perjantaina, joulukuuta 30

Hihii.

Piti postailla jo eilen ja toissapäivänä, mutta nettini sanoi jälleen sopimuksensa irti. Oi tätä riemua elää juuri katvealueella!

Mutta MULLE TULI HEPPA!
Kuva rumasti kopioitu sukupostista.


Eilen saapui tummanruunikko täykkäriruuna Ofiir talliin. Tähän asti herra on ottanut muuton hyvinkin chillisti. Tullessaan oli hieman ihmeissään, mutta alkoi oitis syömään karsinassa olevia heiniään. Aamulla tarhaus onnistui aivan ongelmitta, aivan kun tutussa paikassa olisi ulos mennyt. Äsken kun katsoin ulos, niin aamuheinät eivät olleet suuresti maittaneet. Pian suuntaankin ulos ja menen tekemään lähempää tuttavuutta tämän uuden miehen kanssa.

Eilen myös Aimo suostui aika kivuttomasti yhteistyöhön ja pääsikin kunnolla tekemään työtä. Väännettiin laukannostoja ja toisinaan saatiin jopa oikea laukka nostettua tai sitten väärä vaihdettua. Jostain kumman syystä ponilla on laukat kääntynyt ihan nurinkurin - ne on kuulemma joskus olleet ihan "oikeinpäin" ja hyvät. Toisaalta taas, jos toimii pääsääntöisesti alittelijoiden ratsuna, niin miksi sitä "syytä" pitäisi pidemmältä hakea.

Mutta nyt hieman talleilemaan ennen töiden alkua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, onnea uuen hepan kanssa! :) Kyseinen ruuna on mullekin tuttu, vielä kun oli ratsastuskoulu käytössä.

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin heppa jätti syömättä kun tuli, stressasi niin paljon. Nykyään syö hyvällä ruokahalulla, joten kyllä se siitä :)