FINLAND!

En tiedä mistä tässä oikein aloittaisi, kun viimeisestä postauksesta on varmaan vuosi aikaa ja viimeisen viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä.

Aloitetaan vaikka siitä, että haluan pahoitella taukoa. Vika ei kuitenkaan ollut minussa, vaan nettiyhteydessämme. Tallin lähistöllä olevan tietyön seurauksena jonkin sortin nettikaapeli oli onnistuttu rikkomaan. Ennuste oli, että maanantaina toimisi, mutta itse pääsin nettiin jo perjantaina.

Juuri nyt olen turvallisesti Suomen maankamaralla, mutta täysin ongelmitta ei tänne päästy. Työssäoppimisjaksoni päättyi perjantaina kello 12. Viimeiset päivät olivat oikeinkin mukavia, joskin tallimestarin kanssa tuli pientä kränää lähtöajastani. Hänen mielestään minua ei voida kuljettaa lentokentälle työajan sisäpuolella. Muutenkin kyydin saaminen oli sen verran vaikeaa, että heräsi kysymys; onko tämä tahallista?

Voisin nimetä perjantain elämäni kurjimmaksi päiväksi.
Aamu alkoi hyvin ja töissä oli todella hiljaista, mikä oli mukavaa. Päivä kuitenkin päättyi useamman eri tekijän johdosta siihen, että olisin tahtonut vain itkeä. Sain mielestäni ansaitsemaani huonommat arvostelut; joka kohdasta 2 (=good). Omasta mielestäni vähintään kolmen kohdan (hevosten käsittely, 'yritteliäisyys' ja ahkeruus) olisi pitänyt olla 3 (=excellent). Kysyessäni syytä kakkosille, sain vastaukseksi, että vaikka olenkin koulutettu, en silti osaa kaikkea. Silmäni meinasivat pudota päästä, sillä kertaakaan minua ei neuvottu missään asiassa, lukuunottamatta tallin perusrutiineihin opastamista. Täytyy jopa myöntää, että harjoitteluni aikana en oppinut, enkä edes oivaltanut MITÄÄN uutta. Harjoittelun aikana en kämmäillyt (paitsi Cavanillaksen karkuuttaminen, mikä ei ollut täysin minun syyni) tai muutenkaan ollut huono työntekijä. Pidän itseäni erittäin hyvänä työntekijänä ja täytyy myöntää, että arviointi todellakin veti hiljaiseksi. Tähän kuin lisätään se, että useampi ihminen pyysi minua jäämään töihin, olen äimistynyt. No, elämä jatkuu ja jos naama ei miellytä, niin ei ole minun häpeäni. Kuitenkin kehdataan tämän jälkeen sanoa, että toivottavasti annan omalta osaltani hyvän arvion tallista.
Mielenkiintoista tässä asiassa on, että minua kuvaillaan pyytämässäni työtodistuksessa erittäin hyväksi hevosten käsittelijäksi, ahkeraksi ja lojaaliksi - täysin 'kympin oppilaaksi'.

Huoli numero kaksi alkoi kun pääsin Kööpenhaminaan ja suureksi riemukseni huomasin, että lentoni Helsinkiin oli peruutettu. Huomioni jälkeiset tunnit olivat jotain niin kamalaa. Itketti ja väsytti. Nämä höystettynä yksinäisyydellä, epätietoisuudella, paniikilla ja koti-ikävällä, niin paniikkikohtaus on lähes valmis. Muutaman tunnin odottelun ja päättömän harhailun jälkeen sain (lentoyhtiön puolesta) itselleni hotellin sekä hieman syötävää. Onnekseni löysin seurakseni toisen Suomalaisen tytön, sillä olo helpottui heti kun oli kaksi hukassa olevaa yhden sijaan.

Hotelliyö sujui unettomasti, vaikka sänky olikin ihanan pehmeä. Aamulla kaikki oli jo paljon valoisampaa ja ei itkettänyt yhtään. Yhdeltä (Tanskan aikaa) lähti lento Riikaan ja sieltä jatkettiin lähes heti Helsinkiin. Juuri nyt istun bussissa, matkalla Helsingistä Raumalle. Perillä minun pitäisi olla ennen kymmentä. Vihdoin 29 tunnin kotimatkani lähenee metri metriltä loppuaan ja nyt väsyttää.

Lupaan kirjoittaa huomenna tarkemmin viimeisistä päivistäni Tanskassa. :)

Aurinkoista.

Sateen jälkeen paistaa aurinko ja maanantain jälkeen tulee tiistai. Sitten tuleekin keskiviikko ja torstai. Aivan huomaamatta onkin jo melkein perjantai ja sitten havahtuu, että viikko enää jäljellä. Ajatella, viikko!!

Tosiaan, luulin kirjoittaneeni jo tiistaina, mutten ilmeisesti ollutkaan. Toisaalta elelen juuri nyt niin sekavia aikoja, yksitoikkoisine päivärutiineineen, ettei mitään rajaa. Luojalle kiitos, että pääsen pian kotiin sivistyksen ja ennenkaikkea monipuolisemman tekemisen pariin. Mökkihöperöksihän täälä ennenpitkää tulee.

Ei täälä oleminen ole niin kurjaa, kuin toisinaan annan ymmärtää - ei sillä, että se olisi aina niin hohdokastakaan. Jotenkin vain tunnen, ettei tämä paikka ole minua varten. Silti taas yrityksen tapa huolehtia työntekijöistään saa minut melkein palaamaan tänne kouluni loputtua. Olisi paikka säännöllisine työaikoineen ja palkkoineen. Selvät vapaapäivät ja lomat. Toimiva työympäristö ja kelpuutettavat työsuhde-edut. Ei meinaan monessa hevosalan yrityksessä (varsinkaan suomessa) ole itsestään selvyyksiä tällaiset asiat.
Olen kyllä ajatellut jäämistä/paluuta (monesti) kuluneiden viikkojen aikana, mutta silti päädyn aina siihen tulokseen, että haluan kokeilla jotain uutta. Joten let's go and see, mitä vuodenvaihde tuo tullessaan.

Mutta työasioihin. Kuinka vakavaa.
Huominen näyttää hyvin valoisalta, sillä minun on määrä satuloida aamupäivä uudelle ratsastajallemme. Olen aivan innoissani, sillä se tietää, ettei aamupäiväksi ole luvassa muita tallihommia kuin karsinoiden siivous. Tähän mennessä olen 'virallisesti' satuloinut vain yhden iltapäivän ratsastajalle, jonka kanssa olin ensimmäisenä viikonloppunani kisoissa. Homma oli helppo, sillä hänen hoitajallaan on superhyvät listat hevosten varusteista ja hoidoista. Hyvän listan sijaan minulla ei ole huomiseksi käsissäni mitään. Minulla on vain hevosten nimet ja epäselvää englantia puhuva ratsastaja, josta en oikeastaan pidä. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista häntä vastaan, se on vain tapa, jolla hän teetättää työt hoitajilla. Esimerkiksi viime perjantaina hän pyysi minua pesemään satulansa jossain vaiheessa. Kiltti ja mukava kun olen, niin suostuin. Well, poika lähti töistä ennen kuin talli oli valmiina ja minä jäin töiden jälkeen putsaamaan satulaa.
Tiedän, että hoitajat ovat ratsastajille palkattuja / 'annettuja' (ykkösratsastajalla on jopa kaksi hoitajaa sekä vähemmän hevosia kuin muilla), mutta kohtuus kaikessa.

Valitettavasti vieläkään ei ole uusia ratsastusvideoita. En ole itseasiassa edes katsonut ratsastusta kuin sivusilmällä sitten viikkoon. En tiedä miksen, mutta jotenkin on sellainen fiilis, että nähty jo. Olihan ne laukkapiruetit ja lisätyt ravit ensimmäisellä viikolla henkeä salpaavia, mutta nyt uutuuden viehätys on kadonnut. Kuvasin kuitenkin pätkän Loxana nimisestä tammasta juoksumatolla. Videolla näkyy myös hevosten poreamme, mikä kuulosti aluksi todella turhalta. Siitä on kuulemma kuitenkin todella paljon apua jaloille - niin hevosille kuin ihmisillekin.
Alla myös pari kuvaa kopioituna työkavereideni facebook albumeista.

I hate mondays.

Miksi sen viikon inhottavimman päivän pitää aina olla maanantai? Maanantain pitäisi olla hyvä päivä, koska on saanut levätä koko viikonlopun sohvalla katsellen Sinkkuelämää. Tai jos on ollut viikonlopun töissä, niin maanantaina tietää, että pian urakka on ohi ja pääsee huilailemaan.

Viime viikko (lukuunottamatta maanantaita) oli aivan mahtava. Sain kolmena päivänä satuloida kahdelle ratsastajalle ja kaikenkaikkiaan työ oli todella mielekästä. Viikonloppu oli myös mahtava; kävin shoppailemassa ja lepäsin. Vihdoin sain nukuttua koko yön ja olo oli sunnuntai iltana kaikenkaikkiaan hyvä.

Ja sitten tulee maanantai. Herään väsyneenä ja koko päivä menee perseelleen. Jo heti aamusta otsastani kasvoi lähes kolmimetrinen miehen sukupuolielin ja päivän päätteeksi sillä oli pituutta likemmäs toista kilometria. Tuntuu, että mikään ei tänään natsannut. Hevoset oli täysiä vittupäitä ja tallihommat oli perseestä. Lisäksi fiilistä nostatti melkein tunnin ylityöt. Olo oli kuin uhmaikäisellä lapsella karkkikaupassa.

Nyt olen hieman rauhoittunut ja olo on vain todella väsnyt. Ensimmäistä kertaa tunnen täälä ollessani koti-ikävää. Tahtoisin vain olla kotona, syödä hyvin ja viettää aikaa perheen kanssa. Yksitoista päivää ja saan tehdä niin.

Not my day.

Todellakaan ei minun päiväni. Tekisi mieli vaan hautautua peiton alle ja mököttää koko ilta. Mä olen vaan niin väsynyt tällä hetkellä, niin fyysisesti kun henkisestikin. Tekisi mieli vain pakata kamat ja lähteä kotiin. Juuri nyt olen niin kyllästynyt tähän työhön, että voisin suoltaa kaikki negatiiviset ajatukseni ulos.

Eilen tosiaan pääsi nukkumaan vasta kahdentoista aikaan, mutten tietenkään ensinnäkään nukahtanut heti, saatikka sitten nukkunut kunnolla. Melkein jo luulin, että pidempään valvominen sais mut nukkumaan kuin tukki. Lähes kahden viikon unettomuus alkaa pikkuhiljaa vaatimaan verojaan.

Eilen oli kuitenkin hyvä päivä ja supermukava ilta. Sen voimalla olisin jaksanut ongelmitta, mikäli olisin vain fyysisesti depiksessä.
Ennen elokuviin menoa käytiin syömässä jossain Italialaisessa ravintolassa, mikä oli tosi kivaa. Porukka oli mukava; minä, Sanna ja kaksi ratsastajaa (Prip ja Maria). Oli mielenkiintoista kuunnella heidän keskusteluaan, vaikkakin hieman harmittaa etten voinut osallistua kovin paljoa, kun en tuntenut henkilöitä, joista puhuttiin. Hevosihmisillä ei myöskään taida olla juuri muita kuin heppajuttuja, sillä illan puheista 90% oli hevosia. :D

Elokuva (2 fast 2 furious 5) oli hyvä ja oli muuten ensimmäinen elokuva, minkä katsoin ilman tekstitystä ja kuunnellen englantia. Hieman jotkin kohdat meni ohi, mutta juonessa oli kyllä naurettavan helppo pysyä mukana. Pitää ehkä alkaa harrastamaan tuota enemmän. :) Muutenkin englannin taitoni ovat parantuneet huimasti ja tuntuu jopa helpolta puhua.

Mutta tähän päivään.. Olin viittä vaille yrittämässä saada itselleni iltapäivää vapaaksi, sillä minulla oli aamulla niin kamala olo. Väsyneenä on aivan tuskaa tyhjentää olkikarsinoita, hyvä jos jaksoin talikkoa nostaa ilmaan. Oli viittä vaille, etten vetänyt itkupotkuraivareita viidennen karsinan kohdalla. Olo oli jotain niin sanoin kuvaamatonta; tiesin, ettei minulle 'ole mikään vialla', mutta silti oli voimaton olo ja teki pahaa.
Loppu päivä sujuikin ihan hyvin koomatessa, mutta silti oli jotenkin todella paska fiilis koko päivän. Onneksi huomenna on vapaapäivä, niin saa vähän nollata ja nukkua!

Olen aivan varma, että vasen käteni yrittää sanoa sopimustaan irti. Kolmen päivän sisällä olen loukannut sen kolmesti niin pahasti, että se on mennyt lähes kokonaan toimintakyvyttömäksi jokaisella kerralla.
Lauantaina tosiaan karkuutin Cavanillas nimisen ruunan ja sain kahteen sormeen palovammat nylonliinasta. Samana iltana jätin etusormeni oven väliin ja se turposi varmaan kaksinkertaiseksi. Tänään taitavana jätin nimettömäni aamulla karsinan oven väliin ja sen jälkeen en olekkaan voinut käyttää kättä normaalisti. Kynsi on puoliksi musta ja sitä jomottaa niin perkuleesti, puhumattakaan kosketusarkuudesta.

Aika oikeaan aikaan taisin vapaan itselleni järjestää, sillä tätä menoa olisin huomenna sairaalassa.

Nopeaa toimintaa.

Tässäpä pikainen postaus, sillä pian lähdetään porukalla elokuviin ja syömään - jeije!

Lauantai ei todellakaan ollut minun päiväni; karkuutin hevosen ja teloin itseni lähes työkelvottomaan kuntoon. Otin asiasta niin itseeni, että koko päivä meni pilalle. Jatkuvasti tuntui, että mikään ei sujunut ja oli kurjaa. Olisin vain tahtonut olla kotona ja maata omalla sängyllä.

Tänään olikin jo huomattavasti aurinkoisempi työpäivä, joskin väsymys alkaa jo pikkuhiljaa painaa. En ole koko täälä oloni aikana nukkunut kunnolla ja olo on varsinkin iltaisin sen mukainen. Saatiin tänään hommat tehtyä niin hyvin, että iltapäiväksi meille jäi vain 3 hevosta kävikseen, heinät, lakaisu, paikkojen siistiminen, suojien pesu ja muuta perushommaa. Neljältä näytti, että ollaan hyvin aikataulussa, mutta siitä huolimatta meni 20 minuuttia ylitöiksi. On kai liikaa toivottu, että vois edes joku päivä olla viideltä valmis - on.

Yritän saada tiistain vapaaksi, jos vaikka saisi hieman nukuttuakin. Huominen tulee olemaan tappopäivä part II, sillä yöunet taitaa jäädä vähän lyhyeen ja alotetaan päivä jo 06.30.

Ps. varasin eilen paluuliput Suomeen. Meikä lähtee 27 päivä. :)

Katse viikonloppuun.

Tämä päivä oli pelottavan kivuton, uskallankohan edes ajatella huomista?
Huomenna on luvassa ensimmäinen viikonloppuvuoroni ja en oikein tiedä, mitä odottaa siltä. Meitä on kolme ihmistä hoitamassa kolme tallia (ratsu-, ori- ja VIP -tallit) ja noin 50 hevosta.

Työtehtävät ovat lähestulkoon samat kuin viikollakin; ruokinnat, purukarsinoiden siivoaminen, oljitus, tarhaaminen, kävelykone ja mahdolliset talutettavat. Osa ratsastajista ratsastaa hevosia myös viikonloppuisin, joten he hoitajineen tekevät omia hommiaan - joskin meille taitaa jäädä paikkojen siistiminen.
Itse työn määrä ei sinällään kauhistuta, mutta porukassa on mukana toinen saksalaisista (ovat sittenkin ilmeisesti ukrainalaisia :D). Toivottavasti vältytään pahoilta kämmeiltä ja kaikki menisi hyvin.

Tosiaan, mainitsin yllä, että päivä oli yllättävän kivuton. Kävin eilen mielessäni mitä villeimpiä kuvitelmia tulevasta työpäivästä ja petyin hieman kun ne eivät toteutuneetkaan. Odotin kamalaa härdelliä ja vähintään tunnin ylitöitä. Sen sijaan sain mukavan työpäivän, jonka mittaa sai rauhalliseen tahtiin tehdä tehtäviä.
Olin tämän päivän auttelemassa jonkin verran oritallien tarhaamisessa ja orien kävelyttämisessä, mikä oli oikein mukavaa. Pääsi käsittelemään itselle uusia hevosia ja vaikkei niiden käsittely eronnutkaan muista, oli se virkistävää. Sain taas hieman laajennettua toiminta-aluettani, mikä on hyvä asia.

Täälä kaikki käsittelemäni orit ovat olleet erittäin hyvä käytöksisiä. Ratsutallin orien kanssa voi täysin ongelmitta ohittaa toisen hevosen käytävällä, ilman, että syntyy kamala härdelli ja mylviminen. Oreja voi talutella pihalla ilman, että ne alkavat egoilemaan, kauhomaan etusillaan tai huutamaan.
Suomessa tehdään toisinaan niin suuri numero oreista, että itsekkin välillä varautuu liiaksi siihen, että nyt käsittelen oria. Täälä olen lähestulkoon unohtanut sukupuolten väliset erot (niinkuin pitäisikin) ja kuunnellut hevosta enemmän yksilönä. Toisaalta taas ei saa kokonaan unohtaa, että ori on kuitenkin aina ori ja sillä on miehen vaistot. Myös ratsastustilanteessa orit näyttävät käyttäytyvän oikein mallikkaasti. Ne tekevät juuri eivätkä melkein omaa suoritustaan välittämättä ympärillä menevistä hevosista.
Siitä huolimatta, että orit (valtaosa) täälä ovat hyviä käsitellä ei niitä pyöritellä miten sattuu. Kävelykoneeseen ei laiteta tammaa, jos sielä on ori tai toisin päin. Ratsutallin tarhoihin ei myöskään laiteta (nuoria) oreja ja tammoja samoihin vuoroihin. Oria talutetaan lähestulkoon aina ketju turvan alta tai päältä - ei suussa, niinkuin suomessa on usein tapana.

Pohdiskelin äsken asiaa lempihevonen ja ikävikseni huomasin, etten ole reilu viikko täälä olemiseni jälkeen ihastunut yhteenkään hevoseen. En osaa nimetä lemppariani, ne ovat lähestulkoon kaikki samaa 'massaa'. Syynä tähän on varmasti se, etten juuri käsittele hevosia tarhaamista enempää, joten luonne ei pääse paljoa esille.

Olen kuitenkin tehnyt hieman tuttavuutta suuren Consequent nimisen ruunan kanssa, jota olen talutellut jonkin verran. Hevosella on jonkin sortin tulehdus tms. jaloissa, minkä takia sitä pitää talutella kolmesti päivässä. Kovasti minua on varoiteltu, että kyseessä on lähestulkoon tallin villein hevonen, mutten koskaan ole päässyt näkemään tätä puolta. Aina taluttaessani herra on hyvinkin perässä vedettävä, joten haluaisin mielenkiinnosta nähdä tämän hurjan puolen.
Se, mikä minua viehättää tässä hevosessa on yksinkertaisesti se, että herra tykkää kun rapsuttelen sitä turvasta. Tulee toisinaan lähes ärsyttävästi iholle kerjäämään lääppimistä ja kun silittelen niin työntää päänsä kainaloon. Suloinen tapaus, mutta rasittava silloin kun et halua enää itse silitellä ja pitäisi mennä.

Loppuviikko on kyllä ollut niin hiljainen, että alan pikkuhiljaa kaipaamaan 'ihmispaljoutta'. Innolla odotan ensi viikkoa, kun kaikki ovat taas paikalla ja edetään 'rutiinissa'. Sitten on taas aikaa ja ratsukoita videoitavana.

Valinnan vaikeus.

Olen muutaman päivän ajan pähkäillyt hankalan kysymyksen parissa. Jäädäkö vaiko ei?
Pari päivää sitten tallimestarimme Karina tarjosi minulle töitä työharjoitteluni jälkeen ja nyt en osaa päättää, että jäisinkö. Pohdintaa vaikeuttaa se, että minulla on kesälomaa vain nelisen viikkoa ja Suomessa työ odottamassa. Toisaalta taas päätöksen tekoa helpottaa se, etten nauti tästä työstä niin paljoa kuin voisin. Pelkään, että jos nyt lyön täysin lukkoon valintani palata suomeen 28 päivä tulen katumaan sitä. Entä jos ostan lentoliput tänään ja alankin huomenna viihtyä niin hyvin, etten tahdo lähteä? Entä jos jäisin vain rahan takia? Jaksanko joka aamu herätä iloisena seitsemältä töihin saksalaisten kanssa? Jääkö minulle käteen muuta kuin rahaa, mikäli jään?

Olen hetki hetkeltä kallistumassa enemmän kotiin lähdön suuntaan. Mitään en uskalla lyödä lukkoon, sillä toissapäivänä olin vahvasti jäämässä ainakin muutamaksi viikoksi. Tänään kuitenkin työnantajani Suomessa kyseli paluustani ja kertoi kaipaavansa minua. Syttyi toivon kipinä ja halu ponien sekä pikkulasten pariin. Mutta katsotaan vielä viikko ja sitten pitää päättää.

Tämänpäiväinen työpäivä oli eilisen vastakohta. Miten voikaan olla näin paljon vaihtuvuutta päivissä ja viikoissa? En tosin laita pahakseni sitä, sillä tylsäähän se olisi, jos jokaikinen päivä suorittaisit tietyt asiat tiettyyn kellonaikaan.
Tänään oli siis hiljaista ja vähän hommia. Vain tarhanvaihtojen aikaan (tunnin välein) oli tekemistä, muuten sai vain haahuilla ja metsästää jotain hommaa. Päivä oli kyllä omalla tavallaan mukava. Sai tehdä kaiken rauhassa ja ilman stressiä.

Kaiketi kohtalo jotenkin järjesti tämän päivän valmistelemaan meitä huomiseen. Huomenna tallimestarimme on vapaalla ja voin vain kuvitella, mikä häly syntyy kun ihminen jolla on suurin valta ja eniten tietoa ei olekkaan tavoitettavissa.

Työpäivä oli yksi muiden joukossa lukuunottamatta sitä, että 'pääsin' tavallista enemmän taluttelemaan oreja. Itselleni sillä ei ole mitään väliä, että roikkuuko liinan päässä ori, ruuna vai tamma. Täälä se, että 'olet saanut luvan' käsitellä oreja kertoo asemastasi. Omani ei ole mikään speciaali, vain tallityöntekijä, mutta silti korkeammalla kuin saksalaisten. ;)

Yksi asia, mistä minun on pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa on hevoset. Se on varmasti tullut selväksi, että ne ovat fantastisia, liikkuvat upeasti, näyttävät hyvältä jnejne. plaplaplaa. Täkäläisten hevosten käytös eroaa suuresti Suomessa käsittelemiini hevosiin. Tullessani luulin, että täälä olisi jokapuolelle sinkoilevia 180cm korkeita ruutitynnyreitä, mutta täytyy myöntää, että hieman petyin. Nämä elikot käyttäytyät harvinaisen hyvin. Seisovat nätisti käytävällä kun otetaan suojia pois ja vahdetaan loimia. Ne menevät ja tulevat nätisti tarhasta ilman sen suurempaa hoppua. Ne ovat ärsyttävän kilttejä ja helppoja. Tähän yksitoikkoiseen työhön kaipaisin juuri nyt sitä, että hevoset olisivat haastavampia käsitellä.
Ärsyttävä piirre todella monessa on se, että ne tulevat iholle. Tuntuu, että niille ei ole näytetty tarpeeksi usein ihmisen ja hevosen tilan rajoja. Omien päätelmieni mukaan tämä yliseurallisuus on jonkinsortin häiriökäyttäytymistä, sillä ei normaali hevonen mielestäni ole niiiin kiinnostunut ihmisestä kuin nämä välillä ovat.
Työpäivän jälkeen saakin siis pestä kuolaa naamaltaan..

Tired but happy.

Haluan kertoa kaikille lukijoille erään asian liittyen videoihini. Tämä siitä syystä, jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä, virheellisen sanoman levittämiseltä ja ongelmilta.
Kuvaamani videot on kuvattu huonolaatuisella kännykkäkameralla ja lisätessäni ne youtubeen laatu heikkenee entisestään. Huomioittehan siis tämän katsoessanne ja arvioidessanne niitä. Yritän julkaista vain edustavia pätkiä, mutta yllä mainituista kahdesta syystä videon ratsastus ei koskaan näytä samalta kuin livenä. Jokainen tekee omat johtopäätöksensä asioista, mutta toivoisin, ettei ketään mustamaalata, arvostella tai muuta vastaavaa vain huonolaatuisten vidoideni perusteella.
Kiitos!


Okei. Kiitos, mutta ei kiitos.
Taisin eilen mennä toivomaan turhan hartaasti kiirettä, sillä tänään sitä saatiin. Jatkuvasti sait olla menemässä ja tekemässä. Siitä huolimatta jouduttiin olemaan lounastauolla 20 minuuttia ylimääräistä ja päivän päätteksi jopa 40 minuuttia. Itseäni ei tosin ylityöt haittaa ollenkaan. Hassua sinänsä, että kiirettä piti, vaikka kaksi ratsastajaa ovat kilpailuissa. Hiljaista oli kyllä, mutta hommaa riitti. Tähän kun lisätään vielä kaksi well, ei-niin-kovin-hyvää Saksalaista työntekijää niin johan soppa on valmis.

Luulin tänne tullessani, että kaikki työntekijät ovat superhyviä proammattilaisia ja tulen olemaan se huonoin. Omatuntoni on pilvissä tällä hetkellä, sillä asia ei ollutkaan niin. Aikalailla samaa luokkaa on näiden muiden hoitajien taidot - lukuunottamatta saksalaisia. Minua hieman harmittaa, että juuri kun alan nauttimaan työnteosta ja se alkaa sujua, saan vastuulleni nämä saksalaiset. Haluaisin vain tehdä oman työni ja olla tyytyväinen. Mutta ei. Minun pitää paikkailla heidän sotkujaan ja yrittää olla jatkuvasti ajantasalla, mitä he ovat tekemässä. Asiaa ei yhtään helpota se, että he eivät puhu saatikka ymmärrä englantia juuri ollenkaan.
Tällä hetkellä minusta myös tuntuu, että he eivät osaa lukea eivätkä ajatella yhtään. Minusta on kovin turhauttavaa olla epätietoinen siitä, mitä hevosia he ovat viemässä ulos tms. Ei myöskään ole mukava mennä hevosen karsinaan suojakasan ja loimen kanssa, vain huomatakseen, että jompikumpi saksalainen on jo laittamassa hevosta - vaikka nimenomaan sanoit, että minä vien hevosen x hoidettuani asian y. Antakaa minun kaikki kestää.
Pohjimmiltaan jätkät ovat ihan mukavia, mutta työskentely heidän kanssaan on from the hell. Stressaannun ja turhaudun. Mikäli polttaisin tupakkaa, työpäivän aikana kuluisi varmaan vähintään maxi askillinen.

Kaikenkaikkiaan työpäivä oli kuitenkin mukava ja olen nyt viittä vaille valmis kaatumaan sänkyyn. Kuinka kauan tämä työpäivän jälkeinen väsymys vielä jatkuu? Koska tottuu olemaan kymmenen tuntia menossa?

Blue Hors Stable.

Vihdoin laitoin itseni käyttämään hieman aikaa ja ajatusta kirjoittamiseen. Tämä aivan siitä syystä, että saisin annettua mahdollisimman tarkan kuvan työssäoppimispaikastani.

Talli, jossa tällä hetkellä työskentelen on maailmalla hyvinkin tunnettu Tanskalainen Blue Hors. Tallin toiminta on erittäin monipuolista; kilpailuttamista, kasvattamista, myyntitoimintaa, oriasema sekä oma tuotesarja (linimenttiä, shampoota, lisäravinteita yms). Hevoset ovat omaa luokkaansa ja niitä ratsastavat erikseen siihen tehtävään palkatut henkilöt. Oreista ei varmaan tarvitse kirjoittaa paljoakaan, sillä nimet Blue Hors Hotline, Blue Hors Rockefeller, Blue Hors Romanov ja edesmennyt Blue Hors Matine tekevät tehtävänsä.

Kaikenkaikkiaan tallialue sisältää viisi tallia, varastotiloja, kaksi maneesia, pihaton sekä varmaan miljoona hehtaaria laitumia. Alla oleva taitavasti piirretty ja erittäin kaunis paint -töherrys yrittää Blue Horsen sivuilta kopioitu ilmakuva havainnollistaa tallialuetta mahdollisimman hyvin.
(Kuva on vanha ja siitä puuttuu mm. nuorten hevosten talli sekä tarhat.)





Itse työskentelen juuri nyt ratsutallissa ja kun omat hommat on valmiina, niin autetaan oritallissa. V.I.P -tallissa on tällä hetkellä muutama ori.
Jos en pahasti pieleen laske, niin näissä kolmessa tallissa meitä työskentelee nyt yhteensä 13 ihmistä. Neljä ratsastaa, neljä satuloi ja viisi tekee tallia. Lisäksi on muiden tallien työntekijät ja muut apulaiset. Kuulostaa suurelta määrältä, mutta meitä on oikeasti aika vähän, sillä hevosia on likemmäs 200. Ratsutallissa on 31 hevosta ja oritalleissa arviolta 14. Yksityistalli (= työntekijöiden hevoset) on tällä hetkellä melko tyhjänä, muualla on täyttä.

Toisin kuin monet muut tallit, niin tämä on todella hyvin toimiva (suuri) yritys. Työntekijöistä huolehditaan hyvin (tiistaisin aamupala ja palaveri, hierontaa, työvaatteet yms.) ja kaikki asiat tuntuvat olevan hyvin hallinassa. Informaatio kulkee ja henkilökunta on tyytyväistä sekä ystävällistä.
Tallin tilat, työt ja päiväjärjestys on sunniteltu niin, että on helppo ja mukava työskennellä. Mikäli tahtoisin tehdä pääosin vain tallihommia, palaisin tänne kouluni jälkeen.

Alan pikkuhiljaa oikeasti viihtymään täälä, mikä on tietysti todella hyvä asia. Vielä on nelisen viikkoa taivalta jäljellä. Ensimmäiset päivät toivoin, että pääsisin pian kotiin, mutta nyt olen jopa harkinnut tänne jäämistä kesälomani ajaksi. Työ on yksinkertaista ja mielestäni osaamiselleni jopa turhauttavan helppoa. Tänään tosin pääsin jo käsittelemään oreja, mikä itselleni tarkoittaa, että alan oppimaan tallin tavoille ja taitoni on huomattu.

Työpäivä oli varsin helppo sekä jotenkin todella hiljainen ja rauhallinen. Tämä saattaa johtua siitä, että Maria lähti kilpailuihin ja vei hälinän mukanaan. Vaikken pidäkkään kiireestä, niin olisin mieluusti ottanut vilskeen tämän päivän tilalle. Työtä oli kuitenkin aikalailla saman verran kuin aikaisemmin, mutta silti lähes tunnin välein oli seisoskelutauko. Hevosten tarhaamisen välissä yleensä pesemme suitsia, laitamme hevosia kävelykoneeseen, käärimme pinteleitä, viemme tavaroita oikeille paikoilleen tai autamme hevosten pesemisessä, otamme varusteita pois yms. Siitä huolimatta, että hommat oli kokoajan hanskassa ja ehdimme hyvin auttamaan oritallissa ylimääräistä, jouduimme olemaan ylitöitä n. 20 minuuttia - niinkuin joka päivä tähän mennessä.

Minulla oli siis hyvää aikaa kuvailla ratsastusta, mutta... en ajatellut asiaa. Siispä tässä nyt jonkinmoiset pätkät, missä ei tehdä mitään perusratsastusta kummempaa. Vielä jokin päivä onnistun paikalle ja ymmärrän kuvata piaffia tms. 'speciaalia'.

Tappopäivä ja sen mukainen olo.

Yksi sana kuvaa niin hyvin tämänhetkistä olotilaani; väsynyt. Jos pitäisi käyttää kahta sanaa, ne olisivat kuoleman väsynyt.

Työpäivä alkoi puoli seitsemältä, niinkuin täälä aina maanantaisin. Maanantaina aloitetaan siksi puoli tuntia aikaisemmin, että karsinat tyhjätään lähes kokonaan ja lattialle levitetään bakteereita tappavaa ainetta. Lisäksi viikonloppuisin ei siivota olkikarsinoita, joten koko karsinan saa oikeasti tyhjätä. Oli melko rankkaa ja hidasta hommaa, mutta kunnialla selvittiin.

Päivä oli yllättävän mukava, vaikka aikalailla rutiinilla alkaa nuo hommat menemään. Nyt kun mietin, niin en muista tehneeni juuri mitään aamupalan jälkeen, vaikka työpäivä olikin 8½ tuntinen ja oikeasti tein hommia kokoajan. Tästä voidaan siis päätellä, että aika ei madellut kovin pahasti ja homma oli mielekästä. Lähinnä laittelin hevosia kävikseen ja pidin paikkoja siistinä.
Ainoa speciaali oli, että paria hevosta tuli ostajaehdokas kokeilemaan ja tallin piti olla siistin näköinen (= käytävä lakaistu ja varustehuoneiden ovet kiinni). Tietysti hevosetkin meni esittäytymään valkoisten pinteleiden ja huopien kanssa.

Rockefellerille päivä tosin ei ollut niinkään mukava. Poika kiidätettiin eläinlääkärille puolen päivän jälkeen kiireellä. Satavarmaa syytä en tiedä, sillä englannin sanastoni ei riitä sairauksiin ja vaivoihin asti. Rikken puhui jotain koliikista (colic), mutten mene mitään sanomaan. Jotain vatsavaivoja, joka saattaa vaatia leikkauksen. Itselleni tuli heti mieleen ähky, suolikierre tai muu vastaava. Ehkä huomenna selviää mikä oli vikana. Ja toivotaan, että hepo palaa takaisin elävänä.

Kuvailin aamupalatauolla aikani kuluksi ratsastajien ratsastustuntia. Jotenkin kummasti videolle taltioitui jälleen Sune. En todellakaan tarkoituksella videoi vain häntä. Täytyy toki myöntää, että on melko fantastinen ratsastaja ja niiiin nätin näköistä menoa.

Kisat ja hullu supermarket.

Yap and super!
Parhain päivä tähän mennessä ja ollut varsin mukavaa puuhasteltavaa näin vapaapäiväksi. Ensiksi pitää pahoitella juuri nyt sönkköä suomeani ja epämääräisiä lauseita; paljon puhuttu englanti alkaa tehdä tehtäviään. Ehkä työssäoppimisjakson viimeiset postaukset ovat englanniksi.

Tänään oli ensimmäinn päivä kun tunsin oikeastioikeasti viihtyväni täälä. Oli mukavaa tekemistä (tylsistyminen ei päässyt yllättämään) ja olen ystävystynyt hyvin Rikke -nimisen tytön kanssa. Harmi vain, että hän lähtee pienen ajan päästä pois. :/
Koin tänään kaikkea uutta ja jännää. Opin hieman lisää Tanskalaisista tavoista ja harrastin hieman maaseutumatkailua. Oli aivan superia!

Aamuni alkoi puoli kuudelta heräämisellä ja aamupalalla. Kuudelta olinkin jo tallissa auttelemassa Prippiä laittamaan hevosta ja autoa valmiiksi. Matka kilpailupaikalle kesti about 20 minuuttia ja paikka oli ihan kivan näköinen. Sielä oli samaan aikaan koulu- ja estekilpailut. Kentät oli kuitenkin sijoitettu tyhmästi niin, että oli koulukentät, välissä tallit sekä maneesit ja toisella puolella estekentät. Olisin niiin paljon mieluummin katsellut esteratsastusta, sillä näköyhteys kouluradalle ei ollut niin hyvä. Jos käsitin aivan oikein, niin kilpailut olivat aluetason kisat ja ohjelma oli jokin 5-vuotiaiden mestaruuksissakin ratsastettava.

Prip starttasi luokan ensimmäisenä ja sijoittui toiseksi prosentein 68. Rivaldo suoriutui radasta hyvin, ottaen huomioon, että nämä olivat sen toiset kisat. Kulki rennosti ja kivassa muodossa, hyvin liikkuen koko ajan. Omaan silmääni tosin pisti käyntipätkä, mikä olisi saanut olla hieman rennompi. Prip ei ollut ihan tyytyväinen prosentteihin ja haukkui tuomarit maan rakoon.
Taso kilpailuissa oli ihan hyvä. Mikäli ne olivat oikeasti aluekisat, niin Suomeen verrattuna taso oli erittäinkin hyvä, erityisesti hevosten. Kyllä sielä oli muutama ratsastaja, jotka ei näyttäneet niin hyviltä, mutta hevoset kyllä näytti! Siitä huolimatta oli aika tasaisen nättiä ratsastusta. Täälä hevosilla on aivan erilainen liikekapasiteetti kuin suomessa alue- tai edes kansallisella tasolla.
Unohdin kuvata Pripin radan, joten tässä teille laadukas pätkä varsoista laitumella..



Kisojen jälkeen tulin kämpille nukkumaan hetkeksi, kunnes lähdettiin Ellenin kanssa käymään kaupassa. Käsitykseni kauppareissusta oli, että mennään jonnekkin ehkä hikisesti Prisman kokoiseen paikkaan ja that's it. MUTTA. Ei, kauppa oli ainakin Ikean kokoinen ja niin sekava ja täynnä ihmisiä, että meinasin menettää järkeni. Jotenkin kunnialla sitten selvittiin puolentoista tunnin kuluttua ulos kaupasta kädessä kaksi kassia ostoksia sekä 320DKK (=~50e) lasku.

Näillä on kyllä ihan hassuja juttuja täälä. Ensinnäkin ne syö leivän päällä suklaata. Ei suklaalevitettä vaan suklaalastuja - ja ihan aikuisetkin. Sen lisäksi näillä on hassuja ruokia. Kuten vaikka lihamurekkeelta näyttävä juttu, jota laitetaan kinkun tavoin leivälle. Oli myös hassua kaupassa kun ihmiset vain söi ja joi sielä sisällä. Kysyin tytöiltä, että onko se ihan yleista ja sanoivat, että ei. Tosin näytti kyllä ihan hyväksyttävältä, koska minne vaan katsoikin niin oli joko aikuinen tai lapsi änkemässä jotain suuhunsa. Ja paras oli ehkä hot dog -koju kaupan aulassa. Taisi olla niin pitkä ja vaativa ostosreissu, että Ellenin piti ostaa hodari jaksaakseen ajaa kotiin. :))

Ajomatka kauppaan ja takasin oli myös melko jännittävä. Matka kesti varmaan sen 20 minuuttia suuntaansa. Maisemat oli niiiiin kauniita. Ihan maaseutumaisia ja ah. Korkeita kukkuloita, joissa oli taloja ja kasvo isoja puita. Rakennukset oli vanhan ja tosi mahtavan näköisiä. Harmittaa ihan, etten ottanut yhtään kuvaa. Ajettiin myös jonkun isomman kaupunkin läpi ja olisi niin tehnyt mieli mennä vaateostoksille - ehkä joku muu päivä.

Loppu päivä kuluikin sitten hieman nukkuessa, siivoillessa ja hengaillessa. Keskusteltiin jälleen Rikken kanssa hyvin henkeviä ja kyselin siltä mitä mikäkin ruoka on. Onnistuin nimittäin ostamaan kaupasta jotain smetanan tapaista, mitä luulin maitorahkaksi.. Well, aina ei voi onnistua.

Kävin eilen hieman tallustelemassa ympäriinsä ja otin lisää loistavia kuvia kännykällä. Lisäilen niitä sitten huomenissa.