MAHTI päivä.

Kävin tänään Kodisjoella vetämässä kaksi tuntia: kenttätunti vähän aikaa ratsastaneille sekä maastotunti vakikävijöille.

Kenttätunnilla oli neljä ratsukkoa ja se sujui pääpiirteittäin hyvin. Niin sitä vain luulisi, että tunnin pitäminen aloittelevalle ratsastajalle olisi helppoa, mutta eipä ole. Osaavalla ratsastajalla on jo valmiiksi tieto ja taito hallita hevosta. Näinollen opettajan ei tarvitse keskittyä siihen, missä ratsastaja menee, vaan siihen, miten ratsastaja istuu ja miten hevonen liikkuu.
Huomasin itse ainakin selittäväni liian vaativia asioita ratsastajille ja varmasti tahtomattani sekoitin heidän päätään. Tunnin jälkeen minua jäi harmittamaan eräs tyttö, jolla oli mielestäni annettu liian haastava hevonen. Haastava siihen nähden, että tytöllä ei ole juurikaan hajua istunnalla ratsastamisesta ja ratsuna hevonen, joka on tullut vastikään Islannista suomeen.
Alkutunnista hevonen oli jo melko vauhdikas ja ottikin hölkälle muutamia kertoja. Minun on helppo huutaa kentän keskeltä, että rentoudu, anna ohjat vaikka kokonaan pois ja jarruta reidellä sekä polvella. Tahtomattaankin paniikissa oleva ratsastaja jännittyy, nojaa eteen ja yrittää jarruttaa ohjista. Hevonen ei ymmärrä mitä siltä halutaan, vaan näkee parhaimmaksi juosta ratsastajan painopisteen alle - joka tietysti etukenon johdosta on aina hevosen painopisteen edellä = vauhti kiihtyy vain.

Toinen tunti oli maastotunti ja se oli parhain retki askellajiratsastuksen saralta itselleni - tähän mennessä. Ratsunani toimi edellisellä tunnilla kaahaillut Matthea frá Efri-Seli eli Tea. Vaikka maaston pohja olikin hieman heikossa kunnossa, sain ratsastettua tölttiä hyvin ja tuli tunne, että hallitsen ratsuni 100 prosenttisesti. Laukkapätkällä laukattiin koko pätkä, rikkomatta passille. Tea ei ole kovin laukkavarma, joten viisi laukkaskelta alkuun olisi jo ihan hyvä saavutus. Mutta, että KOKO pätkä! Ja vielä hyvää, rentoa laukkaa. Hidastuksessakaan ei rikkonut passille vaan suoraan rauhalliselle töltille. Olen erittäin tyytyväinen ja ihastuin tähän poniin entistä enemmän.
Keskittyessäni ratsuni töltin kanssa kikkailuun unohdin ehkä liiaksikin muut ratsastajat ja luotin ehkä liikaa heidän taitoihinsa. Toisaalta taas minun on harjaantumattomana hankala varsinkin maastossa alkaa neuvomaan saatikka opettamaan jo osaavaa askellajiratsastajaa. Muutamia kertoja ratsastaneelle on helppo neuvoa ja opastaa tölttiin siirtyminen, mutta mitä sanon henkilölle joka jo osaa sen, tuntee hevoset sekä maaston? Onneksi kuitenkin mieleeni palasi työnantajani toteama asia, että maastossa ei voida opettaa askellajiratsastusta kunnolla, vaan sitä varten varataan kenttätunti. Helpotti omaa 'syyllisyydentunnetta'.