Hevoset ja valinnan vaikeus.

Olen tässä jonkin aikaa pohtinut kysymystä oma, vaiko ylläpitohevonen?

Ylläpito olisi niin viisasta, mutta mistä löytää sopiva hevonen? Oma hevonen ei ehkä ole viisain hankinta, mutta kun tiedän tarkalleen kenet haluan! Seuratakko järkeä vai tunteita?

Kävin perjantaina kokeilemassa erästä ylläpitohevosehdokasta, mutta ei oikein kemiat kohdannut. Totta puhuakseni hevonen ei ollut lähelläkään hakemaani, saatikka vastannut ilmoituksen antamaa kuvaa. Kyseessä piti olla n. heB tasoinen hevonen, joka sitten osottautuikin täysin raa'aksi. Tarkoitus oli ottaa ylläpitoon hevonen, jonka kanssa kiertää (alkuun) pikkukisoja, mutta miten suoritat radan jos hevonen ei osaa edes perusapuja? Mm. pidäte ja sivulle vievä pohje olivat täysin hukassa. Tosin jo hevosen omistajan ratsastaessa hevosta totesin, että ei ole minun hevoseni tämä. Olisihan siinä haastetta ja projektia, mutta miksi veisin jonkun hevosta eteenpäin itse hyötymättä siitä mitään? Koska minulla on mahdollisuus valita mikä vain hevonen, miksi valitsisin epätäydellisen?

No siksi kun sydän sanoo niin. Sydän huutaa Justinan perään, mutta järki vetää takaisin. Tammassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta silti se on vain niin ainutlaatuinen.
Minä pelkään. Pelkään, että jos ostan tamman en olekkaan tyytyväinen valintaani. Pelkään että Justina sairastuu, loukkaantuu tms. ja joudun maksamaan itseni kipeäksi rahallisesti arvottomasta hevosesta. Kuitenkin tahdon uskoa, että kakki sujuisi hyvin. Tamma olisi "helpottunut" päästessään pois opistolta. Ratsastettavuus paranisi valvovan silmän alla. Uskon, että esiin kuoriutuisi aivan eri hevonen. Ja yhä pelkään. Pelkään, että näin ei käykkään. Pelkään, että Justina ei sopeutuisi koskaan, vaan stressaantuisi entisestään, saisi mahahaavan, muuttuisi luonteeltaan..

Silti olen tehnyt lähes 100 prosenttisen valintani - kiitos perjantaisen hevosen. Olen päättänyt, että viimeistään tammikuussa tamma on minun. Edessä on tietysti pieni (suuri) mutta. En ole vieläkään uskaltautunut kysymään, olisiko tamma myynnissä. Asiasta oli puhetta edelliskesänä sekä kuukausi sitten. Milloinkaan minulle ei ole sanottu, että ei onnistu - päinvastoin. Nyt pitäisi vain oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja neuvotella asiasta tosissaan.

Mutta uskallanko?

Tutkintapyyntö Hevosopistolta.

"HU 24.11. klo 16:34 Leena Alerini

Ypäjäläisen hevosalan oppilaitoksen Hevosopiston työntekijästä on tehty tällä viikolla tutkintapyyntö koskien opiskelijaan kohdistunutta häirintää.

Hevosopiston uusi rehtori, turkulainen Jukka Kujala oli torstai-iltapäivällä tapauksesta melko vaitonainen, hän ei täsmennä tapausta enempää, ei milloin tapaus on sattunut eikä sitäkään, onko kyseinen työntekijä tällä hetkellä oppilaitoksen palveluksessa. Kujala toteaa tehneensä tutkintapyynnön poliisille ”välittömästi saatuaan kuulla asiasta”."...

Hevosopistolle on siis laitettu tutkintapyyntö vireille. Kirjoitan asiasta, vaikka se ei ehkä olekkaan kovin viisasta. Haluan kuitenkin edes hieman selventää asiaa ja katkaista vääriä puheita - joita liikkuu PALJON! Asia tuli itselleni aika yllätyksenä, enkä alkuun edes uskonut juorua todeksi. Kuitenkin kun useamman ihmisen kuuli asiasta puhuvan (ja nyt tämä lehtijulkaisu), oli pakko myöntää itselleen, että jotain on tapahtunut.

Huhut kiertävät. Sanotaan, että kyse on ahdistelusta, pakottamisesta, hyväksikäytöstä, häirinnästä ja jopa pedofiliasta.. Rankkoja syytöksiä, joista mikään ei pidä (toivottavasti) paikkaansa. Kyseessä kaksi (joku väittää, että useampikin toiminut näin) aikuista ihmistä, jotka ovat päättäneet tutustua toisiinsa hieman lähemmin. Mielestäni asiassa ei ole mitään väärää ja mahdollinen irtisanominen tarpeetonta. Lakia ei rikota, moraaliarvoja kylläkin. Kummatkin täysi-ikäisiä ja omasta tahdostaan toimineet niinkuin toimivat, kenelle asia loppuviimeksi kuuluu?

Tilanne silti harmittaa minua. Ei vain sen takia, että tunnen "syytetyn" osapuolen, vaan sen takia, että väärät huhut liikkuvat ja vääriä totuuksia syntyy. Minua harmittaa suunnattomasti, että liikkeellä on hyvinkin värikkäitä ja ei-niin-mukavia tarinoita. Minua harmittaa myös, että hevosopisto joutuu huonoon valoon asian takia, mikä ei loppuviimeksi ole kovin vakava. Vähän harmittaa myös kyseisen henkilön perheen puolesta.

Tämän tarkemmin en juttua avaa, ennen kuin tutkinta on suoritettu loppuun ja nimet tuotu julki. Kuitenkin jokainen joka Hevosopiston juoruja "sisäpuolelta" kuulee, tietää mistä ja keistä on kyse.

Ihhahhaa.

Päivitelläämpä jälleen hieman työrintaman asioita.

Käväisin tänään Kodisjoella vetämässä kahden ja puolen tunnin maaston sekä yhden kenttätunnin. Viime kenttätunnista on jo jokunen viikko aikaa, joten oli hyvin mukava pitää tuntia.
Maastoon lähdettiin neljän asiakkaan voimin ja tadaa, vetohevosenani toimi vakioratsuni Tea. Jotain on "poissa ollessani" tapahtunut, sillä tamma oli aivan super. Uskon, että oma istuntani on kehittynyt hieman, kun olen päässyt jälleen ratsastamaan lähes päivittäin. Tämän lisäksi hepoilla oltiin kuulemma treenailtu vauhdikkaampia juttuja kentällä, jotta saadaan paikkoja auki ja perää alle. Laukat sujui oikein hyvin ja passille ei juurikaan rikottu. Töltissä neiti oli hyvin kevyt ja kuunteli istuntaa, joten sain keskityttyä normaalia enemmän asiakkaiden katselemiseen.
Kenttätunnilla oli kolme nuora tyttöä, joiden kanssa hioimme kääntämistä, kulmien ratsastusta ja keventämistä. Alkuunsa voltit olivat mitä mielenkiintoisemman muotoisia, mutta oli mukava huomata miten ne hetki hetkeltä suurenivat oikeaan kokoon ja muotoon. Nautin itse tunnin pitämisestä todella paljon ja aika kuluikin kuin siivillä. Olen myös tullut siihen tulokseen, että minulle sopisi parhaiten satunnainen opettaminen, sillä en jaksaisi pidemmän päälle seisoa joka ilta lähes viittä tuntia pitämässä tunteja.

Olen myös varmistanut tulevan työpaikkani, joten lähteminen on enää vain paperihommista kiinni. Vielä en tallin nimeä tohdi paljastaa, mutta Pirkanmaalle käy tieni kera tavaroideni. Työsuhde-etuihini sisältyy tallipaikka hevoselle, joten tarkoituksena olisi näin aluksi ottaa ylläpitoon hevonen ja katsoa, että kuinka työura lähtee nousuun. Vaikka ylläpitohevonen olisi tilanteessani viisainta, kolkuttelee silti takaraivossani ajatus Justinan ostamisesta. Pelkään vain elämäni muuttuvan jossain välissä niin, että ei ole rahaa pitää hevosta. Saas kuitenkin nähdä mihin päätökseen päädyn.

OBS!
Mikäli joku tietää Satakunnan, Kanta-hämeen tai Pirkanmaan (tai muualta "läheltä") alueelta toimivan hevosen, joka kaipailisi osaavaa ja oikeasti välittävää, pitkäaikaista kotia, niin ottakaa yhteyttä (nraa-@hotmail.com)! Haussa olisi hevonen valmentautumiseen ja pieneen kisailuun, joten hevosen tason pitäisi olla vähintään heB ja 100cm, mielellään kuitenkin osaavampi. Hevosella saa olla "omia juttujaan", mutta sen tulee olla toimiva ja asiallinen!

Kuvahaastetta.

Lotalta saatiin kuvahaaste, joten jatketaanpa nyt kuvapainotteisella linjalla vielä hetki.

1. Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. "Selitä" kuva.
4. Haasta kolme muuta bloggaajaa.

Kuva on vuodelta 2009 ja se on otettu Islanninhevostalli Baldurilta. Kuvassa kaverukset Tirri ja Kambur, joista Kambur asuu nykyisin toisaalla. Kuva on otettu Dahlin Lissun valmennuksen yhteydessä.

Ja koska olen tylsä bloggaaja niin en haasta ketään. Tämä lähinnä siitä syystä, että olen hyvin passiivinen lukija niissä muutamassa blogissa, joita luen. En pidä itsestäni ääntä, enkä myöskään halua antaa haastetta "randomblogille".

Ypäjä memories 2009.

Kohta aika jättää, joten sen kunniaksi muistoja vuodelta 2009.

Skiikkidiskii.

Kiirettä pitää, mutta tällä hetkellä asiat aika hyvin kondiksessa - hiphei! Työssäoppimistehtävät tehtynä, opinnäytetyön ensimmäinen versio tulostettuna, työpaikka hommattuna ja silleen mukavasti. Vuorossa olisi vielä opinnäytetyön viimeistely ja palautus, TO-tehtävien palautus, kolme tenttiä ja sitä rataa.

Tosiaan, kävin perjantaina katsomassa mahdollista tulevaa työpaikkaani ja tänään ilmoitin aloittavani työt kunhan olen saanut kaikki hommat siihen pisteeseen, että voin sanoa Raumalle puoliksi heihei. Tarkemmin paikasta, kun on mustaa valkoisella. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kyseessä on ratsutalli, missä on todella monipuolista toimintaa. Eli juuri sellainen paikka, mitä etsinkin.

Ohessa muutama keskiviikkona otettu kuva. Oli mukava huomata, että jotkin osa-alueet istunnassani ovat parantuneet, mutta vielä on matkaa jäljellä. Suurin oivallus, minkä kuvista sain oli se, että pitäisi ajatella enemmän palleaa ulospäin.



Pitää olla vähän ankka. :)

Uudestaan rakastunut.

Olen rakastunut - uudelleen!

Kävin tänään liikuttamassa Justinan ja vaikka kaikki nyt ei ollutkaan kuin elokuvissa, niin olen uudelleen rakastunut.

Käytiin Tallimestarin ja Terhin kanssa maastoilemassa alkuun ja siitä sitten jatkettiin hetkeksi vitostallin kentälle. Maastossa neiti oli kireä kuin viulunkieli ja menohaluja oli, tosin myös pimeä sai Juden hieman varuilleen.
En tiedä miten tammaa on lähiaikoina ratsastettu, mutta hieman vaikutti siltä, että sen on annettu roikkua kädellä. Kentällä kuitenkin Jude rauhoittui huomattavasti ja kulki ihan kivoja pätkiäkin, jopa ehkä hieman paremmin kun aikaisemmin. Oli mukava huomata oma kehitys, vaikka en olekkaan hetkeen ratsastanut isolla hevosella - ja siltä Justina tuntuikin! Kaulaa oli vaikka muille jakaa ja jalkani oli kun spakaatissa.

Perujuttuja mentiin, lähinnä keskityin siihen vauhtiin, joka sitten lopulta alkoikin sujua ihan mukavasti. Toiseksi keskityin siihen, että tamma taipuisi. Vasen kierros oli hyvin heikko ja varsinkin aluksi meno oli niin jäykkää ja kaatuvaa. Tästä on hyvä nousta!

En malta odottaa, mitkä on fiilikset viikon päästä kun saa tammaa enemmän liikutella. Ehkä tämä rakkaus syvnee entisestään ja tamma on pakkopakko saada omaksi. :)

Kiirekiirekiiireee.

Jospa taas vaihteeksi laittaisi jotain elämää tähänkin suuntaan - omassa elämässä sitä liikettä sitten onkin ollut vaikka muille jakaa.

Hevosenhoitajaopintoni ovat kuukauden kuluttua päättyneet (suuri kyynel), joten siihen asti on melko kiireistä. Opintojen päättämisen lisäksi pitäisi järjestää hieman omaa elämää kuntoon ja ensinnäkin yrittää päättää, että mitä sitten.

Palasin reilu viikko sitten takaisin Ypäjälle, joten viime viikko meni opintoja selvitellessä sekä päättötyötä ja työssäoppimistehtäviä tehdessä. Vielä olisi edessä juhlien järjestelemistä ja sitä elämän selvittelemistä.

Onko pakko lopettaa opinnot, jos ei tahdo? Nyt on jotenkin niin turvallista ja huoletonta. Tosin se huolettomuus on nyt aikalailla tipotiessään kun pitäisi päättää mitä tekee seuraavaksi. Voi kun olisikin jokin idea. Vaihtoehtoja on, mutta mikään niistä ei tunnu täysin oikealta. Eniten houkuttaisi vaihtoehto yhden ja kahden risteyttäminen, mikä taas ei ole tähän hätään mahdollista.

1. Jäädä suomeen, hankkia työpaikka, ostaa hevonen ja odottaa inspiraatiota. Yhteishaussa hakea jonnekkin kouluun - kenties fysioterapeutti tai urheiluhieroja tms.

2. Lähteä ulkomaille hevoshommiin.

3. Odottaa inspiraatiota ja tehdä töitä. Hakea yhteishaussa jonnekkin opiskelemaan.

Tällä hetkellä haaveilen pääseväni jonnekkin väliaikaisiin hommiin ja voivani ostaa pitkäaikaisen nimikkohevoseni Justinan. Rahoitus on jo osittain kunnossa, enään puuttuu vain työpaikka ja keskustelu MTT'n kanssa.

Mutta saas nähdä, ehkä se mieli vielä muuttuu.