sunnuntaina, toukokuuta 8

Nopeaa toimintaa.

Tässäpä pikainen postaus, sillä pian lähdetään porukalla elokuviin ja syömään - jeije!

Lauantai ei todellakaan ollut minun päiväni; karkuutin hevosen ja teloin itseni lähes työkelvottomaan kuntoon. Otin asiasta niin itseeni, että koko päivä meni pilalle. Jatkuvasti tuntui, että mikään ei sujunut ja oli kurjaa. Olisin vain tahtonut olla kotona ja maata omalla sängyllä.

Tänään olikin jo huomattavasti aurinkoisempi työpäivä, joskin väsymys alkaa jo pikkuhiljaa painaa. En ole koko täälä oloni aikana nukkunut kunnolla ja olo on varsinkin iltaisin sen mukainen. Saatiin tänään hommat tehtyä niin hyvin, että iltapäiväksi meille jäi vain 3 hevosta kävikseen, heinät, lakaisu, paikkojen siistiminen, suojien pesu ja muuta perushommaa. Neljältä näytti, että ollaan hyvin aikataulussa, mutta siitä huolimatta meni 20 minuuttia ylitöiksi. On kai liikaa toivottu, että vois edes joku päivä olla viideltä valmis - on.

Yritän saada tiistain vapaaksi, jos vaikka saisi hieman nukuttuakin. Huominen tulee olemaan tappopäivä part II, sillä yöunet taitaa jäädä vähän lyhyeen ja alotetaan päivä jo 06.30.

Ps. varasin eilen paluuliput Suomeen. Meikä lähtee 27 päivä. :)

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Aiotko jatkaa blogin (tai jonkun muun blogin) kirjoittamista kun palaat suomeen? :--)

Noora K. kirjoitti...

Tietysti! :)
Silloin aihe alkaa taas pyöriä hevosopintojen ja töiden parissa, mutta heppahommat jatkuu kyllä.