Hohhoh. Ei voi olla totta, että on kulunut jo neljä päivää viimeisimmästä postauksesta. Vastahan mä sen tein! Taitaa sittenkin tulevat ylioppilaskirjoitukset viedä sen verran aikaa, että postaustahti voi olla tämän kuukauden ajan hidas ja postaukset tylsää listaamista.Maanantaina tosiaankin uhoni voimalla pyöräilin tallille. En muista koska olisin viimeksi niin tehnyt, sillä kun Laura aikoinaan sai auton, niin visusti ollaan sillä kuljettu. Alkoi aivan ihmetyttää siinä matkan varrella, että miten sitä vuosia sitten jaksoi mennä tuon kuutisen kilometriä suuntaansa lähes joka päivä, huh.
Kun nyt vanhoja alettiin muistelemaan, niin käytiin Lyllin ja Helmin kanssa ajolenkillä. Viimekerrasta on niin kauan aikaa, että ihan hävettää. Pitäisi ehkä skarpata ponirintamalla, sillä enää en kyllä voi niitä sanoa hoitoponeiksi, ennemminkin hengausponeja. :D
Lylli oli tapansa mukaan aivan tykkiponi. Helmin ei tarvinnut kuin pyrkiä rinnalle, niin tahti kiristyi. Ennen varsinaiselle lenkille lähtöä tehtiin pari runtsaa pellolla, kun vastassa oli 'huonokäytöksisiä' susikoiria. Ja oi perkule kun poni painoi pitkässä ruohikossa kun käännettiin kotiin päin. En kyllä muista, että koska oisin moista vauhtia viimeksi mennyt - ja täysin käskyttämättä. Siitä oli hyvä jatkaa hiekkatielle, missä vauhtia saatiin kunnolla vasta kotiinpäin käännyttäessä. Se on se kotiveto niin maaginen asia. Voi kumpa radallakin olisi aina sellainen. Helmikin esitteli sellaista vauhtia, että lienekö koskaan juossut niin kovaa? Ja ihan kunnon pitkän pätkänkin. Lenkin perusteella siis lauantaiset ravit vaikuttavat hyvinkin lupaavilta.
Tiistaina poikkesin Baldurilla maastottamassa toista uutta tulokasta; Fála från Kråksmålaa eli Blondia. Kyseessä oli neidin ensimmäinen maastolenkki Kodisjoella ja ensimmäinen lenkki porukassa. Ja kerrottakoon myös sekin, että minun ensimmäiset hetkeni kyseisen hevosen selässä. Näiden asioiden summasta olisi voinut tulla katastrofi, mutta hyvin ongelmitta päästiin koko lenkki läpi. Neidin vauhti ei ole vielä ihan tuntijuna -luokkaa, mutta eiköhän se siitä laannu. Oikein näpsäkältä tapaukselta tämä selästä käsin vaikutti, joskin se hienosäätö oli vielä kadoksissa. Laukassa rikkoi omaan makuuni turhan herkästi, mutta todella helposti sen sai taas nousemaan. Tietysti tuntemalla hevosen tarkemmin osaa myös itse olla niin, ettei rikot johdu ratsastajasta.Itse pääsin tälle reissulle asiakkaan rooliin ja oli se maar aika kurjaa. Kyllä se on se mun homma olla sielä vedossa ja seilata edestakas jonon vierellä. Vaati meinaan kamalasti vaivaa (ainakin ajatustasolla) saada muuta porukkaa käynnissä reippaampi Blondi kulkemaan sopivan välimatkan päässä edellä kulkevasta Kamburista.
Keskiviikkona sain yllätyssoiton, että tulenko vetämään yhden tunnin ja ratsastamaan. No, mikäs siinä.
Sain vedettäväkseni viiden hengen alkeisryhmän. Alku oli niin sähellystä, että ei mitään rajaa. Hevosia kiireellä valmiiksi kun ratsastajat ei ole paikalla ja sitten ollaan menossa kentälle, niin paikalle pamahtaa ratsastaja, jonka nimeä ei ole listoissa. Pikapikaa Kambur valmiiksi ja sitten päästiin aloittamaan tunti. Tunti itsessään sujui ihan hyvin, joskin itse nauttisin enemmän jo jonkin verran ratsastaneiden opettamisesta. Välillä huomaa, kuinka ammattisanasto on niin juurtunut käyttöön, että on jopa vaikeaa keksiä sanoille yksinkertaista selitystä. Tai opettaa asioita niin, että ei tule väärinkäsityksiä. No, eipä sitä voi itse oppia muulla kuin opettelemalla. Eli lisää alkeistunteja.
Tuntini jälkeen Laura tuli jatkamaan vielä kahden tunnin verran ja pääsin itse osallistumaan toiselle niistä Blondin kanssa. Kentälläkin neiti oli hyvin näppärän oloinen; kaikinpuolin helppo ja kevyt. Takapää tuli helposti alle ja ryhtiä oli ehkä liiaksikin, sillä välillä tuli tunne, että omat kädet ei mahdu minnekkään.
Tästä ponista on tulossa oikein mainio tuntiheppa, aika vain näyttää koska.
Tänään oli jälleen itse ratsastustunnin vuoro. Ratsuksi sain tällä kertaa harmaan Héla -tammamamman. Tunnilla tehtiin hieman väistöjä, siirtymisiä ja laukattiin reippaasti ylämäkeen.
Koko viikon ajan ratsastuksista on jäänyt hyvä maku suuhun ja niin tästäkin. Kaikki sujui ilman sen suurempia ongelmia. Tölttiä päästiin menemään, kunhan vain muistin pitää ne pohkeet kyljissä ja käyttää niitä. Aikaisemmin minua ei ole vaadittu kantamaan jalkaani ja nyt se tuntuu kamalan hankalalta (mutta onneksi helpottaa kokoajan). Toisinaan jalka pääsee seilaamaan edestakas ja pohje ei pysy kiinni. Asiaa ei myöskään helpota pituuteni, jota on toisinaan muutama sentti liikaa - ja juurikin jaloissa... Laukatkin nousi ihan hyvin, oikeaan kierrokseen paremmin. Vasempaan nousi kyllä, mutta laukka ei pyörinyt niin hyvin.
Ja hiphei. Tunnilla huomasin istuvani paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Käsi oli oikein, selkä suorana, hartiat takana ja jalka suurinpiirtein oikealla kohdallaan. Töltti ja sen ratsastus alkaa pikkuhiljaa avautumaan niin, että kykenen pian jo kommentoimaan ratsuni töltin laatua. Ja siitä kun päästään vielä askel eteenpäin, niin pääsen parantamaan tölttiä.
Mutta kun vain muistaisi ne pohkeet. Aktiivinen takapää on töltin a ja o, joten POHKEET!
3 kommenttia:
o__O luin sun toista blogia ja pakko kysyy et onks sulla syömishäiriö, vaikutti jotenkin siltä.. :/ Oot tosi laiha ja silti yrität laihuttaa! Tee kaikkes että pääsisit tosta eroon, koska ajan mittaan se pilaa koko elämäsi. Tiedän että on vaikea hyväksyä itseään, minulla on myös ollut, muutamia vuosia sitten kävin hyvin lähellä syömishäiriön rajaa. Voin sanoa että jos minulla ei olisi hevosia elämässäni, en olisi selvinnyt. Siinä vaiheessa harrastus oli tauolla eikä minulla ollut mitään sisältöä elämässäni. Kuin pakonomainen laihduttaminen, joka sitten johti BEDiin eli ahmimishäiriöön. Ajan mittaan olen päässyt eroon laihdutusajatuksesta, ja olen aivan normaalipainoinen tyttö. Joskus harmittelen olemattomia läskejäni, mutta tiesitkös että naisella täytyykin olla rasvaa elimistössään? Se on luonnon laki. Kärsin vieläkin toisinaan "ahmimiskohtauksista" jotka johtuivat siitä että riu'uin hirveillä dieteillä ja sitten tuli repsahdus, saatoin syödä koko päivän jotain, tavallista ruokaav ja herkkuja, ja maata aivan ähkynä sohvalla loppupäivän. Tuntuu että vieläkin syön hirveän paljon, mutta paino on pysynyt samana, en liho kauhean helposti.
En kannustaisi sinua yhtään laihduttamaan, vaan haluan tsempata että pääset eroon syömishäiriöstäsi!
Hui, kun rankkaa tekstiä, mikä sai ajattelemaan. Kiitos ja ihanaa, että välität täysin randomista ihmisestä.
Myönnän ja tiedän, että minulla saattaa olla jonkin(esi)asteinen syömishäiriö, joka tulee esiin ajoittain. Ajatus pakkomielteisestä laihduttamisesta ei ole blogin tauolle laittamisen jälkeen käväissytkään ajatuksissani, vaikka painoa on ikävä kyllä kertynyt lisää paljon. Tällä hetkellä olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen, mutta yritän korjata asiaa pienentämällä annoskokoa. Tiedostan syömistapaongelmani ja toivon, että se ei koskaan pääse hallitsemaan minua. Mikäli näin käy, kaivan viestisi esiin ja luen sitä muutaman kerran ajatuksella. :)
Muista että syömättömyydellä ei laihdu, vaan syömällä säännöllisesti viisi kertaa päivässä, kohtuullisia annoksia ja kasvisvoittoisesti. :) Kiinnitän aina tämmöisiin tuntemattomiinkin ihmisiin huomiota joilla huomaan tuommoista käyttäytymistä, koska itse olen kokenut saman ja läheltä piti ettei se vienyt elämääni kokonaan (olen nyt 16 enkä halua hukata elämääni sairaudelle, monet syömishäiriöstä toipuneet ovat kertoneet että heiltä meni vuosikausia hukkaan elämässä.) Nauti elämästä äläkä murehdi kokoasi!!! Tärkeintä on mitä on ulkokuoren sisällä!!
Kannattaa jutella esim. terveydenhoitajan tms. ammattilaisen kanssa jos asia vaivaa. Tsemppiä!
Lähetä kommentti