sunnuntaina, elokuuta 15

Hei kyyppäri, laita ensimmäinen samanlainen.

Huhhuh, ei voi muuta sanoa! Perjantaina oltiin Onnelassa Merin, Hannan ja Lotan kanssa ja pitänee ehkä myöntää, että lähti hieman lapasesta tuo homma. Bongattiin Merin isoveli ehkä puolessavälissä iltaa ja siitä se alamäki ilmasten juomien kanssa sitten alkokin.
Hämmästyksekseni vietettiin melkein koko aika suomipopissa, vaikka yleensä oon vältellyt sitä ja ollut vaan terassilla tai discossa. Jollain tavalla aloin pitää tosta popista; sielä soi hyvä musiikki ja ennenkaikkea sielä pääsee tanssimaan pöydällä!!! Plus katossa tanko!!!
Valomerkin jälkeen ajauduttiin ykkös-grillin kautta Teemun luo nukkumaan. Se kuitenkin herätti meidät kahdeksan jälkeen > Meri veti kilarit > lähdettiin. Ehkä ihan hyvä, että lähdin niin 'aikaisin' niin ehdin näyttäytymään porukoille ennen niiden lähtöä.

Fisu tuplana saa mun äö:n putoo puoleen,
vaikkei muuta muistas huomen, tietää kyllä juoneensa.

Oh, lauantaina mulla oli ehkä maailman kamalin darra, ei oo koskaan ollut noin kamalaa oloa. Mun piti lähteä Poriin kaverille, mutta arvatkaapa vaan, että olinko vielä edes 10 aikaan illalla ajokunnossa, no en.

Kun kissat on poissa, niin hiiret tanssii pöydällä. Vai mitenkä se menikään. Elisiis porukat lähti eilen aamulla Ruovedelle, joten mä ja Kimi ollaan vähän elelty pellossa täälä. Tänään oli kuitenkin pakko hieman siivota, ettei äiti revi peliverkkareitaan kun se palaa.

Käytiin tänään aamupäivällä Kuivalahdella Lauran kanssa kattomassa Lylliä. En ollut nähnyt ponia sitten marras-joulukuun kun se lähti tonne ylläpitoon. No, ei ollut poni muuttunut yhtään.



Song 03 - A song that makes you sad

Kappale nro. 3 oli kakkosen tavoin melko hankala päättää. Päädyin kuitenkin tähän PMMP'n kappaleeseen, joka on fiilikseltään ja sanoiltaan surullinen.

Song 04 - A song that reminds you of someone

Mä en yhtään tiedä miksi mulle tulee tästä kappaleesta mieleen eräs jäbis, jonka tapasin edellisvuonna 'koulujen alkajaisissa'. Tää kappale ei soinut missään välissä iltaa, tosin taidettiin me jotain fisusta puhua - ei voi muistaa.
Aikoinaan tykkäsin tästä kappaleesta, mutta nyt oon kuunnellut sitä aivan liikaa ja se kuulostaa jo tylsältä.

Ei kommentteja: