FINLAND!

En tiedä mistä tässä oikein aloittaisi, kun viimeisestä postauksesta on varmaan vuosi aikaa ja viimeisen viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä.

Aloitetaan vaikka siitä, että haluan pahoitella taukoa. Vika ei kuitenkaan ollut minussa, vaan nettiyhteydessämme. Tallin lähistöllä olevan tietyön seurauksena jonkin sortin nettikaapeli oli onnistuttu rikkomaan. Ennuste oli, että maanantaina toimisi, mutta itse pääsin nettiin jo perjantaina.

Juuri nyt olen turvallisesti Suomen maankamaralla, mutta täysin ongelmitta ei tänne päästy. Työssäoppimisjaksoni päättyi perjantaina kello 12. Viimeiset päivät olivat oikeinkin mukavia, joskin tallimestarin kanssa tuli pientä kränää lähtöajastani. Hänen mielestään minua ei voida kuljettaa lentokentälle työajan sisäpuolella. Muutenkin kyydin saaminen oli sen verran vaikeaa, että heräsi kysymys; onko tämä tahallista?

Voisin nimetä perjantain elämäni kurjimmaksi päiväksi.
Aamu alkoi hyvin ja töissä oli todella hiljaista, mikä oli mukavaa. Päivä kuitenkin päättyi useamman eri tekijän johdosta siihen, että olisin tahtonut vain itkeä. Sain mielestäni ansaitsemaani huonommat arvostelut; joka kohdasta 2 (=good). Omasta mielestäni vähintään kolmen kohdan (hevosten käsittely, 'yritteliäisyys' ja ahkeruus) olisi pitänyt olla 3 (=excellent). Kysyessäni syytä kakkosille, sain vastaukseksi, että vaikka olenkin koulutettu, en silti osaa kaikkea. Silmäni meinasivat pudota päästä, sillä kertaakaan minua ei neuvottu missään asiassa, lukuunottamatta tallin perusrutiineihin opastamista. Täytyy jopa myöntää, että harjoitteluni aikana en oppinut, enkä edes oivaltanut MITÄÄN uutta. Harjoittelun aikana en kämmäillyt (paitsi Cavanillaksen karkuuttaminen, mikä ei ollut täysin minun syyni) tai muutenkaan ollut huono työntekijä. Pidän itseäni erittäin hyvänä työntekijänä ja täytyy myöntää, että arviointi todellakin veti hiljaiseksi. Tähän kuin lisätään se, että useampi ihminen pyysi minua jäämään töihin, olen äimistynyt. No, elämä jatkuu ja jos naama ei miellytä, niin ei ole minun häpeäni. Kuitenkin kehdataan tämän jälkeen sanoa, että toivottavasti annan omalta osaltani hyvän arvion tallista.
Mielenkiintoista tässä asiassa on, että minua kuvaillaan pyytämässäni työtodistuksessa erittäin hyväksi hevosten käsittelijäksi, ahkeraksi ja lojaaliksi - täysin 'kympin oppilaaksi'.

Huoli numero kaksi alkoi kun pääsin Kööpenhaminaan ja suureksi riemukseni huomasin, että lentoni Helsinkiin oli peruutettu. Huomioni jälkeiset tunnit olivat jotain niin kamalaa. Itketti ja väsytti. Nämä höystettynä yksinäisyydellä, epätietoisuudella, paniikilla ja koti-ikävällä, niin paniikkikohtaus on lähes valmis. Muutaman tunnin odottelun ja päättömän harhailun jälkeen sain (lentoyhtiön puolesta) itselleni hotellin sekä hieman syötävää. Onnekseni löysin seurakseni toisen Suomalaisen tytön, sillä olo helpottui heti kun oli kaksi hukassa olevaa yhden sijaan.

Hotelliyö sujui unettomasti, vaikka sänky olikin ihanan pehmeä. Aamulla kaikki oli jo paljon valoisampaa ja ei itkettänyt yhtään. Yhdeltä (Tanskan aikaa) lähti lento Riikaan ja sieltä jatkettiin lähes heti Helsinkiin. Juuri nyt istun bussissa, matkalla Helsingistä Raumalle. Perillä minun pitäisi olla ennen kymmentä. Vihdoin 29 tunnin kotimatkani lähenee metri metriltä loppuaan ja nyt väsyttää.

Lupaan kirjoittaa huomenna tarkemmin viimeisistä päivistäni Tanskassa. :)