lauantaina, marraskuuta 19

Ihhahhaa.

Päivitelläämpä jälleen hieman työrintaman asioita.

Käväisin tänään Kodisjoella vetämässä kahden ja puolen tunnin maaston sekä yhden kenttätunnin. Viime kenttätunnista on jo jokunen viikko aikaa, joten oli hyvin mukava pitää tuntia.
Maastoon lähdettiin neljän asiakkaan voimin ja tadaa, vetohevosenani toimi vakioratsuni Tea. Jotain on "poissa ollessani" tapahtunut, sillä tamma oli aivan super. Uskon, että oma istuntani on kehittynyt hieman, kun olen päässyt jälleen ratsastamaan lähes päivittäin. Tämän lisäksi hepoilla oltiin kuulemma treenailtu vauhdikkaampia juttuja kentällä, jotta saadaan paikkoja auki ja perää alle. Laukat sujui oikein hyvin ja passille ei juurikaan rikottu. Töltissä neiti oli hyvin kevyt ja kuunteli istuntaa, joten sain keskityttyä normaalia enemmän asiakkaiden katselemiseen.
Kenttätunnilla oli kolme nuora tyttöä, joiden kanssa hioimme kääntämistä, kulmien ratsastusta ja keventämistä. Alkuunsa voltit olivat mitä mielenkiintoisemman muotoisia, mutta oli mukava huomata miten ne hetki hetkeltä suurenivat oikeaan kokoon ja muotoon. Nautin itse tunnin pitämisestä todella paljon ja aika kuluikin kuin siivillä. Olen myös tullut siihen tulokseen, että minulle sopisi parhaiten satunnainen opettaminen, sillä en jaksaisi pidemmän päälle seisoa joka ilta lähes viittä tuntia pitämässä tunteja.

Olen myös varmistanut tulevan työpaikkani, joten lähteminen on enää vain paperihommista kiinni. Vielä en tallin nimeä tohdi paljastaa, mutta Pirkanmaalle käy tieni kera tavaroideni. Työsuhde-etuihini sisältyy tallipaikka hevoselle, joten tarkoituksena olisi näin aluksi ottaa ylläpitoon hevonen ja katsoa, että kuinka työura lähtee nousuun. Vaikka ylläpitohevonen olisi tilanteessani viisainta, kolkuttelee silti takaraivossani ajatus Justinan ostamisesta. Pelkään vain elämäni muuttuvan jossain välissä niin, että ei ole rahaa pitää hevosta. Saas kuitenkin nähdä mihin päätökseen päädyn.

OBS!
Mikäli joku tietää Satakunnan, Kanta-hämeen tai Pirkanmaan (tai muualta "läheltä") alueelta toimivan hevosen, joka kaipailisi osaavaa ja oikeasti välittävää, pitkäaikaista kotia, niin ottakaa yhteyttä (nraa-@hotmail.com)! Haussa olisi hevonen valmentautumiseen ja pieneen kisailuun, joten hevosen tason pitäisi olla vähintään heB ja 100cm, mielellään kuitenkin osaavampi. Hevosella saa olla "omia juttujaan", mutta sen tulee olla toimiva ja asiallinen!

Ei kommentteja: