Iiih, en muista milloin olisin viimeksi ollut näin hyvällä mielellä ja fiiliksellä ratsastustunnin jälkeen. Tai joo, 18 päivä heinäkuuta oli super, mutta siitä se alamäki sitten alkoikin - KOPKOPKOP, pitää hakata pirusti puuta.
Menin tänään Kodisjoelle, työpaikalleni ratsastustunnille. Pyynnöstäni pääsin perjantain sennuryhmään ja olen sitä mieltä, että tämä on tällä hetkellä paras tapa oppia. Vaikka pidänkin kovin työnantajani pitämistä 'yksityistunneista' on niissä silti aina pieni paine mukana, kun siellä olen vain minä ja vain minua katsotaan. Ryhmätunnilla taas saan huomiota silloin tällöin ja saan myös tarvitsemaani omaa aikaa kikkailla asioiden kanssa - ilman suorituspaineita.
Jo kotona ennustin ratsuni ja tadaa, tuntilistassa komeilikin nimeni Tea -tamman kohdalla. Aluksi ajatus heman kauhistutti, mutta pohjimmiltani olin erittäin iloinen ratsustani, sillä vedän paljon maastoja tammalla ja käyttöohjeet eivät vielä ole aivan selkeät minulle.
Alusta asti pääsin istumaan hyvin ja rentona, jonka seurauksena Teakin kulki kivasti ja rauhassa. Koko tunti ei ollut yhtä ruusuilla tanssimista, mutta voin ylpeänä myöntää, että huonoja pätkiä tuli huomattavasti vähemmän kuin hyviä tai todella hyviä.
Tunnin aiheena ei ollut mikään voltteja ja puhtaita askellajeja vaativampi - tai niinhän sitä luulisi. Jos niikseen sattuu, niin on yllättävän vaikea saada puhtaita ja oikeita askellajeja; nimimerkillä koko ratsastusuransa isoilla hevosilla mennyt ja issikkani ei ravannut. Tosin omaksi ilokseni ja omantunnon pönkittämiseksi kaikki vika ei ollut minussa, sillä tätä hevosta ei taida kukaan olla saanut ravaamaan kunnolla kentällä.
Hyvää ja kivan tuntuista tölttiä päästiin menemään myös useampi pätkä ja jarrut löytyi paremmin kuin osasin edes kuvitella. Sain myös suuni auki, joka auttoi hidastamisessa ja kehumisessa.
En voisi toivoa saati edes uneksia paremmasta ratsastuksenopettajasta. Tähän mennessä lähes jokaisella ratsastustunnilla olen oivaltanut jotain uutta. Tänäänkään ei siis ollut poikkeus. Oivalsin miltä kuuluu tuntua kun käsi on oikein ja pidäte tulee oikein. Vaikka minulla oli täysin pitkä ohja, sain silti ohjaa lyhentämättä tehtyä pidätteen ilman, että aloin nysväämään käsillä napani edessä. Samalla kun käsi meni oikealle paikalleen, olkapää pääsi rentoutumaan ja 'tipahtamaan' taakse.
Ehkä en siis olekkaan niin onneton ratsastaja kuin annan itseni olla.
Tästä on hyvä jatkaa huomenna neljän ja puolen tunnin maastolenkillä! Pitäkää peukkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti