lauantaina, helmikuuta 4

Hyrr, se on talvi.

Kamalaa, totta totisesti. Ai mikäkö? No se, että hevosrintamalla on hyvin hiljaista. Työt on hetken aikaa seisauksissa tämän pakkasen takia ja eipä tuo -20 astetta muutenkaan houkuttele talleilemaan. Käväisin eilen ruokkimassa poniinit ja hyvä, että en sormiani tipauttanut, hyrr. Tosin omapa oli vikani, kun noukein ponit sisälle ilman hanskoja..

Mitenkäs te, jotka harrastatte ilman lämpimiä maneeseja, miten te selviydytte tuolla jääkaudessa?

Tietysti lämmin vaatetus on kaiken a ja o! Itselläni on hyvinkin lämpimät vaatteet tallikäytössä, mutta hyvin harvoin siltikään välttyy sormien, varpaiden tai naaman jäätymiseltä näissä pakkasissa. Varsinkin ratsastaessa tuntuu, että koskaan ei ole hyvä. Joko hikoilee ja jäätyy loppukäynneillä tai sitten on jo alusta asti jostain jäässä. Varpaat ovat yleensä ne, jotka jäätyvät ensimmäisinä, kiitos metallijalustimien.
Voin vain kuvitella, kuinka kylmä osalla meidän tuntilaisista on, jos itsekkin jo palelen vaatevuoreni alla. Onneksi meillä on pakkasraja sen -15 astetta. Siltikin välillä tekee oikein pahaa katsoa, kun tunnille tullaan -13 asteen pakkasessa normaalit ratsastushousut jalassa ja ohuet hanskat kädessä. Tietysti yritän parhaani mukaan järjestää väliaikajumppaa, mutta heikoin tuloksin, sillä ratsastaja usein jämähtää tämän jälkeen taas vain matkustelemaan.

Tässäpä siis jokaiselle ratsastajalle ja heppailijalle vinkki; pukeudu lämpimästi! Sillä ei ole mitään väliä, ovatko vaatteet ratsastukseen tarkoittuja tai kenties 80-luvun jäämistöä, näyttävätkö ne rumilta tai näytätkö sinä paksulta. Tärkeintä on pysyä lämpimänä ja näinollen nauttia harrastuksestaan. Ja vaatetta saa aina pois, mutta lisää on hankalampi tyhjästä nyhjästä. Voi kuinka minä palalisinkaan, mikäli välittäisin siitä, että näytän 12-vuotiaalta, joka on juuri lähdössä pulkkamäkeen päällään juuri ne vaatteet, mitkä ovat muilta jääneet käyttämättä. Mutta hei, lämmin on! :)

3 kommenttia:

Iitu kirjoitti...

Ai teil on noin vähän pakkasta :D Täällä on semmoset -30 ja enemmänkin ollut.. Ponit on liikutettu melko normaalisti, jäähdyttely on tosin hoidettu loimitetulla ponilla rinnalla kävellen ja pidemmän kaavan mukaan!

Vaatteiksi parhaat ovat kunnon villakerros suoraan ihoa vasten. Eli villahousut, villapaita ja villasukat. Sitten itse suosin säärystimiä, toisia villasukkia, fleecevaatteita ja päällysvaatteiksi huopavuorelliset talvikengät, kolmisormirukkaset, toppatakki ja tarvittaessa toppaliivi päälle. Sitten vielä kypärämyssy ja pipo ja jäätyy vain sormenpäät ja posket! :D

AnnemariKo kirjoitti...

Hei!

Itsellä jostain syystä ei ikinä jäädy kädet ja ratsastankin aina ohuilla sormikkailla. Talviratsastushankoilla ei tunnu saavan oikein minkäänlaista otetta. Varpaat tuntuu jäätyvän aika nopeasti. Tosi kovilla pakkasilla olenkin liikuttanut hevosen maastakäsin maastossa niin itsekin saan liikettä niveliin. Lisäksi ollaan tehty kentällä tutustumisharjoituksia esim. sateenvarjon kanssa. :)

Mukavaa kevään odotusta!

Noora K. kirjoitti...

Hui, pahoittelut, että vastaamiseen meni näin kauan.

Iitu, kamalan kylmä teillä! Mun piti kokeilla tota villaa suoraan iholle, mutta sitten ne suuret pakkaset loppuivatkin. Toi sun pukeutuminen kuulostaa niiiiin lämpimältä!

Annemari, hui. Mulla aina ihan ensimmäisenä joko paleltuu tai paahtuu sormet. Talvi onkin todella hyvää aikaa hioa perusratsastusta tai juurikin mainitsemaasi maastakäsittelyä. :)