maanantaina, toukokuuta 9

Not my day.

Todellakaan ei minun päiväni. Tekisi mieli vaan hautautua peiton alle ja mököttää koko ilta. Mä olen vaan niin väsynyt tällä hetkellä, niin fyysisesti kun henkisestikin. Tekisi mieli vain pakata kamat ja lähteä kotiin. Juuri nyt olen niin kyllästynyt tähän työhön, että voisin suoltaa kaikki negatiiviset ajatukseni ulos.

Eilen tosiaan pääsi nukkumaan vasta kahdentoista aikaan, mutten tietenkään ensinnäkään nukahtanut heti, saatikka sitten nukkunut kunnolla. Melkein jo luulin, että pidempään valvominen sais mut nukkumaan kuin tukki. Lähes kahden viikon unettomuus alkaa pikkuhiljaa vaatimaan verojaan.

Eilen oli kuitenkin hyvä päivä ja supermukava ilta. Sen voimalla olisin jaksanut ongelmitta, mikäli olisin vain fyysisesti depiksessä.
Ennen elokuviin menoa käytiin syömässä jossain Italialaisessa ravintolassa, mikä oli tosi kivaa. Porukka oli mukava; minä, Sanna ja kaksi ratsastajaa (Prip ja Maria). Oli mielenkiintoista kuunnella heidän keskusteluaan, vaikkakin hieman harmittaa etten voinut osallistua kovin paljoa, kun en tuntenut henkilöitä, joista puhuttiin. Hevosihmisillä ei myöskään taida olla juuri muita kuin heppajuttuja, sillä illan puheista 90% oli hevosia. :D

Elokuva (2 fast 2 furious 5) oli hyvä ja oli muuten ensimmäinen elokuva, minkä katsoin ilman tekstitystä ja kuunnellen englantia. Hieman jotkin kohdat meni ohi, mutta juonessa oli kyllä naurettavan helppo pysyä mukana. Pitää ehkä alkaa harrastamaan tuota enemmän. :) Muutenkin englannin taitoni ovat parantuneet huimasti ja tuntuu jopa helpolta puhua.

Mutta tähän päivään.. Olin viittä vaille yrittämässä saada itselleni iltapäivää vapaaksi, sillä minulla oli aamulla niin kamala olo. Väsyneenä on aivan tuskaa tyhjentää olkikarsinoita, hyvä jos jaksoin talikkoa nostaa ilmaan. Oli viittä vaille, etten vetänyt itkupotkuraivareita viidennen karsinan kohdalla. Olo oli jotain niin sanoin kuvaamatonta; tiesin, ettei minulle 'ole mikään vialla', mutta silti oli voimaton olo ja teki pahaa.
Loppu päivä sujuikin ihan hyvin koomatessa, mutta silti oli jotenkin todella paska fiilis koko päivän. Onneksi huomenna on vapaapäivä, niin saa vähän nollata ja nukkua!

Olen aivan varma, että vasen käteni yrittää sanoa sopimustaan irti. Kolmen päivän sisällä olen loukannut sen kolmesti niin pahasti, että se on mennyt lähes kokonaan toimintakyvyttömäksi jokaisella kerralla.
Lauantaina tosiaan karkuutin Cavanillas nimisen ruunan ja sain kahteen sormeen palovammat nylonliinasta. Samana iltana jätin etusormeni oven väliin ja se turposi varmaan kaksinkertaiseksi. Tänään taitavana jätin nimettömäni aamulla karsinan oven väliin ja sen jälkeen en olekkaan voinut käyttää kättä normaalisti. Kynsi on puoliksi musta ja sitä jomottaa niin perkuleesti, puhumattakaan kosketusarkuudesta.

Aika oikeaan aikaan taisin vapaan itselleni järjestää, sillä tätä menoa olisin huomenna sairaalassa.

Ei kommentteja: