Eiköhän nyt ole tarpeeksi taukoiltu, nollailtu tätä postausta varten ja palattu takaisin raiteilleen. Elämä jatkuu.
Ei siis mennyt jälleenkään tarina niin kuin elokuvissa, vaan kävi vanhanaikaisesti. Viimeviikolla lopetin työelämänvalmennukseni Vammalassa. Suurin asia, minkä takia päädyin tähän päätökseen oli se, että oma psyykkeeni ei vain kestä asumista 24/5 työpaikalla, mistä et pääse pois kuin korkeintaan kauppaan ja perjantaina kotiin. Ja toisin kuin luulin, en kykene asumaan jonkun toisen kodissa kuin omassani. Kaikki asiat eivät myöskään aivan kolahtaneet "työantajani" persoonan kanssa. Loppupeleissä työnkentely ei enää ollut tyydyttävää, vaan "Tanska -fiilikset" alkoivat hiipiä pikkuhiljaa esiin, tosin hieman erilaisena. Siinä vaiheessa päätin lopettaa itseni kiusaamisen ja pistää leikin poikki.
Jossain vaiheessa pohdin, että olenko vain niin saamaton luuseri ja luovuttaja, etten kykene vain kestämään asioita? Niin huono työntekijä, että mitään en tee oikein? Niin laiska paska, kun en mieluusti vapaa-ajallani tehnyt töitä?
Mutta, uudet tuulet puhaltavat jälleen ja oppirahat on karvaasti maksettu. Uffe palautettu omistajalleen ja kaikki on jotakuinkin järjestyksessä. Herää vain kysymys, että miksi ihmeessä en kysynyt töitä Kodisjoelta aiemmin. Olisin säästynyt niin paljolta harmilta ja pahalta mieleltä.
Tällä hetkellä pidän ratsastustunteja ja teen iltatalleja kahtena vakioiltana; tiistaisin ja keskiviikkoisin. Lisäksi teen satunnaisesti tunteja viikonloppuisin. Parasta tässä on, että palkkani on lähestulkoon sama, kuin Kelan työmarkkinatuki ja teen töitä rutkasti vähemmän (en tosin Vammalassakaan tehnyt kun n. 6-7h päiviä). Lisäksi tiedän, että minun apuani todella arvostetaan - Vammalassa sain vain kuulla olevani ylimääräinen kiva pikkuapulainen. Saan työskennellä tutussa ympäristössä ja tehdä omia päätöksiä, eikä jatkuvasti tarvitse olla varpaillaan peläten seuraamuksia.
Tämän kokemuksen innoittamana päätin vaihtaa alaa - ainakin hetkeksi (jotain hyvääkin siis). Lähden opiskelemaan aivan täysin eri alaa, sillä alkaa pikkuhiljaa suorastaan vituttamaan tämä läpimätä hevosala. Kuitenkaan en kadu opiskeluani hevosenhoitajaksi - se oli elämäni parasta aikaa ja koulutuksesta on hyötyä. Todennäköisesti tulevaisuudessa palaan hevosalalle oman itseni pomona. Tällä hetkellä mielessäni on sosiaalipedagoginen hevostoiminta, ratsastusterapia tai muu vastaava hevosen parissa tapahtuva kuntoutus. Hevoset kuitenkin tulevat aina olemaan lähes päivittäinen harrastukseni, siitä ei päästä yli eikä ympäri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti