Tykästynyt.

Tuli mulle vaan ylläpitoon aika mahtava hepo! Uffe on käyttäytynyt todella nätisti täysin vieraassa paikassa. Tietysti hieman ihmeissään ollut, mutta mitään tyhmää ei ole tehnyt. Tänään ei ollut moksiskaan, vaikka vieressä remontoitiin tarhoja traktorin ja kaivinkoneen voimin. Lähinnä herra katseli viereisessä tarhassa hieman remuavaa kaksikkoa varmasti ajatellen "hei c'moon kaverit".

Eilinen ensivierailu kentällä sujui oikein hyvin. Uteliaana poju katseli sillointällöin maisemia ja energiaakin oli inan liikaa. Kaikista häiriötekijöistä huolimatta Uffe toimi oikein mukavasti, tuli sellanen fiilis itselle, että nappiin on osuttu valinnan suhteen. Tietysti vieläkin on hakusessa se saumaton yhteistyö ja toistemme tunteminen, mutta suuri ihmehän se olisi, mikäli kaikki sujuisi heti alkuun kuin rasvattu. Kentällä lähinnä tutustelin heppaan paremmin ympyröillä ja katselin, mitä vaihteita löytyy. Suurimmaksi ongelmaksi huomasin sen, että Uffe jää helposti vasemmassa kierroksessa painavaksi sisäohjalle ja ei taivu kunnolla vasemmasta kyljestään. Vasemmassa laukassa taas kaatuu hieman sisälle ja kun yritän korjata sisäpohkeella, niin herra vaihtaa näppärästi laukkaa. Mutta taas vain tutustumalla saan tämänkin "ongelman" poistumaan. Oli mukava tehdä lisäyksiä, laukanvaihtoja ja taivutuksia yms. kun oli alla sellainen hevonen, jonka kanssa nuo sujuivat ihan leikiten. Tykkään kovin!

Tänään kentän pohja oli pakkasen takia kova, joten en päässyt kunnolla menemään. Uffe on sellainen hevonen, joka vaatii lämmetäkseen ja ravin "parantumiseen" kunnon verryttelyn laukassa. Tänään ei päästy laukkailemaan, joten tyydyin vain taivuttelemaan, väistättämään ja hakemaan oikeita nappeja. Otettiin muutamat ravi- ja laukkasiirtymiset, mutta niistä ei oikein ollut iloa kun ei saanut hevosta ratsastettua alkuunsa rennoksi niissä askellajeissa. Käynti oli ok, joskin vasemman kierroksen "heikkous" (lienekö oikeasti hevosen vai minun) korostui. Vasen käsi meinasi sanoa itsensä irti kun herra vain makasi sillä. Jälleen en ajoittain saanut taipumaan kunnolla vasemmasta kyljestä, minkä pistän enemmän sen piikkiin, että ei saatu pohjalle kunnollista verryttelyä.
Alunperin ajatuksena oli lähteä kävelemään alkukäynnit hiittiradalle, mutta pihapiirissä häärivien tarhankunnostus -koneiden takia en viitsinyt ottaa turhaa riskiä. Keskiviikkona onneksi Elisa lupasi lähteä meidän mukaan maastoilemaan. :)

Hihii.

Piti postailla jo eilen ja toissapäivänä, mutta nettini sanoi jälleen sopimuksensa irti. Oi tätä riemua elää juuri katvealueella!

Mutta MULLE TULI HEPPA!
Kuva rumasti kopioitu sukupostista.

Eilen saapui tummanruunikko täykkäriruuna Ofiir talliin. Tähän asti herra on ottanut muuton hyvinkin chillisti. Tullessaan oli hieman ihmeissään, mutta alkoi oitis syömään karsinassa olevia heiniään. Aamulla tarhaus onnistui aivan ongelmitta, aivan kun tutussa paikassa olisi ulos mennyt. Äsken kun katsoin ulos, niin aamuheinät eivät olleet suuresti maittaneet. Pian suuntaankin ulos ja menen tekemään lähempää tuttavuutta tämän uuden miehen kanssa.

Eilen myös Aimo suostui aika kivuttomasti yhteistyöhön ja pääsikin kunnolla tekemään työtä. Väännettiin laukannostoja ja toisinaan saatiin jopa oikea laukka nostettua tai sitten väärä vaihdettua. Jostain kumman syystä ponilla on laukat kääntynyt ihan nurinkurin - ne on kuulemma joskus olleet ihan "oikeinpäin" ja hyvät. Toisaalta taas, jos toimii pääsääntöisesti alittelijoiden ratsuna, niin miksi sitä "syytä" pitäisi pidemmältä hakea.

Mutta nyt hieman talleilemaan ennen töiden alkua.

No jippii!

Hipei, 36 tuntia ilman sähköä ja puhelinverkkoa. Onneksi saatiin agrikaatti tänään aamulla, niin onnistui arkirutiinit edes jotenkuten. Eilen tosiaan oli jouduttu käsipelillä juottamaan kaikki hevoset. Onnekseni saavuin vasta illalla, joten oma osuuteni sähkökatkosta jäi hyvin vähäiseksi. Omalla kohdallani haasteelliseksi osottautui eläminen ilman puhelinta. Tänään illalla sähköt ja puhelinyhteydet palasivat ja syvästi toivon, että eivät enää katkea.

Sain tänään uuden poniystävän, Aimon. Oli kyllä poniratsastajani koetuksella, niin vekkuli kaveri oli kyseessä. Jo heti alkuunsa kävin analysoimassa kentän pohjaa, sillä oltiin ponin kanssa menossa täysin eri suuntiin. Sen jälkeen en alas tullut, mutta kyllä siinä sai jotain tehdä, että pysyi niissä pukeissa ja sivuloikissa kyydissä. Hieman kun pyysi ponilta enemmän, niin suloisen kuoren alta paljastui kunnon känkkäränkkä. Vauhti hidastui ja kun pyysit liikkeelle, niin takapää alkoi nousta. Suurin ongelma oli ehkä se, että poni nosteli aivan mitä sattuu laukkoja. Pääsääntöisesti vasemmassa kierroksessa nousi oikea ja toisin päin. Loppuajasta en kyennyt enää ottamaan hommaa tosissani. En ole koskaan ollut poniratsastaja, mutta nyt jotakuinkin tiedän, miltä niistä pikkuponien ruotuunlaittajista tuntuu.

Ratsastin myös Penan pikaisesti. Päälimmäisenä ajatuksena oli, että kaahaamaan ei päästetä ja se estetään keinolla millä hyvänsä. Tässä onnistuin ja välillä heppaa kiukutti kun pientä oravaa kun ei saanut mennä. Meno ei ehkä ollut sitä tasaisinta suoraan GP -radoilta, mutta tehtiinpä ainakin mitä minä sanoin. Paikoitellen tuli ihan kivoja pätkiäkin, joten siitä on hyvä jatkaa ensi kerralla.

Olen ihan pähkinänä!

Ensimmäinen hiphei: minulla on allekirjoituksia ja hevosen hakua vaille ylläpitohevonen.

Toinen hiphei: kerrankin voitin jotain! Hööksin FB-arvonnasta lähti mukaan golden stripe villaviltti.

Jouluja!

Näin joulun kunniaksi on mukava päivitellä hieman viiveellä tapahtumia.

Perjantaina suuntasin aamutallin jälkeen Tampereelle ja enpä aivan päämärättömästi. Kävin katsomassa potentiaalista ylläpitoheppaehdokasta. Kyseessä on jo hieman iäkkäämpi täysiveriruuna, joka on teknisesti hyvin osaava. Kyseinen ruuna tulisi lähinnä opetusmestariksi ja pieneen kisailuun.
Ratsastaessa emme vielä löytäneet aivan kultaista keskitietä, mutta uskon että, mikäli ruuna minulle tulee niin yhteistyön parantuessa ja oikeiden nappien löytyessä hommasta voi kehkeytyä jotain todella hyvää. Ratsastuksellisilta ominaisuuksiltaan hevonen oli hyvinkin erilainen kun mihin olen tottunut, mutta kaikkeenhan tottuu ja oppii. Minusta oli lähinnä huvittavaa, kun laukat vaihtuivat hyvin kepeästi, jos käytti hieman liikaa sisäpohjetta ja unohti samalla ulkopohkeen..
Kokeilukerrasta jäi kyllä positiivinen fiilis ja näillä näkymin, mikäli ruuna minulle annetaan, niin sen olisin ottamassa. Mutta let's see.

Näihin tunelmiin, HYVÄÄ JOULUA!

Rakkautta ilmassa.

Taas on yksi työpäivä saatu päätökseensä hyvällä, mutta väsyneellä fiiliksellä.

Aloitettiin jälleen tänään viideltä aamutalli. Rankin osuus aamuissa onkin tuo herääminen ja sitä edeltävä, usein liian vähäinen uni. Tehtäviini aamulla kuuluu lähinnä ruokkiminen, loimitus ja tarhaaminen. Tänään hommat sujuivat ihan hyvällä rutiinilla ja aika vähän joutui enää kysymään neuvoa.

Päivällä ratsastin Pena -nimisen suomenhevostamman, jonka kanssa meille on syntymässä mukava viharakkaus -suhde. Pentti päätti aamulla loimituksen yhteydessä ystävällisesti osoittaa rakkauttaan minua kohtaan puremalla. Nyt habassani on kaunis kämmenen kokoinen mustelma. Myös tamman kuntoon laittaminen oli jonkinlaista hengellään leikkimistä.. Päästiin kuitenkin heinien avustamana suht ongelmitta kentälle. Sielä neiti oli ihan fine, ei edes irvistellyt satulavyötä kiristettäessä. Mammaloman jäljiltä Pena oli jokseenkin jäykkä ja malttamaton. Päällisin puolin kuitenkin oikein mukava ratsastettava, josta tulisi pidemmällä yhteistyöllä varmasti todella kiva. Ratsastuksen jälkeen kävi jotain, sillä hevoseni varmaankin vaihtui matkalla kentälle. Tallissa minulla oli mukava tamma, joka ei yrittänyt syödä minua, eikä edes näyttänyt hapanta naamaa. Naiset..

Iltasella sain pitää kaksi tuntia ja oli jotenkin todella hassua. Taas oli vähän päässyt silmä ummistumaan ja uudet työkaverit toivat oman haasteensa hommaan. Myös se, että entisessä työpaikassani oli ainakin kaksi kertaa pienempi kenttä ja tapana "käyttää hevosia säästeliäämmin". No, nopestikkos tässä uusille tavoille oppii.

Kohti uusia seikkailuja!

Katsotaampa, mikäli saataisiin jotain tekstiä aikaan tällä tappavan hitaalla nettiyhteydellä.
Saavuin sunnuntaina mukavan Ypäjä -kavereiden kanssa vietetyn Tampere -viikonlopun jälkeen Sastamalaan ja nyt voisin sanoa jo jokseenkin kotiutuneeni.

Sunnuntaina annoin äidilleni joululahjani etukäteen; joulumaaston. Käytiin täälä Kivitallilla rauhallisella maastolenkillä. Äiti sai ratsukseen mukavan Kalle -hepan, jolla ei ollut kiire minnekkään. Oli mukava, että äiti pääsi ravailemaan hieman enemmän ja muutenkin sai uuden kokemuksen. Ilmeestä päätellen lahjani oli onnistunut.

Maanantaina aloitin ensimmäisen työpäiväni täälä ja täytyy hieman hymyillä työpäivän keveydelle. Oltiin aamutallissa 5-7.30, jonka jälkeen töitä oli seuraavan kerran vasta neljän jälkeen. Työpäivä sisälsi mm. loimittamista ja tarhaamista, tunnilla taluttamista sekä yhden hevosen ratsastamisen - kamalan rankkaa.
Ratsunani toimi musta hevonen, oivasti lempinimeltään Musta. Kyseessä on ihan osaava tapaus ja itse pidin tästä hevosesta kovasti. Pääpiirteittäin se oli hyvä ratsastaa, joskin pohkeeseen ja pidätteeseen olisin toivonut nopeampaa reagointia. Kenttä on hieman kehnossa kunnossa lumen ja veden takia, joten mitään ihmeellisyyksiä sielä ei voinut tehdä. Vasen kierros on Mustalle hankalampi ja siinä sai itse hikoilla ihan kunnolla, että sai vasenta pohjetta edes jokseenkin läpi..

Tänään aloitettiin jälleen aamutalli viideltä ja se venyikin eilisen aidan rikkoutumisen takia hieman pidempään. Pikkuhiljaa alkaa jo tallin rutiinit tulla selvemmiksi ja aivan jatkuvasti ei tarvitse olla kyselemässä, että no mitäs sitten.
Hieman ennen yhtä menin hieman häärimään talliin ja ratsastamaan Mustan. Musta oli tänään ajoittain paremman tuntuinen kuin eilen, mutta kenttä oli taas huonommassa kunnossa. Kavioihin kerääntyvät tilsat eivät auta yhtään tasapainossa pysymistä. Sain vasenta pohjetta hieman paremmin läpi, mutta aika säälittäväksi jäi sekin suoritus. Oikeaa pohjetta väistää oikeinkin hyvin, mutta vasen on suuren työn ja tuskan takana. Mutta ehkä vielä jokin päivä päästään jumppaamaan paremmin, jos kelit muuttuisi hieman paremmiksi.
Ratsastelun jälkeen nappasin kaikki heppaset sisään ja levittelin loimia kuivumaan. Ei voi muuta kun kirota tätä vesiloskapaska säätä. Joka paikka aivan märkänä, huoh.

It is time to work.

Nyt loppuu lomailu ja kääntyy uusi lehti Nooran elämässä, täytyy astua isoon pahaan työelämään. Hui. Vihdoin ja viimein sain kaikki asiat ja paperit kuntoon. Nyt kun asiat ovat täysin varmoja, uskaltaa niistä puhuakin.

19 päivä eli ensi maanantaina olisi luvassa ensimmäinen työpäivä Sastamalaisella Kivitallilla. Kyseessä on n. 60 hevosen (hui) harrastetalli. Tallilla on monenlaista toimintaa mm. ratsastustunteja, täysihoitopaikkoja, sosiaalipedagogista hevostoimintaa, pienimuotoista kasvatustoimintaa jne. Kyseessä siis aika monipuolinen paketti, mistä olen aivan innoissani. Ensi viikolla kuitenkin selviää tarkemmin, että mitä kaikkea pääsee touhuilemaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole (kuulemma) lannanlappaajan pesti, joten odotukset työtehtävien suhteen ovat aika ristiriitaiset. En vain pääse eroon siitä takaraivossa kolkuttelevasta pienestä äänestä, joka sanoo, että orjaksi menet. Yhtään en tiedä, mistä tämä ääni on päähäni tullut, ehkäpä muutamista "huonoista" työkokemuksista. Tosin en ole mitään pilvilinnoja luomassakaan, että turhaan pelkään niiden romahtavan.

Viimeistään sunnuntaina on siis luvassa pienimuotoinen muuttaminen. Työnantajan puolesta minulle tarjotaan huone tallin viereisestä talosta, mistä olen erittäin kiitollinen. Ilman majoitusmahdollisuutta minulla ei olisi ollut edes mahdollisuutta harkita kys. paikkaa. Tallin vieressä asuminen pelottaa ehkä hieman (olenpa minäkin nynny [kuten Justina] kun aina vain pelottaa). Pelkään, että tulen olemaan kiinni 24/5 ja käytettävissä tarvittaessa. Olen liian kiltti sanomaan ei, sen huomasin viimeisimmällä työssäoppimisjaksollani - jälleen. Toisaalta taas uskon kaiken menevän hyvin, sillä olen yrittäjälle ilmainen työvoima - miksi siis ottaa riski, että lähtisin kalppimaan?

Vieläkään ei ole ylläpitohevosta löytynyt, mutta etsintä jatkuu. Muutamia mielenkiintoisia on tullut vastaan, mutta vain yhtä olen päässyt kokeilemaan. Ihmiset vastailevat erittän huonosti sähköposteihinsa, mikä hieman harmittaa ja hankaloittaa hevosen löytämistä. Oman hevosen kuitenkin tahtoisin, jotta saisi aina jatkaa siitä mihin on edellisellä kerralla jäänyt.
Mikäli joku siis tietää ylläpitokotia kaipaavan ja toimivan hevosen, niin ottakaapa yhteyttä nraa-@hotmail.com. Suuria kriteereitä ei ole, kunhan on jotakuinkin kaikki murot kulhossa ja mielellään (edes) pikkukisa -kelpoinen.

Loimita kuudella ja kääri pumpuliin.

Vietän tällä hetkellä pienoista heppalomaa, sillä oikein mikään ei tunnu innostavan näillä sadeloskapaska -keleillä. Ja ehtiihän sitä sitten taas heppailla kun työt alkavat. :)

Näin sateisen alkuyön kunniaksi voisin kuitenkin arpoa yhden postausaiheen varastoistani. Täksi kerraksi saatiin osuvasti aihe otsikolla loimitus. Tässä aihe, joka jakaa paljon mielipiteitä, minkä takia haluan painottaa, että alla oleva teksti ei ole faktaa, vaan lähinnä omaa mielipidettäni.

Taas on saatu ainakin syyskuusta asti katsella loimitettuja hevosia tarhoissaan. Tämä on sikäli mielenkiintoista, sillä lämpötilat ovat olleet tänä talvena pääosin plussan puolella - miksi siis loimitus, kun olisi mikäkin jääkausi? Ymmärrän kyllä jonkinnäköisen loimituksen näillä säillä klipatuilla, viluisilla ja selkävaivaisilla hevosilla, mutta onko se toppaloimi (paremmassa tapauksessa vielä sisäloimen päällä) oikeasti tarpeen? Moniko meistä ihmisistä tarvitsee näillä säillä toppatakkia?

Loimitustavat vaihtelevat aikalailla talleittain sekä maittain. Paljon vaikuttaa se, onko kyseessä kilpa- vai harrastetalli. Olen vuosien varreella kallistunut hieman siihen suuntaan, että kilpahevosia - varsinkin ulkomailla - loimitetaan melko heppoisin perustein. Ymmärrän, että kyseessä on urheilija, mutta helteellä hieman säälittää karsinoissaan loimet päällä seisovat hevoset. Mahtaa olla polleilla kuuma, sillä omat vaatteeni ovat vähentyneet jo aikoja sitten minimiin. Sama ilmiö on tosin lisääntymässä hyvää tahtia myös harrastelijapuolella. Hevonen on sopeutuvainen ja varmasti vuosien varrella tottuu seisomaan hikoilematta vilttikasa päällään, mutta onko se tarpeellista?

Itse en ole mikään loimien ihkuttaja, sillä olen liian usein nähnyt aivan väärin loimitettuja hevosia. Joko hevonen paahtuu +10 asteessa toppaloimineen tai palelee tuulessa fleeceloimi päällään. Lisäksi tallityöntekijän näkökulmasta turhat loimet syövät turhaan työaikaa, jonka voisi käyttää johonkin muuhun hyödylliseen esim. tarhojen siivoamiseen. Tietysti hyväksyn loimituksen ja oikein tehtynä se voi olla hyvinkin toimiva tapa pitää hevonen terveenä/tyytyväisempänä. Erityisesti kannatan loimitusta satunnaisissa tilanteissa kuten kuivatus, kylmä sade ja kova pakkanen.

Loimittamisesta on tehty melkoista tähtitiedettä. Ei riitä, että loimen väri natsaa riimuun ja suojiin, vaan sen pitäisi vielä olla sopivan paksuinenkin. Turhan usein olen työssäni tavannut liian lämpimästi loimitettuja hevosia. Itse pidän hyvänä nyrkkisääntönä loimitukselle sitä, miltä minusta itsestäni tuntuu. Mikäli joudun heti talliin astuessani heittämään takin pois päältä, en usko hevosenkaan tarvitsevan sitä. Tai jos ulos astuessani jäädyn niille sijoilleni, uskon hevosen arvostavan jonkinlaista toppatakkia.
Tietysti loimitukseen vaikuttavat monet erilaiset tekijät; jokainen hevonen on yksilö. Siinä missä hyvällä karvapeitteellä varustettu alkuperäisrotu pärjää ongelmitta viimassa ja tuiskussa, tärisee lämpimän maan tuonti lyhyessä karvassaan. Myös ikä, käyttö ja ruokinta ovat osallisia hevosen lämmönsäätelykykyyn.
Uskon, että jos luonto olisi tarkoittanut hevosen tarvitsemaan karvapeitteen lisäksi lisälämpöä, ne syntyisivät loimi päällään. Mutta näin ei ikävä kyllä ole (no sit sherlock). Luonto on luonut hevoselle karvapeitteen, mitä muuttamalla sen pitäisi pärjätä vähintäänkin rodun kotimaan oloissa. Hevosten kuljettaminen maasta toiseen sekä jalostaminen ovatkin sotkeneet luonnon omaa systeemiä. En siis kiellä, etteikö olisi olemssa hevosia, jotka vain yksinkertaisesti tarvitsevat loimittamista.

Kehottaisin kuitenkin kaikkia hevostaan loimittavia miettimään asiaa kaksi kertaa maalaisjärjellä. Kyllä, loimia on ihana ostella ja ne ovat niin ihania, mutta arvostaako hevosesi ajatusta? Kehottaisin myös kokeilemaan hevosenne loimen sisään aika-ajoin, varsinkin lämpötilojen muuttuessa. Tallityöntekijänä minulla on melko vähän sananvaltaa muiden hevosten loimituksesta ja pahimmassa tilanteessa ovessa roikuu vain yksi loimi.

Hevosesta on tulossa "ihminen" ja ammattitaito alkaa pian olemaan harvinaisuus. Ikävä totuus, mutta mitäpä asialle voidaan tehdä, kun jokaisella on oikeus omistaa hevonen.

Uudet tuulet puhaltaa.

Sain maanantaina jälleen yhden koulun päätökseensä. Olen nyt virallisesti hevosenhoitaja ja ylioppilas. Arvaamattakin lienee selvää, että hevosenhoitajan paperit ovat hyvät, mutta ylioppilastodistuksella voisin melkeinpä pyyhkiä persettä.. Ei päästy kolmen ällän (lukio lukematta läpi) tavoitteeseen ja rivi näyttääkin seuraavalta; M C C B B. Ehkä jos olisin nähnyt hieman enemmän vaivaa lukion eteen, voisin nyt ylpeänä esitellä todistusta valmistujaisjuhlissani, mutta ei kuulu tapoihin.

Valmistumista edeltävä viikko oli mukava ja samalla haikea. Vietettiin laatuaikaa. Tehtiin asioita yhdessä ja valvottiin öitä. Itkettiin vähän ja muisteltiin.
Viimeisenä yönä Hevosopistolla oli meille mukava yllätys: palohälyttimet soivat ratsumestarin päässä ~03.30-04.50 välisen ajan taukoamatta - heihei kauneusunet. Siitä huolimatta valmistumisjuhla Loimaalla ja Ypäjällä sujui hyvin. En kaatunut lavalla hakiessani ylioppilaslakkiani, enkä onnistunut itkemään meikkejäni pitkin poskia. Tosin Hevosopiston todistusta hakiessani purskahdin itkuun, mutta onneksi ex-rehtorimme lohdutti: "Noora! Ei tämä ole surullinen tapahtuma". No eikö muka? Kyllä on!

Käteen minulle jäi kolmesta ja puolesta vuodesta toditusten lisäksi kasa mahtavia muistoja ja maailman parhaat kaverit, joita en halua koskaan unohtaa! Siitä huolimatta palasin kotiin sisäläni tyhjä tunne. Tässäkö tämä nyt oli?

Vaikka pitäisit niin itke en
Kun hautaan kuolleena syntyneen
Unelman jostain siitä
Mikä rakkaudeksi piirrettiin
Päätös lienee tässä vaikeinta
Sen jälkeen helpottaa
Kun kädet irrottaa
Ylläoleva pätkä Apulannan kappaleesta kuvaa jotenkin tuntemuksiani nyt. Ei lähtenyt Justina matkaani, enkä edes taistellut asian puolesta. Tiedustelin asiaa, mutta jätin sen siihen, pieneen vihjailevaan ei'hin. Kuten yllä lukee; unelma rakkaudesta, mutta kun päästää irti niin helpottaa.

Moni miettii varmaan, että mitä sitten? Olen jo aikaisemmin vihjaillut teksteissäni, että minulle on jo työpaikka valmiina. Yhä edelleen paperihommat ovat kesken, mutta asia on nyt 90% varma, joten enköhän voi paljastaa jälleen lisää.
Aloitan työt (toivottavasti) tässä kuussa eräällä Sastamalalaisella ratsutallilla hevosenhoitajana. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun jälleen muuttamaan. Se tarkoittaa myös sitä, että blogi tulee yhä pysymään pystyssä ja hevosjuttuja riittää. Kyseessä ei nimittäin ole paskanlappaajan homma, vaan hevosenhoitajan. Odotan innolla ja korkein odotuksin työsuhteeni alkamista, niin hyvältä työ on tähän mennessä kuulostanut. Mikäli kaikki menee niinkuin elokuvissa, pääsen tekemään hyvin monipuolista työtä: hieman tallia, hevosten hoitoa, liikuttamista, asiakaspalvelua ja muuta mukavaa.

Uudet tuulet puhaltaa ja aika näyttää mihin suuntaan mennään.

Ylioppinut heppis.

Siinä se sitten oli. Kolme ja puoli vuotta meni niin, että humahti. Kädessä valkoinen lakki ja hevosenhoitajan paperit. Kaupan päällä tyhjä ja haikea olo.

Alla viime viikko kuvina, mikä oli itseasiassa yhtä juhlaa. Ehkä kykenen huomenna jopa kirjoittamaan aiheesta enemmän, jos vaikka nää kyneleet ei sumentais tätä näppäimistöä niin kovin.