lauantaina, marraskuuta 26

Hevoset ja valinnan vaikeus.

Olen tässä jonkin aikaa pohtinut kysymystä oma, vaiko ylläpitohevonen?

Ylläpito olisi niin viisasta, mutta mistä löytää sopiva hevonen? Oma hevonen ei ehkä ole viisain hankinta, mutta kun tiedän tarkalleen kenet haluan! Seuratakko järkeä vai tunteita?

Kävin perjantaina kokeilemassa erästä ylläpitohevosehdokasta, mutta ei oikein kemiat kohdannut. Totta puhuakseni hevonen ei ollut lähelläkään hakemaani, saatikka vastannut ilmoituksen antamaa kuvaa. Kyseessä piti olla n. heB tasoinen hevonen, joka sitten osottautuikin täysin raa'aksi. Tarkoitus oli ottaa ylläpitoon hevonen, jonka kanssa kiertää (alkuun) pikkukisoja, mutta miten suoritat radan jos hevonen ei osaa edes perusapuja? Mm. pidäte ja sivulle vievä pohje olivat täysin hukassa. Tosin jo hevosen omistajan ratsastaessa hevosta totesin, että ei ole minun hevoseni tämä. Olisihan siinä haastetta ja projektia, mutta miksi veisin jonkun hevosta eteenpäin itse hyötymättä siitä mitään? Koska minulla on mahdollisuus valita mikä vain hevonen, miksi valitsisin epätäydellisen?

No siksi kun sydän sanoo niin. Sydän huutaa Justinan perään, mutta järki vetää takaisin. Tammassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta silti se on vain niin ainutlaatuinen.
Minä pelkään. Pelkään, että jos ostan tamman en olekkaan tyytyväinen valintaani. Pelkään että Justina sairastuu, loukkaantuu tms. ja joudun maksamaan itseni kipeäksi rahallisesti arvottomasta hevosesta. Kuitenkin tahdon uskoa, että kakki sujuisi hyvin. Tamma olisi "helpottunut" päästessään pois opistolta. Ratsastettavuus paranisi valvovan silmän alla. Uskon, että esiin kuoriutuisi aivan eri hevonen. Ja yhä pelkään. Pelkään, että näin ei käykkään. Pelkään, että Justina ei sopeutuisi koskaan, vaan stressaantuisi entisestään, saisi mahahaavan, muuttuisi luonteeltaan..

Silti olen tehnyt lähes 100 prosenttisen valintani - kiitos perjantaisen hevosen. Olen päättänyt, että viimeistään tammikuussa tamma on minun. Edessä on tietysti pieni (suuri) mutta. En ole vieläkään uskaltautunut kysymään, olisiko tamma myynnissä. Asiasta oli puhetta edelliskesänä sekä kuukausi sitten. Milloinkaan minulle ei ole sanottu, että ei onnistu - päinvastoin. Nyt pitäisi vain oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja neuvotella asiasta tosissaan.

Mutta uskallanko?

4 kommenttia:

Jonsu kirjoitti...

Tietysti uskallat! Ei se ota, jos ei annakaan. Ja muutenkin hevosten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, oli kyseessä sitten oma tai ylläpitohevonen. Sun teksteistä näkee, miten paljon välität Justiinasta, joten rohkaise ittes, hyvin se tulee menemään!

Riina kirjoitti...

Oon lukenut tätä sun blogia anonyyminä jonkun aikaan, mutta päätimpä nyt liittyä ihan virallisesti lukijaksi. :-)
Tää postaus kuulosti niin tutulta että oli pakko tulla kommentoimaan. Olisihan munkin kohdalla ollut fiksumpaa ostaa joku osaava ja kokenut hevonen, minkä kanssa opetella, mutta tässä me vaan ollaan Vellun kanssa. Oon aina sanonut että Vellu on niin ainutlaatuinen hevonen, että se mun on pakko saada. ”Voin sitten sen jälkeen ostaa joskus jonkun osaavamman kopukan”, mutta täytyy myöntää että on muutamat kerrat suoraan sanottuna kaduttanut helvetisti että se mentiin ostamaan.
Ekat 2 viikkoa sillä kerkesin treenailemaan ja sen jälkeen se ei ole tainnut yhtään täysin tervettä päivää nähdä ja taitaa olla pelkkiin lääkkeisiin ja niihin liittyviin operaatioihin mennyt sellaiset 4000 euroa. Kyllä se välillä vituttaa kun parhaasi teet, eikä mikään mene putkeen..
Nyt viime kerralla kun Vellu loukkasi jalkansa ja ell sanoi että ellei se ala parin päivän päästä yhtään liikkumaan tai mene paremmaksi on pakko pistää pois. Meijän iskä sanoi mulle silloin ”jos Vellulle käy huonosti, niin saat uudet hevosen”, silloin jotenkin pamahti tajuntaan etten ikinä haluaisi ketään muuta, tuli siitä ratsu vielä tai ei.
Mun ja Vellun alku on tainnut olla aikamoinen ääripäätapaus enkä soisi kenellekkään muulle samaa. Vaikka hevosen selkään toisinaan on kova ikävä, niin on se silti hienoa kun tallille mennessä oma poni silmin nähden ilahtuu tulemisesta. Eli vaikka välillä on kaduttanut, niin pois en vaihtaisi ikimaailmassa. Siispä sanoisin että mene ja osta se heppa sieltä pois! :-) Aina voi kaikennäköistä sattua, mutta sitähän ei voi etukäteen tietää, mutta riski kanattaa ottaa saavuttaakseen jotain hyvää!

Terveisin Riina

ps. sori superpitkä ja varmaan tylsä kommentti, en vain pystynyt lopettamaan kirjoittamista:-D hehe

Noora K. kirjoitti...

Riina, juuri ton takia mä pelkään. Oon saanut tässä vuosien varrella seurata useemman kaverin kohdalla samaa kohtaloa: Hevonen on terve ekat 2kk ja siitä se alamäki sitten alkaakin.
Ja entä jos olen tietoisesti ostanut rikkinäisen hevosen? Sillon ei voi syyttää ketään muuta kun itseään kun kädessä on useemman tonnin ELL lasku. :/

Anonyymi kirjoitti...

mieti tarkkaan. Itse ostin hevosen, selvisi vuoden aikana että ihan rikki raukka on. Ell kuluihin 4t + lääkkeet 950e + kuljetusmaksut + hevosen hinta + tallivuokra 450e/kk. Hevonen oli käyttökunnossa 4vk koko vuoden aikana. Taisteltiin oikeudessa vuosi, hevoskauppa niin peestä, toisaalta riskejä täytyy ottaa.