keskiviikkona, elokuuta 11

En oo tyhmä vaan aika laiska, niin taiteilijamaista.

Mä koin jostain syystä suurta tarvetta postaukselle, vaikka mulla ei oikeasti ole yhtään mitään kerrottavana.
Tai itseasiassa onkin; olen nimittäin päättänyt panostaa hieman enemmän tähän blogiin. Ikäväkseni olen huomannut kirjoitelleeni toisinaan täysin ilman ajatusta tökeröitä lauseita toistensa perään. Not enimoor. Kuten voi huomata, blogin ulkoasu on vaihtunut. Koska olen liian laiska (niin taiteilijamaista) koodamaan itse ulkoasuani tyydyin tällaiseen hullunkuriseen valmisulkoasuun. Monta tuntia etsein miellyttävää, mutta aina oli jotain pielessä - niin on myös tässäkin, mutta vähiten. Monia hienoja ulkoasuja kävin läpi ja monista tykkäsin, mutta silti niistä jäi puuttumaan jokin tai niissä oli jotain mikä ei mielestäni ollut minua tai blogiani - vaan ehkä vain sitä mitä haluaisin olla tai mitä ihannoin. Katsotaan miten elämä jatkuu tämän lay'n kanssa. Voi olla, että menee vaihtoon jopa tänään.

Päätin aloittaa tänään tällaisen 31 päivää kestävän 'musiikkipostauksen'. Monelle tämä on varmaan tuttu ennestään - kuin minulle myös - ja ketään ei kiinnosta, mutta saampahan ainakin kertoa jotain aatteistani musiikin saralta. :)

Song 01 - Your favorite song

Tämä kappale vain on niin must pöhköine, mutta ihanine sanoineen. En tiedä mikä tässä niin iskee, ehkä se on tuo Mariskan valtavan ihana ääni. Tai muuten vaan kappaleen tuoma fiilis.
Kuulin tämän kappaleen ensi kertaa Ruotsissa kun Johmi soitti sen minulle. Sitä ennen olin pitänyt naamakirjassa tapahtuvaa hauki -villitystä todella typeränä ja ihmetellyt mihin se liittyy. Ensimmäinen kuuntelukerta ei kuitenkaan saanut minua ihastumaan kappaleeseen. En oikeastaan muista missä vaiheessa tykästyin siihen kunnolla. iTunes väittää, että kappaletta olisi kuunneltu VAIN kuusi kertaa, mutta voisimpa lyödä nollan tuon perään niin on realistisempi.

Ei kommentteja: