Tällä hetkellä päässäni pyörii ehkä sata postausaihetta, mutta silti mietin, että mitä niistä voin ja uskallan enää käyttää.
Havahduin tässä sattuneesta syystä viime viikolla siihen, että blogillani tosiaan on jo yli 60 "ilmottautunutta" lukiaa ja ties kuinka monta anonyymiä seuraajaa. Tämä taas väistämättäkin johtaa siihen, että tutut ihmiset seuraavat blogiani. Omistan hyvinkin kärkkäitä mielipiteitä ja blogi on jo pitkään ollut minulle paikka kertoa kuulumisiani, purkaa huonoa oloani ja ennen kaikkea taltioida muistoja. Nyt olen kuitenkin alkanut hieman pohtimaan, mitä voin julkaista, jotta kirjoittamani ei tulevaisuudessa käänny minua vastaan tai siitä aiheudu minulle ongelmia. Olen ehkä alusta alkaen ollut turhan varomaton ja paljastanut nimeäni myöden kaiken. Tietoja en enää takaisin saa, joten on siis alettava käyttää harkintakykyä (mikäseon?).
Tietysti aion yhä kirjoittaa, siitä en luovu vaikka koko maailma lukisikin tekstejäni, nauraisi ja olisi vihainen minulle. Mutta nyt ollessani "työelämässä" (työelämänvalmennushan tämä oikeasti on, ei työsuhde), on minulla suurempi vastuu tekstini sisällöstä. En voi enää samalla tavalla purkaa mahdollisia ongelmiani, laukoa epäkohtia tai kertoa mielipiteitäni aivan kaikesta kuin hevosopistolla, työssäoppimisjaksoilla tai harrastuksen parissa ollessani.
Aloitellessani vuonna 2010 bloggailun, ei minulla ollut aavistustakaan, että vielä kahden vuoden jälkeen homma olisi pystyssä, saatikka sitten, että jotakuta oikeasti kiinnostaisi Nooran pikkuheppailut. Olen kuitenkin iloinen siitä, että blogiani seurataan (sen varjopuolista huolimatta), sillä se antaa kirjoittamiselle uuden merkityksen.
Kiitos siis teille lukijat ja hyvää alkavaa vuotta 2012!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti