Heppailu on ihkuu!!

Kuva keväältä ja kuvassa eteenpäin myyty Sepe

Taas on pitkästä aikaa sellanen fiilis, että vois olla tallilla vaan 24/7. Lisäksi olen nyt parin viikon ajan lähtenyt ihan into piukeena ajelemaan Kodisjoelle töihin. Hepat vaan on niin ihkuja! Tulee hyvä mieli. :)

Eilen oli vuorossa kahden ratsastustunnin pito.
Ensimmäinen ryhmä oli aika sekalainen, sillä joukossa oli kolme pitkään taukoillutta ja yksi nuori tyttö. Pienen haasteen toi keksiä sellaista puuhasteltavaa, että taukoilleet saisivat tuntumaa hevoseen ja näinollen luottamusta ja, että tämä tyttö saisi tehtyä muutakin kuin perusapuja. Minua itseasiassa hieman harmittaa, että tämä oli jo kolmas kerta tälle tytölle, kun hän on aivan alkeisratsastajien tunnilla. Lähinnä sen takia, että en voi juurikaan opettaa hänelle uusia asioita, kun tehtävien pitää olla sen verran helppoja, että täditkin pärjäävät.
Ensimmäisen tunnin jälkeen oli vähän kehno fiilis, sillä eräs täti oli ratsunsa Kamburin selässä koko tunnin niin lukossa, että hevonenkin meni tiedottomaksi ja alkoi pysähtelemään sekä pyrkimään keskelle kaartoon. Lopputunnista kun muut alkoivat hölkkäilemään nainen halusi tulla alas selästä. Eniten harmitti kommentti "en tunne saaneeni tarpeeksi välineitä hevosen ohjailuun" ja "minun tekisi mieli itkeä". Totuus on se, että suuret puheet saivat minut luulemaan (entisistä)taidoista jotain täysin muuta. Mikäli tulkitsin hänen puheitaan lopputunnista oikein, niin hän oli mennyt aina liinassa (vai mahtoikohan sittenkin tarkoittaa talutuksessa?). Harmittaa, sillä tahtoisin tarjota jokaisen rahalle vastinetta ja onnistumisen kokemuksia. En vain pysty rentouttamaan ihmistä, joka pelkää kuollakseen aivan syyttäsuotta.

Toinen tunti oli onneksi mukavan letkeä ja sai oman fiiliksen kattoon. Sain neljän vanhemman ratsastajan ryhmän, joista kaksi oli ratsastanut aiemmin ja kaksi oli ihan ensimmäistä kertaa. Rempseät tädit ohjasivat ensikertalaisiksi ratsujaan oikein taitavasti ja pääsivät jopa hölkkäilemään. Ryöstämistä pelkäävä sai rauhallisen ratsun ja toivon mukaan pääsi edes hieman eroon pelostaan. Osaavimmalle kykenin tässä porukassa tarjoamaan vähiten, lähinnä tölttikokemusta ja istunnan korjailua.

Tuntien jälkeen käväisin Dopan selässä. Mentiin hetki kentällä ja nyt oli hieman parempi ote poniin. Ei ollut ihan niin kiikkerää menoa kun pari perjantaita taakseppäin. Silti askellus oli vieläkin hieman epämääräistä, mutta vika on pääosin minussa, sillä en täysin ymmärtänyt miten tämän hevosen töltissä tulisi istua. Muutenkin välillä tuntuu, että olen ihan hukassa sielä selässä kun välillä ei reagoida mihinkään ja välillä vetäistään perä kyykkyyn aivan varoituksetta. Ehkäpä tämä tasoittuu iän myötä.
Kentän jälkeen käväistiin vielä maastossa ja sielä päästiin menemään edes jonkinsortin tölttiä. Kotiinpäin tullessa minulle avautui, että miten minun tulee sielä selässä olla. Kentällä olin turhan jäykkänä, mutta maastossa korjasin itseäni rennommaksi ja pidin hyvin kevyttä tuntumaa suuhun. Kyllä alkoi homma luistaa ja hymy nousta huulille. Tuli sellainen heureka! -fiilis.


Tänään olin tekemässä aamutallia ja vetämässä kolmelle ennestään tutulle asiakkaalle kahden ja puolen tunnin lenkin. Alunperin piti mennä yli suon -lenkki, mutta vähäisen osallistujamäärän takia retkeä ei ollut järkevä toteuttaa.
Vihdoin pääsiin taas rekkausponi Tean selkään ja hepo tuntui aivan hassulta. Toisaalta viimeksi kun ratsastelin sillä enemmän, oli tamma läpiratsastettu juuri, joten siinä varmasti syy. Lähinnä tuntuma suuhun oli jotenkin nihkeä ja helposti Tea valahti alas painavaksi. Siitäkin tosin selvittiin elävällä kädellä ja aktiivisella pohkeella.

Hommien jälkeen lähdin extemporee työnantajani Piian ja tallityttö Janinan kanssa maastoilemaan. Takapuoleni alle sain Dopan. Hieman ennen lenkkiä jänskätti, että mitä palautetta saadaan, mutta onneksi askellaji oli aina se, mitä halusin. Noottia sain jälleen siitä, että en vaadi asioita loppuun kerralla, vaan jään kutittelemaan ja odottamaan vastausta. Alun jälkeen skarppasin ja loppu sujuikin oikein hyvin. Takapää tuli kivasti alle ja töltti oli hyvän tuntuista. Ravi tuli ongelmitta ja se oli kuulemma hyvän näköistä - hyvältä se tuntuikin.
Ensimmäiset laukat meni hieman pipariksi (rikkoi passille) kun annoin liikaa ohjaa ja ennemmin kaadoin laukkaan. Seurauksena heppa valahti vain pitkäksi ja lisäsi vauhtia tai sitten kulki niin pitkänä, että laukka ei ollut puhdasta ja tippui nopeasti passille. Siitä tuli onneksi myös sanomista ja korjasin ohjan tuntumalle, katseen eteenpäin ja nostin laukan. Sen jälkeen laukka pyöri hyvin ja hidaskin meno onnistui.

Issikoiden kanssa minulla on suurin ongelma laukassa tai oikeastaan sen nostamisessa (enemmän kentällä). En tiedä mistä se juontaa juurensa, sillä aikaisemmin en ole epäonnistunut laukannostoissa. Suurin ongelma on, että jostain kumman syystä lähden itse edeltä, vaikka pitäisi odottaa ja seurata sitä hevosta. Nyt kuitenkin uskon, että päähäni istutetut uudet ajatukset saavat minut pitämään ne ohjat silti kädessä, vaikka issikka vaatiikin laukassa tilaa.

Oivoi ja huhhuh kun tuli taas tekstiä ja analyysiä. Pitää kyllä pyrkiä kirjoittamaan joka päivästä oma postaus. Kuka hullu jaksaa näin pitkiä sepustuksia lukea?
Saa muuten kommentoida, että onko asiaa oikeasti liikaa. Mitä pitäisi lisätä ja mitä karsia?