Käväisin aamupäivällä Lauran kanssa tallilla, sillä Veeti sai uuden poikakaverin. Aikaisemmissa postauksissa mainitsemani Liisa nimisen puoliveritamman (R.I.P) omistaja oli yllättäen ostanut itselleen vuotiaan tinkeroriin.
Pojat laitettiin samaan tarhaan ja täysin ongelmitta jäivät sinne hengailemaan. Innolla odotin laukaisinsormi kameralla, josko jotain tilannetta saataisiin aikaan, mutta ei. Veeti oli täysi tylsimys ja vain söi. Duff yritti kovasti saada pikkumiestä leikkiin, mutta toinen on niin aikuistunut laiskojen ja läskien ponitammojen seurassa, että muutama raviaskel oli ponnistelujen takana.
Tänään oli myös ratsastustuntini Kodisjoella, missä myös minä sain uuden tuttavuuden. Pääsin Kambur -nimisen ruunan selkään. Olenhan minä herraa hommissa nähnyt, mutta itse en taida olla koskaan käväissyt selässä - ainakaan kentällä.
Ja nyt sitten tuli se odotettu kova pudotus maan pinnalle. Ei mennyt ratsastelut aivan kuin elokuvissa; laukka ei noussut kunnolla ja pohje ei löytänyt paikkaansa. Kehuja saatiin töltistä, mutta ratsastajalla oli kyllä sellainen olo, että nyt on ne nappulat totaalisen hukassa. Siihen olen tyytyväinen, että en kokenut totaalista lamaantumista, vaikka yhteistä säveltä ei oikein löytynyt. Pohje pysyi toiminnassa, joskin se olisi saanut olla paljon taaempana ratsastamassa sitä perää, ei lapoja. Käden kanssa olin liian varovainen ja ohja pääsi välillä valahtamaan liian pitkäksi, varsinkin töltätessä.
Mutta jälleen tuli uutta mietittävää seuraavaa kertaa varten; nimittäin se pohje. Sen käyttö ja ihanteellinen paikka.
Lokakuisen työssäoppimiseni suorituspaikka on vielä täysin avoinna. Tänään kuitenkin rohkaistuin ja lähetin Islantiin eräälle tallille 'hakemuksen'. Olen myös puhunut tuttuni kanssa Viroon islanninevostallille lähtemisestä. Ja jos mikään noista ei nappaa, niin ainahan minulla on paikka Kodisjoella. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti