lauantaina, huhtikuuta 17

Luvattu on paljon, rikottu vielä enemmän.

MIKÄ MUA VAIVAA?? Oon kokoajan ihan väsynyt. Kun herään, väsyttää ja kun meen nukkumaan, väsyttää. Eilenkin illalla olin niin väsynyt, etten jaksanut kirjottaa..

Eilen alotin päivän heräämällä vähän ennen seittemää ja menemällä pihattoon. Yli tunti meni siinä, että saatiin neljän pihaton elikoille ruuat, huoh. Jos mä saisin päättää niin ei kyllä kytättäis, että jokainen elikko saa mutustettua omat ruokansa. Siitä nopee safkaus kämpillä ja oppitunneille. Haettiin Hynden kanssa Kuultava C-pihatolta ja vietiin matkailutalliin. Sielä muut porukasta oli jo harjailemassa muita kakaroita ja laittelemassa kamoja. Harjattiin Kuultis ja laitettiin ajokamat päälle. Käytiin ajamassa pieni lenkki, joka suju pääpiirteittäin ongelmitta - kaikkien osalta. Tallissa sitten kamat pois, hevoset takasin pihatoille ja talli siistiksi.
Lukujärjestykseen oli merkattu klo 12.00 alkavaksi hommia ponioripäivillä, mutta yllätysyllätys ei saatu vastaavaa opettajaa kiinni ja kenelläkään ei ollut hajuakaan mikä on homman nimi. GO OPISTO, GO!! Mentiin sitten toiseen päähän kahdekstoista ja muutama metri ennen kun oon opistohallin edessä ni Repa ja Soppa tulee vastaan ja kertoo, että ei meillä mitään hommaa oo. Että huomenna aamulla 5-6 ihmistä tarvitaan purkamaan rata, that's it. Fuck. Hetken päästä sitten selvis, että sen radan saa tulla purkamaan myös illalla, huoh. On se kiva, että lukujärjestyksessä lukee että vklp koulua ja sitten perjantaina selviää, että eipäs ookkaan. No, onneks mun bussi himaan lähti vasta seitsemältä, joten hyvin ehdein vielä kotiin.
Kävin sitten ratsastamassa Juden keskikentällä. Neiti oli taas tosi könkkä ja itellä meinas välillä leikata kiinni kun ei vaan natsaa. No, purin sitten hammasta ja sainkin lopulta neidin kulkemaan rauhassa ja ihan semi kivasti..
Viideltä oli sitten vielä luvassa iltapihatto, jonka jälkeen pääsin lähtemään kotiin. :)
Eemeli nyt jäi liikuttamatta, oivoi. Ehkä mä maanantaina kuolen kun sillä on ollut kolme vapaata. :D Onneks Terho sentään liikuttaa Juden viikonloppuna.

Tänään heräsin kuuden aikaan, kiitos ihanan isäni puhelun. -__-" Seuraavaks heräsin kahdeksan maissa kun se soitti uudestaan, kiitti vitusti vaan! Siinä sit juteltiin hetken. Ei hajuakaan missä se oli tai mikä sen oikee asia oli, mutta eipä loppupeleissä edes kiinnosta. Lopullisesti heräsin aamupalalle puol kymmenen maissa. Kävin nopeesti suihkussa, laitoin itteni ees vähän ihmisen näköseks ja lähin porukoitten kanssa kaupungille. Käytiin torilla, kahvilla ja sitten Ilonaiheessa, josta mukaan tarttu ihkun Pikeurin harmaat ratsastuspöksyt. :) Matti sponssas niistä 50e, jeij. Siitä sitten jatkoin parturiin (pitääkin pistää kuvaa tulemaan kun pääsee Ypäjälle missä molemmat kamerat on..). Tuli aika paljon siistimmät ja lyhemmät hiukset. Huomenna käydään Kimin kanssa ostamassa meille molemmille värit päähän. :p
Loppuillan oonkin sitten vaan chillaillut himassa ja aion jatkaa sitä koooko illan. Jjees.

2 kommenttia:

Sara & Linnea kirjoitti...

Säki oot Ypäjältä =) Pakko alkaa seuraamaan :)

Anonyymi kirjoitti...

tää on hyvä. peukut pystyyn!