Hipei, 36 tuntia ilman sähköä ja puhelinverkkoa. Onneksi saatiin agrikaatti tänään aamulla, niin onnistui arkirutiinit edes jotenkuten. Eilen tosiaan oli jouduttu käsipelillä juottamaan kaikki hevoset. Onnekseni saavuin vasta illalla, joten oma osuuteni sähkökatkosta jäi hyvin vähäiseksi. Omalla kohdallani haasteelliseksi osottautui eläminen ilman puhelinta. Tänään illalla sähköt ja puhelinyhteydet palasivat ja syvästi toivon, että eivät enää katkea.
Sain tänään uuden poniystävän, Aimon. Oli kyllä poniratsastajani koetuksella, niin vekkuli kaveri oli kyseessä. Jo heti alkuunsa kävin analysoimassa kentän pohjaa, sillä oltiin ponin kanssa menossa täysin eri suuntiin. Sen jälkeen en alas tullut, mutta kyllä siinä sai jotain tehdä, että pysyi niissä pukeissa ja sivuloikissa kyydissä. Hieman kun pyysi ponilta enemmän, niin suloisen kuoren alta paljastui kunnon känkkäränkkä. Vauhti hidastui ja kun pyysit liikkeelle, niin takapää alkoi nousta. Suurin ongelma oli ehkä se, että poni nosteli aivan mitä sattuu laukkoja. Pääsääntöisesti vasemmassa kierroksessa nousi oikea ja toisin päin. Loppuajasta en kyennyt enää ottamaan hommaa tosissani. En ole koskaan ollut poniratsastaja, mutta nyt jotakuinkin tiedän, miltä niistä pikkuponien ruotuunlaittajista tuntuu.
Ratsastin myös Penan pikaisesti. Päälimmäisenä ajatuksena oli, että kaahaamaan ei päästetä ja se estetään keinolla millä hyvänsä. Tässä onnistuin ja välillä heppaa kiukutti kun pientä oravaa kun ei saanut mennä. Meno ei ehkä ollut sitä tasaisinta suoraan GP -radoilta, mutta tehtiinpä ainakin mitä minä sanoin. Paikoitellen tuli ihan kivoja pätkiäkin, joten siitä on hyvä jatkaa ensi kerralla.
1 kommentti:
Ponityttönä on ihan kivaa, vaikka pikkuhiljaa itekkin oon siirtyny hevosiin :) Ei jää arki tylsäks :)
Lähetä kommentti