:)

Okei, nyt menee jo laittomaksi nämä onnistumisen tunteet - kolmas päivä peräkkäin! Pian sitä taas pudotaan ja kovaa.

Kävin tänään vetäisemässä puolentoistatunnin maastolenkin mukavan porukan kanssa. Tällä hetkellä pidän todella paljon maastojen vetämisestä, sillä luotan täysin jokaiseen hevoseen. Jokainen soveltuu enemmän kuin hyvin työhönsä, joten voin luottavaisin mielin ottaa myös hieman kokemattomammankin ratsastajan matkaan.

Tea toimi tänäänkin vetohevosena ja rakkauteni senkun vain syvenee. On ihanaa, että olen vihdoin saanut itseni sellaiseen tilaan ja asentoon, mikä mahdollistaa hevosen kulkemisen rentona ja kuulolla. Olen löytänyt hyvän kohdan kädelleni, jonka ansiosta pidätteet kulkevat rennon käden läpi ja kun hartiat eivät jännity saan istuttua takapuoleni rehellisesti penkkiin. Jotenkin maagisesti myös jalka löytää omalle paikalleen ja lonkka aukeaa, kun hartia ei jännityksestä ole hieman edessä. Luotto hevoseen sen kuin kasvaa, kun on tunne siitä, että hevonen pysyy alla, vaikka heittäisi ohjat pois.
Olen aina tykännyt Teasta, mutta perjantaisen kenttätunnin jälkeen löysin ne napit, joista poni tekee temppuja.

Naama yhtä hymyä ja mikä pelottavinta; haaveilen omasta issikasta.