Olen muutaman päivän ajan pähkäillyt hankalan kysymyksen parissa. Jäädäkö vaiko ei?
Pari päivää sitten tallimestarimme Karina tarjosi minulle töitä työharjoitteluni jälkeen ja nyt en osaa päättää, että jäisinkö. Pohdintaa vaikeuttaa se, että minulla on kesälomaa vain nelisen viikkoa ja Suomessa työ odottamassa. Toisaalta taas päätöksen tekoa helpottaa se, etten nauti tästä työstä niin paljoa kuin voisin. Pelkään, että jos nyt lyön täysin lukkoon valintani palata suomeen 28 päivä tulen katumaan sitä. Entä jos ostan lentoliput tänään ja alankin huomenna viihtyä niin hyvin, etten tahdo lähteä? Entä jos jäisin vain rahan takia? Jaksanko joka aamu herätä iloisena seitsemältä töihin saksalaisten kanssa? Jääkö minulle käteen muuta kuin rahaa, mikäli jään?
Olen hetki hetkeltä kallistumassa enemmän kotiin lähdön suuntaan. Mitään en uskalla lyödä lukkoon, sillä toissapäivänä olin vahvasti jäämässä ainakin muutamaksi viikoksi. Tänään kuitenkin työnantajani Suomessa kyseli paluustani ja kertoi kaipaavansa minua. Syttyi toivon kipinä ja halu ponien sekä pikkulasten pariin. Mutta katsotaan vielä viikko ja sitten pitää päättää.
Tämänpäiväinen työpäivä oli eilisen vastakohta. Miten voikaan olla näin paljon vaihtuvuutta päivissä ja viikoissa? En tosin laita pahakseni sitä, sillä tylsäähän se olisi, jos jokaikinen päivä suorittaisit tietyt asiat tiettyyn kellonaikaan.
Tänään oli siis hiljaista ja vähän hommia. Vain tarhanvaihtojen aikaan (tunnin välein) oli tekemistä, muuten sai vain haahuilla ja metsästää jotain hommaa. Päivä oli kyllä omalla tavallaan mukava. Sai tehdä kaiken rauhassa ja ilman stressiä.
Kaiketi kohtalo jotenkin järjesti tämän päivän valmistelemaan meitä huomiseen. Huomenna tallimestarimme on vapaalla ja voin vain kuvitella, mikä häly syntyy kun ihminen jolla on suurin valta ja eniten tietoa ei olekkaan tavoitettavissa.
Työpäivä oli yksi muiden joukossa lukuunottamatta sitä, että 'pääsin' tavallista enemmän taluttelemaan oreja. Itselleni sillä ei ole mitään väliä, että roikkuuko liinan päässä ori, ruuna vai tamma. Täälä se, että 'olet saanut luvan' käsitellä oreja kertoo asemastasi. Omani ei ole mikään speciaali, vain tallityöntekijä, mutta silti korkeammalla kuin saksalaisten. ;)
Yksi asia, mistä minun on pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa on hevoset. Se on varmasti tullut selväksi, että ne ovat fantastisia, liikkuvat upeasti, näyttävät hyvältä jnejne. plaplaplaa. Täkäläisten hevosten käytös eroaa suuresti Suomessa käsittelemiini hevosiin. Tullessani luulin, että täälä olisi jokapuolelle sinkoilevia 180cm korkeita ruutitynnyreitä, mutta täytyy myöntää, että hieman petyin. Nämä elikot käyttäytyät harvinaisen hyvin. Seisovat nätisti käytävällä kun otetaan suojia pois ja vahdetaan loimia. Ne menevät ja tulevat nätisti tarhasta ilman sen suurempaa hoppua. Ne ovat ärsyttävän kilttejä ja helppoja. Tähän yksitoikkoiseen työhön kaipaisin juuri nyt sitä, että hevoset olisivat haastavampia käsitellä.
Ärsyttävä piirre todella monessa on se, että ne tulevat iholle. Tuntuu, että niille ei ole näytetty tarpeeksi usein ihmisen ja hevosen tilan rajoja. Omien päätelmieni mukaan tämä yliseurallisuus on jonkinsortin häiriökäyttäytymistä, sillä ei normaali hevonen mielestäni ole niiiin kiinnostunut ihmisestä kuin nämä välillä ovat.
Työpäivän jälkeen saakin siis pestä kuolaa naamaltaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti