keskiviikkona, maaliskuuta 9

Danmark calling!

Vihdoin ja viimein (anteeksi saamattomuuteni) julkaisen tämän postauksen, jonka aiheesta olen ollut intona jo jonkin aikaa.

Luit otsikon aivan oikein!
Tanska tosiaan kutsuu tätä tyttöä huhtikuun lopulla! Vihdoin saadaan tähänkin blogiin jotain eloa, sillä lähden muutamaksi viikoksi heppahommiin työssäoppimisen merkeissä. Palaan aikaisintaan kesäkuun alkuun, viimeistään sen lopussa.

Suuntaan matkalaukkujeni kera Randbøl -nimiseen kaupunkiin. Kaupungista en entuudestaan tiedä juurikaan mitään. Löysin googlen avulla säälittävän vähän tietoa - lähinnä vain sijainnin kartalta. Google maps kuitenkin tarjosi mahtavan näköisiä maisemia (mikäli kyseessä vain oli oikea paikka). Ympäristö on hyvin maaseutumainen ja upean näköinen. Taloja oli melko harvassa ja minun tuurillani lähimpään kauppaan on 20km. Vaikuttaa siltä, että tulen viettämään tämän työssäoppimisjakson vieläkin kuolettavammassa kylässä kuin Flyinge. Toivotaan kuitenkin, että olen väärässä. Tai jos en, niin että työ on kivaa ja sitä on paljon!

Tuleva työharjoittelupaikkani kantaa nimeä Blue Hors. Kyseessä on suhteellisen hyvin menestynyt kouluratsastuspainotteinen talli, jolla on plakkarissaan 9 Tanskan kouluratsastusmestaruutta. Ratsastajat ja hevoset ovat osallistuneet olympialaisiin sekä moniin muihin arvokisoihin. Tallilta on tullut myös hyvin menestyneitä kasvatteja mm. Blue Hors Matine.
Tallin hevoset ovat tasokkaita ja yitys omistaa kouluhevosia aina olympia -tasolle saakka. Tallilla on kilpailutoiminnan lisäksi myös kasvatustoimintaa.

Tässäpä siis hyvä jatko edellisellä työharjoittelulleni (jonka suoritin Piia Pantsulla). Vaikka olen itse kiinnostuneempi esteratsastuksesta ja siinä groomaamisesta, lähden kuitenkin avoimin mielin katsomaan millainen meno koulutallilla on. Onneksi olen kuullut, että paikka on todella mukava.

Huhtikuussa starttaa blogi aiheella 'hevoshommat ulkomailla'. Tulen parhaani mukaan tarinoimaan elämästä Tanskassa.

Ei kommentteja: