sunnuntai, huhtikuuta 24

Onnistumisia ja hämmennystä.

Parin päivän aikana issikkaratsastus on avautunut mulle paljon ja oppimisen nälkä on mahdoton. Edessä on kuitenkin viiden viikon ratsastamattomuus ja hieman harmittaa.

Lauantain maastotunnit oli ihan supereita; ilma oli mahtava ja asiakkaat mukavia sekä helppoja. Luulin, että takapuoli sanoisi itsensä irti viimeisillä metreillä, mutta ei. Kävin jopa tuntien jälkeen kentällä tutustumassa kenttätyöskentelyyn. Hetken aikaa kikkailin Tirri nimisen ponin kanssa ja fiilis ratsastuksen jälkeen oli MAHTAVA. Se tunne kun hevonen tekee pienestä merkistäni haluamani asian - kunhan muistan pyytää oikein. Vaikken mitään kummoista tehnytkään (saati osannut), niin ratsastuksen antama oppi oli jotain sanoin kuvaamatonta. Sain rauhassa keskittyä istuntaani ja moni asia aukeni. Vaikka kroppa ei vielä kykenekään ihan heti vanhoista kaavoistaan luopumaan, on minulla päässäni selkeä visio tulevasta sekä siitä, mitä ja miten pitää tehdä.

Tämän päiväiset valmennustunnit sujuivat tahtomaani kehnommin, mutta oppimisen halu lisääntyi ja virheet nousi taas unholasta pinnalle. Todellisuudessa tunnit taisivat mennä ihan hyvin siihen nähden, että issikat ja askellajiratsastus on täysin uusi tuttavuus.
Vastoin suunnitelmiani ratsastin molemmat tunnit Tirrillä, sillä olin saanut siihen jo hyvää (tai niin luulin) tuntumaa eilen. Ensimmäinen 45 minuuttia tehtiin pääosin laukassa pääty-ympyröitä ja ravattiin pitkät sivut. Tämä harjoitus meni osaltani aivan perseelleen, sillä en saanut ratsuani vastaamaan apuihini ympyrällä. Laukka kyllä nousi, mutta poni punki pohjettani vasten aivan kamalasti. Lisäksi unohdin katsella mihin olen menossa. Oma fiilis tunnin jälkeen oli melko paska, sillä hieman enemmän keskittymällä ja ratsastamalla olisin saanut suorituksesta paljon paremman.

Onnekseni menin myös toisen tunnin Tirrillä, sillä noin kehnoon fiilikseen olisi ollut tyhmä lopettaa. Toinen tunti sujuikin hieman paremmin, joskin taas taisi omat odotukset itseä kohtaan olla liian korkealla. Tietystihän sitä aina toivoo, että olisi hyvä ja saisi paljon kehuja..
Toisen tunnin tehtävänä oli mennä käyntiä, tölttiä sekä laukkaa pääty-ympyrällä ja saada sisäpohje kunnolla läpi. Toisena tehtävänä oli sama kuin edellinen, mutta töltissä. Ensimmäisen tehtävän alku tuotti todella paljon ongelmia, sillä pohjeavut ei mennyt läpi. Daniel hyppäsi ponin selkään ja oli kovin helpottavaa katsoa, että eipä hänkään saanut ensiyrittämällä ponia väistämään. Hetken taistelun jälkeen Daniel luovutti ratsuni takaisin minulle ja käski käyttää enemmän raippaa ja pohjetta jos en saa haluamaani reaktiota aikaan. Tämän jälkeen homma alkoi sujua huomattavasti paremmin ja saatiin ihan hyviäkin pätkiä. Lopputuntiin olen siis tyytyväinen, pääsin jopa tuntemaan millainen on hyvä töltti.

Saldona päivästä jäi samat vanhat asiat, joita olen tahkonnut nyt viimeiset pari vuotta; RATSASTA! Nimenomaan ratsasta avut läpi ja vaadi hevosta suorittamaan tehtävä loppuun asti. Jos hevonen ei vastaa, niin pyydä napakammin ja käytä sitä raippaa. Ei myöskään saisi keskittyä vain näyttämään nätiltä, vaan oikeasti pitäisi saada se poni hommiin - sitten voi näyttää nätiltä. Ja vielä kerran pohjePOHJEpohje - kovempaa! Eli pohkeet läpi.
Uutena asiana itselleni tuli Piian suusta huomautus, että kannan käsiäni liikaa. Tämän takia hevonen jää usein nojaamaan ohjalle ja ei kanna itse itseään. Harmittaa vain, että tätä asiaa ei kukaan kertonut minulle tunnin aikana, jolloin olisin voinut korjata sitä.

Ylihuomenna pitäisi jo olla Tanskassa ja tänään aloin ensimmäistä kertaa katua päätöstäni. Jos nyt pitäisi valita, jäisin suomeen. Täälä pääsisin tekemään tasaisesti tallihommia, pitämään tunteja ja ratsastamaan.
Itselläni on tällä hetkellä nimittäin ankea mielikuva tulevasta työssäoppimispaikastani; tulen olemaan paskalinko. Toisaalta ymmärrän, että työntekijät ei pääse hevosten selkään tms. mutta kun tahtoisin oppia jotain uutta. Paskanlappaaminen on nimittäin jo niin tuttua hommaa, että sillä tuskin on antaa minulle mitään uutta. No, keskiviikkona selviää lähdenkö maitojunalla takaisin - hope so not.

Ei kommentteja: