Kopotikopoti.

Eilen oli aivan supermuksaa!
Lainattiin Lauran kanssa Piialta maastomopot alle ja käytiin kahdestaan rempseällä ja varsin mukavalla ajelulla. Lauralla oli allaan Piian Faula -niminen tuleva(?) kilpuritamma ja minä sain perjantain uuden tuttavuuden Kamburin.
Mentiin normaali tunnin maastolenkki, enkä olisi uskonut, että hyvässä seurassa se tylsä lenkki, jonka osaisin silmät kiinni ja takaperin muuttuisikin mielenkiintoiseksi. Oli hyvin rentouttavaa kun ei tarvinnut huolehtia mistään muusta kuin omasta menosta. Laukkapätkillä sai painaa menemään ja käyntipätkillä taas käveltiin rauhallisesti rintarinnan ja juteltiin niitänäitä. Hepatkin näytti nauttivan varmasta, mutta 'vapaasta' lenkistä.

Ennen maastolenkkiä vedin yhden kenttätunnin neljälle nuorelle tytölle. Näin jälkeenpäin olen hieman pettynyt omaan työhöni, sillä en kokenut antaneeni tytöille mitään. Pidempi 'opetustauko' oli tehnyt tehtäviään ja silmä jotenkuten ruosteesta ummessa. Sunnuntaina saan onneksi uuden mahdollisuuden, sillä samasta porukasta on tulossa kaksi tyttöä tunnilleni.

Tänään Daniel Sund valmensi Kodisjoella askellajiratsastajia. Itse en kyseiseen valmennukseen osallistunut, sillä en koe saavani sadalle eurolleni vastinetta. Asia olisi tietysti eri jos allani olisi aina sama hevonen ja tähtäimessä kilpailut.
Käväistiin kuitenkin Lauran kanssa paikan päällä vilkaisemassa menoa. En saanut tällä kertaa katsomisesta mitään irti, joskaan en kyllä jaksanut kauheasti nähdä vaivaa keskittymisen eteen. Oli kuitenkin ihan kiva nähdä työtovereita 'tositoimissa'.

Kodisjoelta suunnattiin Eurajoelle paikallisraveihin. Fiilis paikanpäällä oli aika pliisu, mutta niinhän se on näissä pienissä tapahtumissa usein tapanakin. Oli kuitenkin mukava katsella kivan näköisiä hevosia ja veikkailla voittajaa.
Lähtöjä oli kahden ponilähdön lisäksi yhdeksän ja ne olivat mielenkiintoisia. Hienointa katsottavaa olivat kaksi montélähtöä; kylmäverisille ja lämminverisille. Taisi olla muuten ensimmäinen kerta kuin näin startissa jonkin muun kylmäverisen kuin suomenhevosen - niitä oli jopa kolme kappaletta koko kilpailuissa!

Ja iih! Sain vastauksen sieltä Islannista! Siitä asiasta lisää, mikäli kaikki menee niinkuin elokuvissa.

Kuvat Eurajoen raviradalta, vuodelta 2007.

Uusia tuttavuuksia.

Käväisin aamupäivällä Lauran kanssa tallilla, sillä Veeti sai uuden poikakaverin. Aikaisemmissa postauksissa mainitsemani Liisa nimisen puoliveritamman (R.I.P) omistaja oli yllättäen ostanut itselleen vuotiaan tinkeroriin.
Pojat laitettiin samaan tarhaan ja täysin ongelmitta jäivät sinne hengailemaan. Innolla odotin laukaisinsormi kameralla, josko jotain tilannetta saataisiin aikaan, mutta ei. Veeti oli täysi tylsimys ja vain söi. Duff yritti kovasti saada pikkumiestä leikkiin, mutta toinen on niin aikuistunut laiskojen ja läskien ponitammojen seurassa, että muutama raviaskel oli ponnistelujen takana.





Tänään oli myös ratsastustuntini Kodisjoella, missä myös minä sain uuden tuttavuuden. Pääsin Kambur -nimisen ruunan selkään. Olenhan minä herraa hommissa nähnyt, mutta itse en taida olla koskaan käväissyt selässä - ainakaan kentällä.
Ja nyt sitten tuli se odotettu kova pudotus maan pinnalle. Ei mennyt ratsastelut aivan kuin elokuvissa; laukka ei noussut kunnolla ja pohje ei löytänyt paikkaansa. Kehuja saatiin töltistä, mutta ratsastajalla oli kyllä sellainen olo, että nyt on ne nappulat totaalisen hukassa. Siihen olen tyytyväinen, että en kokenut totaalista lamaantumista, vaikka yhteistä säveltä ei oikein löytynyt. Pohje pysyi toiminnassa, joskin se olisi saanut olla paljon taaempana ratsastamassa sitä perää, ei lapoja. Käden kanssa olin liian varovainen ja ohja pääsi välillä valahtamaan liian pitkäksi, varsinkin töltätessä.
Mutta jälleen tuli uutta mietittävää seuraavaa kertaa varten; nimittäin se pohje. Sen käyttö ja ihanteellinen paikka.

Lokakuisen työssäoppimiseni suorituspaikka on vielä täysin avoinna. Tänään kuitenkin rohkaistuin ja lähetin Islantiin eräälle tallille 'hakemuksen'. Olen myös puhunut tuttuni kanssa Viroon islanninevostallille lähtemisestä. Ja jos mikään noista ei nappaa, niin ainahan minulla on paikka Kodisjoella. :)

Sekalaista heppailua.

Jälleen on melkein viikko vierähtänyt ihan hups vain sekalaisesti heppaillessa. Minne tämä aika oikein menee?

Tiistaina olin aamupäivällä Lauran kanssa talleilemassa. Saatiin vihdoin alulle operaatio 'Veeti kärryjen eteen'. Kärryt nyt eivät vielä ole kuvioissa hetkeen, mutta käytiin ohjasajamassa pieni lenkki ponin kanssa. Kyllä vaan meillä on taitava poni, ei voi muuta sanoa. Mallikkaasti meni koko lenkin ajan, vaikka ohjat olivat ensimmäistä kertaa kuolaimissa kiinni ja kuolaimet on ällöt. Kääntymiset, pysähdyksen ja liikkelle lähdöt sujuu, vaikka taka-alalle jättäytynyt taluttaja hieman hämmensikin ponin ajatuksia.





Sain äitini suostuteltua ratsastustunneille ja 15. päivä olikin ihkaensimmäinen ratsastustunti. Tiistai-illalla jatkettiin siitä, mihin tuolloin maanantaina jäätiin. Äiti on mennyt alusta asti ilman taluttajaa ja pikkuhiljaa rupeaa avut seljetä. Nyt saatiin viimekertaista ratsua kapeampi Hela -tamma alle, joten oikeanlainen istunta löytyi helpommin kun lonkat eivät olleet niin venytyksellä.
Innolla jään odottamaan (ja kertoilemaan), että mitä tästä uudesta harrastuksesta syntyy. Äiti on asiasta innoissaan, joten voipi olla, että vuoden lopulla meillä olisi yhteinen heppa. Jep, toiveajattelua.

Torstaina kävin kirjaimellisesti paskaduunissa Kodisjoella. Tyhjensin pari vuotta paikollaan ollutta patjakuivituksellista karsinaa ja huh, että puski hikeä. Kolme ja puoli tuntia tuota tyhjensin ja melkein puoleenväliin pääsin. Mikäli en kauheasti valehtele, niin puoli metrinen kynnys siihen tuli. Onnea sille, joka tuosta pääsee jatkamaan.

Illalla talleiltiin taas Lauran kanssa. Irtojuoksutettiin Veeti ja Helmi kentällä. Tällä kertaa ei itse joutunut kuntoilemaan kovasti, vaan ponit juoksenteli mukisematta - joskin muutama ruokatauko kuuluu aina asiaan. Veetipirulainen livahti äijäkaverien seuraan aidan ali kesken kaiken. No, poni takaisin kentälle ja homma jatkuu.
Tuotiin pikkuponit (Lylli, Veeti ja Helmi) harjaukseen sisälle ja jätettiin ne hetkeksi sinne. Käytiin tarhassa leikkimässä hieman Winnien kanssa. En ole eläessäni nähnyt näin arkaa hevosta, joten mielenkiinnolla seuraan, että minne ja miten tämä projekti etenee. Tällä kertaa Winnie oli omasta mielestäni yllättävän luottavainen ja pääsin jopa rapsuttelemaan ponia seisaaltani kaulasta. Kovasti mielenkiintoa hänellä olisi, mutta kun ei oikein uskalla tulla, saatikka jäädä paikalleen liikkuvien ihmisten luo.

:)

Okei, nyt menee jo laittomaksi nämä onnistumisen tunteet - kolmas päivä peräkkäin! Pian sitä taas pudotaan ja kovaa.

Kävin tänään vetäisemässä puolentoistatunnin maastolenkin mukavan porukan kanssa. Tällä hetkellä pidän todella paljon maastojen vetämisestä, sillä luotan täysin jokaiseen hevoseen. Jokainen soveltuu enemmän kuin hyvin työhönsä, joten voin luottavaisin mielin ottaa myös hieman kokemattomammankin ratsastajan matkaan.

Tea toimi tänäänkin vetohevosena ja rakkauteni senkun vain syvenee. On ihanaa, että olen vihdoin saanut itseni sellaiseen tilaan ja asentoon, mikä mahdollistaa hevosen kulkemisen rentona ja kuulolla. Olen löytänyt hyvän kohdan kädelleni, jonka ansiosta pidätteet kulkevat rennon käden läpi ja kun hartiat eivät jännity saan istuttua takapuoleni rehellisesti penkkiin. Jotenkin maagisesti myös jalka löytää omalle paikalleen ja lonkka aukeaa, kun hartia ei jännityksestä ole hieman edessä. Luotto hevoseen sen kuin kasvaa, kun on tunne siitä, että hevonen pysyy alla, vaikka heittäisi ohjat pois.
Olen aina tykännyt Teasta, mutta perjantaisen kenttätunnin jälkeen löysin ne napit, joista poni tekee temppuja.

Naama yhtä hymyä ja mikä pelottavinta; haaveilen omasta issikasta.

Onnesta soikea.

Tai ellei nyt ihan onnesta soikea, niin iloisuudesta ainakin. Voi olla, että pikkuhiljaa muut saavat tarpeekseen yli-iloisuudestani. Eilenkin ilmoitin äidille syöväni vaikka pikkukiviä, mikäli niitä vain on lautasella tarjolla. Muttakun kaikki on niin perfect juuri nyt!

Mikään ei saa mua luovuttaan
Et voi mua satuttaa
Et voi pilata mun fiilistä millään
Mul on kaikki hyvin tänään
Jo tästä alusta voitte siis päätellä, että maastoretki sujui kaikinpuolin hyvin ja olen tämän johdosta aivan pilvissä. Onnistuneen lenkin lisäksi sain taas onnistumisen tunteen ratsastaessa ja palatessani tallille silmäni taisivat olla sydämen muotoiset. Ja heppa oli ihanasuperkultamuru - sydänsydän.

Lähdettiin viiden ratsastajan kanssa 'yli suon' -nimiselle maastoretkelle, jonka kesto on vauhdista ja tauosta riippuen 4½ - 5 tuntia.
En ollut aikaisemmin mennyt kyseistä reittiä, joten siihen nähden itse reitti löytyi helposti. Kerran mentiin ohi oman ja täysin käsittämättömän aivopieruni takia, mutta onneksi tämä pikkutie loppui lyhyeen ja piti palata hetki takaisin päin. Yllätyksekseni reitti kulki sellaista tietä, jota pitkin olen viisi - kuusi vuotta sitten ratsastellut. Oi niitä muistoja mitkä palasivat mieleen kun näin sen tutun laukkasuoran.
Kaikenkaikkiaan siis oikein mukava reitti, joka kulkee erittäin vaihtelevassa jahyvässä maastossa. Ei voi muutakuin suositella!

Fiilistä hieman laski kahden retkeläisen vanhemman mielipide retken kestosta. Vanhempi numero ykköselle sanoin jotenkin epäselvästi lenkin keston ja hänelle joutui jälkeenpäin selvittämään, miksi olimmekin sanomaani aikaisemmin perillä. Totta on, että pääsimme etenemään hyvinkin verkkaisesti kokeneen porukan takia, mutta pidimme myös 20 minuuttia lyhyemmän ruokatauon. Nämä seikat eivät kuitenkaan lyhentäneet retken kestoa merkittävästi, saatikka sitten selässä vietettyä aikaa.
Vanhempi numero kaksi taas oli ilmeisesti katsonut ajan väärin ja siitä sai kuulla, että nettisivuilla lukee kestona viisi - kuusi tuntia. Tämän ei kuitenkaan pitäisi pitää paikkaansa, joten sen takia ärtynyt äänensävy sai itselle vähän huonon fiiliksen.

Näillekkään ei kuitenkaan voi mitään ja ajat liukuvat välillä väkisinkin suuntaan tai toiseen. Se vain on kurja, että osa ihmisistä ei ymmärrä, että matkassa on monia eri tekijöitä, jotka joko nopeuttavat tai hidastavat lenkkiä. Aivan sama juttu kuin autolla ajaessa. Saman matkan saa ajettua puolessa tunnissa tai kolmessa tunnissa - riippuu vauhdista ja muuttujista.
Itse tahtoisin myydä mukavia kokemuksia, enkä kellosta minuutilleen katsottua aikaa. Sillä jos itselläni olisi asiakkaana vara valita mennäänkö reippaampaa ja hieman lyhempi aika, vaiko hitaampaa vauhtia (=enemmän käyntiä) ja näinollen minuutilleen 'luvattu ja maksettu' aika, niin valitsisin ilman muuta reippaamman.
Mutta taas sai pienen näpäytyksen siitä, että kello mukaan ja sitä pitää jatkuvasti katsoa.

Pakko vielä vähän ihkutella sitä omaa ratsua, kun on niin rakastunut. Tea oli tänäänkin ihan super ja kertaakaan ei itselle tullut fiilis, että heppa ei olis hanskassa. Laukkapätkätkin meni tosi hyvin, mitä nyt vähän rikkoja passille tuli. Muuten oli oikeinkin kevyt ja hyvin liikkuva ratsu.
Toivotaan, että tämä meidän yhteistyö jatkuu samaan malliin. Ja jos jatkuu, niin ties missä tässä ollaan puolen vuoden kuluttua. :)

Happyhappy ja hepat on ihkui!

Iiih, en muista milloin olisin viimeksi ollut näin hyvällä mielellä ja fiiliksellä ratsastustunnin jälkeen. Tai joo, 18 päivä heinäkuuta oli super, mutta siitä se alamäki sitten alkoikin - KOPKOPKOP, pitää hakata pirusti puuta.

Menin tänään Kodisjoelle, työpaikalleni ratsastustunnille. Pyynnöstäni pääsin perjantain sennuryhmään ja olen sitä mieltä, että tämä on tällä hetkellä paras tapa oppia. Vaikka pidänkin kovin työnantajani pitämistä 'yksityistunneista' on niissä silti aina pieni paine mukana, kun siellä olen vain minä ja vain minua katsotaan. Ryhmätunnilla taas saan huomiota silloin tällöin ja saan myös tarvitsemaani omaa aikaa kikkailla asioiden kanssa - ilman suorituspaineita.

Jo kotona ennustin ratsuni ja tadaa, tuntilistassa komeilikin nimeni Tea -tamman kohdalla. Aluksi ajatus heman kauhistutti, mutta pohjimmiltani olin erittäin iloinen ratsustani, sillä vedän paljon maastoja tammalla ja käyttöohjeet eivät vielä ole aivan selkeät minulle.

Alusta asti pääsin istumaan hyvin ja rentona, jonka seurauksena Teakin kulki kivasti ja rauhassa. Koko tunti ei ollut yhtä ruusuilla tanssimista, mutta voin ylpeänä myöntää, että huonoja pätkiä tuli huomattavasti vähemmän kuin hyviä tai todella hyviä.
Tunnin aiheena ei ollut mikään voltteja ja puhtaita askellajeja vaativampi - tai niinhän sitä luulisi. Jos niikseen sattuu, niin on yllättävän vaikea saada puhtaita ja oikeita askellajeja; nimimerkillä koko ratsastusuransa isoilla hevosilla mennyt ja issikkani ei ravannut. Tosin omaksi ilokseni ja omantunnon pönkittämiseksi kaikki vika ei ollut minussa, sillä tätä hevosta ei taida kukaan olla saanut ravaamaan kunnolla kentällä.
Hyvää ja kivan tuntuista tölttiä päästiin menemään myös useampi pätkä ja jarrut löytyi paremmin kuin osasin edes kuvitella. Sain myös suuni auki, joka auttoi hidastamisessa ja kehumisessa.

En voisi toivoa saati edes uneksia paremmasta ratsastuksenopettajasta. Tähän mennessä lähes jokaisella ratsastustunnilla olen oivaltanut jotain uutta. Tänäänkään ei siis ollut poikkeus. Oivalsin miltä kuuluu tuntua kun käsi on oikein ja pidäte tulee oikein. Vaikka minulla oli täysin pitkä ohja, sain silti ohjaa lyhentämättä tehtyä pidätteen ilman, että aloin nysväämään käsillä napani edessä. Samalla kun käsi meni oikealle paikalleen, olkapää pääsi rentoutumaan ja 'tipahtamaan' taakse.

Ehkä en siis olekkaan niin onneton ratsastaja kuin annan itseni olla.
Tästä on hyvä jatkaa huomenna neljän ja puolen tunnin maastolenkillä! Pitäkää peukkuja.

Paha bloggari.

Julmasti olen jättänyt blogini taka-alalle ja vieläpä ilmoittamatta taukoilusta. Eipä ole ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään. Siispä pahoittelut. En pahoittele kirjoittamattomuuttani, sillä se on oma ja tietoinen valinta. Pahoittelen sitä, että en ole ilmoittanut asiasta.

Nyt kuitenkin yritän parhaani mukaan torjua ikävästi hiipivää syysmasennusta. Ja mikäs sen parempi keino kuin aktivoida blogi uudelleen.

Tällä hetkellä 'lomailen' rattoisasti kotona, sillä opinnoissani on tällä hetkellä lukiojakso meneillään, mutta koska olen kirjoitettavani kirjoittanut ei minun tarvitse enää lukiolla olla.
Vajaan kahden kuukauden päästä koittaa viimeinen työssäoppimisjakso. Tällä hetkellä tiedän vain, että jakso kestää n. kuukauden ja, että ulkomaille suunnataan taas.
Se on siis heihei Hevosopisto kolmeksi kuukaudeksi. Sen jälkeen palaillaan koulun penkille kuukaudeksi ja sitten se on ohi. Ajatella, kolme ja puoli vuotta ja ohi on yhdessä hetkessä. Kyynel.

Heppahommat painottuu jälleen töihin ja Lauran poneihin. Luvassa olisi jälleen askellajiratsastuksen saloihin paneutumista ja Veeti -poni pitäisi opettaa ajolle.
Jää siis nähtäväksi, mitä tekstit tuo tullessaan. Varmaankin melko pitkälti mennään mielipidekirjoitusten voimalla - niitä kun lupasin, mutta toteutin vain kaksi(?).