksin valokuvakilpailussa kesäistä kuvaani? KIITOS!
Äänestyssivulle pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa.


ps. äänestäneille tietysti vastaäänestys! Annathan linkin omaan kuvaasi kommenttilaatikossa. :)

Heppailu on ihkuu!!

Kuva keväältä ja kuvassa eteenpäin myyty Sepe

Taas on pitkästä aikaa sellanen fiilis, että vois olla tallilla vaan 24/7. Lisäksi olen nyt parin viikon ajan lähtenyt ihan into piukeena ajelemaan Kodisjoelle töihin. Hepat vaan on niin ihkuja! Tulee hyvä mieli. :)

Eilen oli vuorossa kahden ratsastustunnin pito.
Ensimmäinen ryhmä oli aika sekalainen, sillä joukossa oli kolme pitkään taukoillutta ja yksi nuori tyttö. Pienen haasteen toi keksiä sellaista puuhasteltavaa, että taukoilleet saisivat tuntumaa hevoseen ja näinollen luottamusta ja, että tämä tyttö saisi tehtyä muutakin kuin perusapuja. Minua itseasiassa hieman harmittaa, että tämä oli jo kolmas kerta tälle tytölle, kun hän on aivan alkeisratsastajien tunnilla. Lähinnä sen takia, että en voi juurikaan opettaa hänelle uusia asioita, kun tehtävien pitää olla sen verran helppoja, että täditkin pärjäävät.
Ensimmäisen tunnin jälkeen oli vähän kehno fiilis, sillä eräs täti oli ratsunsa Kamburin selässä koko tunnin niin lukossa, että hevonenkin meni tiedottomaksi ja alkoi pysähtelemään sekä pyrkimään keskelle kaartoon. Lopputunnista kun muut alkoivat hölkkäilemään nainen halusi tulla alas selästä. Eniten harmitti kommentti "en tunne saaneeni tarpeeksi välineitä hevosen ohjailuun" ja "minun tekisi mieli itkeä". Totuus on se, että suuret puheet saivat minut luulemaan (entisistä)taidoista jotain täysin muuta. Mikäli tulkitsin hänen puheitaan lopputunnista oikein, niin hän oli mennyt aina liinassa (vai mahtoikohan sittenkin tarkoittaa talutuksessa?). Harmittaa, sillä tahtoisin tarjota jokaisen rahalle vastinetta ja onnistumisen kokemuksia. En vain pysty rentouttamaan ihmistä, joka pelkää kuollakseen aivan syyttäsuotta.

Toinen tunti oli onneksi mukavan letkeä ja sai oman fiiliksen kattoon. Sain neljän vanhemman ratsastajan ryhmän, joista kaksi oli ratsastanut aiemmin ja kaksi oli ihan ensimmäistä kertaa. Rempseät tädit ohjasivat ensikertalaisiksi ratsujaan oikein taitavasti ja pääsivät jopa hölkkäilemään. Ryöstämistä pelkäävä sai rauhallisen ratsun ja toivon mukaan pääsi edes hieman eroon pelostaan. Osaavimmalle kykenin tässä porukassa tarjoamaan vähiten, lähinnä tölttikokemusta ja istunnan korjailua.

Tuntien jälkeen käväisin Dopan selässä. Mentiin hetki kentällä ja nyt oli hieman parempi ote poniin. Ei ollut ihan niin kiikkerää menoa kun pari perjantaita taakseppäin. Silti askellus oli vieläkin hieman epämääräistä, mutta vika on pääosin minussa, sillä en täysin ymmärtänyt miten tämän hevosen töltissä tulisi istua. Muutenkin välillä tuntuu, että olen ihan hukassa sielä selässä kun välillä ei reagoida mihinkään ja välillä vetäistään perä kyykkyyn aivan varoituksetta. Ehkäpä tämä tasoittuu iän myötä.
Kentän jälkeen käväistiin vielä maastossa ja sielä päästiin menemään edes jonkinsortin tölttiä. Kotiinpäin tullessa minulle avautui, että miten minun tulee sielä selässä olla. Kentällä olin turhan jäykkänä, mutta maastossa korjasin itseäni rennommaksi ja pidin hyvin kevyttä tuntumaa suuhun. Kyllä alkoi homma luistaa ja hymy nousta huulille. Tuli sellainen heureka! -fiilis.


Tänään olin tekemässä aamutallia ja vetämässä kolmelle ennestään tutulle asiakkaalle kahden ja puolen tunnin lenkin. Alunperin piti mennä yli suon -lenkki, mutta vähäisen osallistujamäärän takia retkeä ei ollut järkevä toteuttaa.
Vihdoin pääsiin taas rekkausponi Tean selkään ja hepo tuntui aivan hassulta. Toisaalta viimeksi kun ratsastelin sillä enemmän, oli tamma läpiratsastettu juuri, joten siinä varmasti syy. Lähinnä tuntuma suuhun oli jotenkin nihkeä ja helposti Tea valahti alas painavaksi. Siitäkin tosin selvittiin elävällä kädellä ja aktiivisella pohkeella.

Hommien jälkeen lähdin extemporee työnantajani Piian ja tallityttö Janinan kanssa maastoilemaan. Takapuoleni alle sain Dopan. Hieman ennen lenkkiä jänskätti, että mitä palautetta saadaan, mutta onneksi askellaji oli aina se, mitä halusin. Noottia sain jälleen siitä, että en vaadi asioita loppuun kerralla, vaan jään kutittelemaan ja odottamaan vastausta. Alun jälkeen skarppasin ja loppu sujuikin oikein hyvin. Takapää tuli kivasti alle ja töltti oli hyvän tuntuista. Ravi tuli ongelmitta ja se oli kuulemma hyvän näköistä - hyvältä se tuntuikin.
Ensimmäiset laukat meni hieman pipariksi (rikkoi passille) kun annoin liikaa ohjaa ja ennemmin kaadoin laukkaan. Seurauksena heppa valahti vain pitkäksi ja lisäsi vauhtia tai sitten kulki niin pitkänä, että laukka ei ollut puhdasta ja tippui nopeasti passille. Siitä tuli onneksi myös sanomista ja korjasin ohjan tuntumalle, katseen eteenpäin ja nostin laukan. Sen jälkeen laukka pyöri hyvin ja hidaskin meno onnistui.

Issikoiden kanssa minulla on suurin ongelma laukassa tai oikeastaan sen nostamisessa (enemmän kentällä). En tiedä mistä se juontaa juurensa, sillä aikaisemmin en ole epäonnistunut laukannostoissa. Suurin ongelma on, että jostain kumman syystä lähden itse edeltä, vaikka pitäisi odottaa ja seurata sitä hevosta. Nyt kuitenkin uskon, että päähäni istutetut uudet ajatukset saavat minut pitämään ne ohjat silti kädessä, vaikka issikka vaatiikin laukassa tilaa.

Oivoi ja huhhuh kun tuli taas tekstiä ja analyysiä. Pitää kyllä pyrkiä kirjoittamaan joka päivästä oma postaus. Kuka hullu jaksaa näin pitkiä sepustuksia lukea?
Saa muuten kommentoida, että onko asiaa oikeasti liikaa. Mitä pitäisi lisätä ja mitä karsia?

Kuka syö aikani?

Hohhoh. Ei voi olla totta, että on kulunut jo neljä päivää viimeisimmästä postauksesta. Vastahan mä sen tein! Taitaa sittenkin tulevat ylioppilaskirjoitukset viedä sen verran aikaa, että postaustahti voi olla tämän kuukauden ajan hidas ja postaukset tylsää listaamista.

Maanantaina tosiaankin uhoni voimalla pyöräilin tallille. En muista koska olisin viimeksi niin tehnyt, sillä kun Laura aikoinaan sai auton, niin visusti ollaan sillä kuljettu. Alkoi aivan ihmetyttää siinä matkan varrella, että miten sitä vuosia sitten jaksoi mennä tuon kuutisen kilometriä suuntaansa lähes joka päivä, huh.
Kun nyt vanhoja alettiin muistelemaan, niin käytiin Lyllin ja Helmin kanssa ajolenkillä. Viimekerrasta on niin kauan aikaa, että ihan hävettää. Pitäisi ehkä skarpata ponirintamalla, sillä enää en kyllä voi niitä sanoa hoitoponeiksi, ennemminkin hengausponeja. :D

Lylli oli tapansa mukaan aivan tykkiponi. Helmin ei tarvinnut kuin pyrkiä rinnalle, niin tahti kiristyi. Ennen varsinaiselle lenkille lähtöä tehtiin pari runtsaa pellolla, kun vastassa oli 'huonokäytöksisiä' susikoiria. Ja oi perkule kun poni painoi pitkässä ruohikossa kun käännettiin kotiin päin. En kyllä muista, että koska oisin moista vauhtia viimeksi mennyt - ja täysin käskyttämättä. Siitä oli hyvä jatkaa hiekkatielle, missä vauhtia saatiin kunnolla vasta kotiinpäin käännyttäessä. Se on se kotiveto niin maaginen asia. Voi kumpa radallakin olisi aina sellainen. Helmikin esitteli sellaista vauhtia, että lienekö koskaan juossut niin kovaa? Ja ihan kunnon pitkän pätkänkin. Lenkin perusteella siis lauantaiset ravit vaikuttavat hyvinkin lupaavilta.

Tiistaina poikkesin Baldurilla maastottamassa toista uutta tulokasta; Fála från Kråksmålaa eli Blondia. Kyseessä oli neidin ensimmäinen maastolenkki Kodisjoella ja ensimmäinen lenkki porukassa. Ja kerrottakoon myös sekin, että minun ensimmäiset hetkeni kyseisen hevosen selässä. Näiden asioiden summasta olisi voinut tulla katastrofi, mutta hyvin ongelmitta päästiin koko lenkki läpi. Neidin vauhti ei ole vielä ihan tuntijuna -luokkaa, mutta eiköhän se siitä laannu. Oikein näpsäkältä tapaukselta tämä selästä käsin vaikutti, joskin se hienosäätö oli vielä kadoksissa. Laukassa rikkoi omaan makuuni turhan herkästi, mutta todella helposti sen sai taas nousemaan. Tietysti tuntemalla hevosen tarkemmin osaa myös itse olla niin, ettei rikot johdu ratsastajasta.
Itse pääsin tälle reissulle asiakkaan rooliin ja oli se maar aika kurjaa. Kyllä se on se mun homma olla sielä vedossa ja seilata edestakas jonon vierellä. Vaati meinaan kamalasti vaivaa (ainakin ajatustasolla) saada muuta porukkaa käynnissä reippaampi Blondi kulkemaan sopivan välimatkan päässä edellä kulkevasta Kamburista.

Keskiviikkona sain yllätyssoiton, että tulenko vetämään yhden tunnin ja ratsastamaan. No, mikäs siinä.
Sain vedettäväkseni viiden hengen alkeisryhmän. Alku oli niin sähellystä, että ei mitään rajaa. Hevosia kiireellä valmiiksi kun ratsastajat ei ole paikalla ja sitten ollaan menossa kentälle, niin paikalle pamahtaa ratsastaja, jonka nimeä ei ole listoissa. Pikapikaa Kambur valmiiksi ja sitten päästiin aloittamaan tunti. Tunti itsessään sujui ihan hyvin, joskin itse nauttisin enemmän jo jonkin verran ratsastaneiden opettamisesta. Välillä huomaa, kuinka ammattisanasto on niin juurtunut käyttöön, että on jopa vaikeaa keksiä sanoille yksinkertaista selitystä. Tai opettaa asioita niin, että ei tule väärinkäsityksiä. No, eipä sitä voi itse oppia muulla kuin opettelemalla. Eli lisää alkeistunteja.

Tuntini jälkeen Laura tuli jatkamaan vielä kahden tunnin verran ja pääsin itse osallistumaan toiselle niistä Blondin kanssa. Kentälläkin neiti oli hyvin näppärän oloinen; kaikinpuolin helppo ja kevyt. Takapää tuli helposti alle ja ryhtiä oli ehkä liiaksikin, sillä välillä tuli tunne, että omat kädet ei mahdu minnekkään.
Tästä ponista on tulossa oikein mainio tuntiheppa, aika vain näyttää koska.

Tänään oli jälleen itse ratsastustunnin vuoro. Ratsuksi sain tällä kertaa harmaan Héla -tammamamman. Tunnilla tehtiin hieman väistöjä, siirtymisiä ja laukattiin reippaasti ylämäkeen.
Koko viikon ajan ratsastuksista on jäänyt hyvä maku suuhun ja niin tästäkin. Kaikki sujui ilman sen suurempia ongelmia. Tölttiä päästiin menemään, kunhan vain muistin pitää ne pohkeet kyljissä ja käyttää niitä. Aikaisemmin minua ei ole vaadittu kantamaan jalkaani ja nyt se tuntuu kamalan hankalalta (mutta onneksi helpottaa kokoajan). Toisinaan jalka pääsee seilaamaan edestakas ja pohje ei pysy kiinni. Asiaa ei myöskään helpota pituuteni, jota on toisinaan muutama sentti liikaa - ja juurikin jaloissa... Laukatkin nousi ihan hyvin, oikeaan kierrokseen paremmin. Vasempaan nousi kyllä, mutta laukka ei pyörinyt niin hyvin.

Ja hiphei. Tunnilla huomasin istuvani paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Käsi oli oikein, selkä suorana, hartiat takana ja jalka suurinpiirtein oikealla kohdallaan. Töltti ja sen ratsastus alkaa pikkuhiljaa avautumaan niin, että kykenen pian jo kommentoimaan ratsuni töltin laatua. Ja siitä kun päästään vielä askel eteenpäin, niin pääsen parantamaan tölttiä.
Mutta kun vain muistaisi ne pohkeet. Aktiivinen takapää on töltin a ja o, joten POHKEET!

Natsaa, ei natsaa, natsaa!!

Ehkä nyt olisi hyvä aika purkaa viikon heppailuja, jotta voi taas pian raportoida uutta.

Perjantaina oli 'viikottaisen' ratsastustuntini vuoro. Viimekertainen tunti jätti niin karvaan maun suuhun, että aika epäilevänä nousin hevosen selkään tällä kertaa. Ei se, että pitäisi onnistua joka kerta, vaan se, että kentän laidalla on katsojia. Eivät arvostelevat silmät haittaa, sillä itse tiedostan varsin hyvin, etten ole kummoinenkaan ratsastaja. Se haittaa, että opettajana minun tulisi näyttää edustavalta ja vakuuttaa katsojat taidoistani. Tosiasiahan on se, että päässäni on paljon tietoa miten asiat hoidetaan teoriassa, mutta niiden toteuttaminen käytännössä ei aina olekkaan niin helppoa. Toisaalta taas opetettavani ovat lähinnä tenavaikäisiä ja nuoria, eikä kilpailuihin valmentautuvia...

Sain ratsukseni tallin tuoreimman tapauksen Doppa från Höreryd'in eli Dopan. Kyseessä on kuusivuotias ruunikonkirjava tamma, joka saapui Piialle 29 päivä. Tunti alkoi ihan hyvin, mutta loppua kohden homma tuntui leviävän totaalisesti käsiin. Ohjaus ei pelittänyt, tehtävät ei onnistunut ja tölttiäkään ei tullut. Lisäksi nopealiikkeinen kuikulaponi horjutti tasapainoani ja välillä tuntui, että istuin maailman pahimassa solmussa. En kuitenkaan ottanut epäonnistuneesta tunnista kovinkaan paljoa itseeni, sillä se oli ensimmäinen kertani Dopan selässä ja kyseessä on kuitenkin nuori, suht osaamaton hevonen.

Lauantaina käväisin tallilla auttelemassa Lauraa. Alunperin oli vain tarkoitus opettaa Veetiä kärryille, mutta käväisy sitten venyikin useampaan tuntiin.
Veetin opetus oli kuitenkin erittäin nopeasti ohi, sillä poni ei ollut kärryistä moksiskaan. Kierrettiin muutama lenkki tallin pihalla ja ukko otti niin chillisti, että aloin hieman epäillä herran huomanneenkaan perässä tulevia kärryjä. Mutta jälleen täytyy todeta, että on siinä meillä mainio ja kaikinpuolin helppo kaksivuotias. Seuraavaksi saadaankin sitten varmaan painoa kärryyn ja pian poni jo liitää ensimmäiseen voittoonsa...
Veetin kanssa leikittyäni löysin itseni pesemästä Helmiä ja auttamasta iltatallin tekemisessä sekä kentän lanauksessa hevosvoimin. Tähti pääsi hieman urheilemaan ja vetämään jäätävän painoisella parrulla kentän uria tasaiseksi.
No, voisi sitä hassumminkin lauantai-iltaa viettää. Tallilta lähdettiin Lauran luo jatkoille syömään herkullisia lämpimiä voileipiä.

Sunnuntai oli taas työpäivä, joka sekin hieman venyi. Kahdeksalta lähdin tekemään aamutallia, jonka jälkeen vedin kaksi ratsastustuntia. Tällä kerralla tuntien pitäminen oli luontevampaa ja toivon, että ratsastajatkin saivat opetuksesta jotain irti.
Tuntien jälkeen lähdettiin Lauran kanssa käymään maastolenkillä. Sain tehdä lisää tuttavuutta Doppaan ja täytyy sanoa, että maastoretki muutti käsityksiäni tammasta. Oli se vieläkin nuori sählä ja hieman matomakkara, mutta se keveys ja kuuliaisuus kyllä paikkasi todella paljon. Laukat nousi mallikkaasti ja hidastus onnistui melkein vain ajattelemalla. Muutenkin hevonen kuunteli täysin minua, eikä välittänyt edellä kovempaa menevästä kaverista. Käynnissä tosin oli kovat paineet pysyä kaverin verkkaisessa tahdissa.
Mutta täytyy sanoa, että taisin löytää potentiaalisen lemppari vetohevosen itselleni ja ennenkaikka haastajan Tealle - o-ou.

Mutta nyt tarinointi sikseen ja nokka kohti uusia heppaseikkailuja. Ajattelin kerrankin olla ahkera ja pyöräillä tallille..