tiistaina, kesäkuuta 7

Onnellisuutta on.

Galluppi ei kovin suurta vastausmäärää saavuttanut - jopa yhdeltä lukijalta tuli vastaus. :) Onnekseni mielipide oli omani kaltainen, joten tulevaisuudessa lisätään heppajuttuja oman harrastelun ulkopuolelta.

Olen venyttänyt postauksia mahdollisimman pitkälle, sillä odottelen yhä kuvia viimeviikon maanantailta. Niitä en ilmeisesti koskaan saa, joten jatketaan eteenpäin.

Olen päässyt viimeaikoina ratsastamaan aikalailla mieleni mukaan (kiitos Piialle!!) ja samalla saanut korvaamatonta oppia. Olen jälleen askeleen lähempänä hyvää ratsastajaa, joskin askeleita on vielä rutkasti jäljellä. Aikaa kuluu myös vanhojen oppien korjaamiseen ja uudistamiseen. Isohevospuolella jotkin asiat tehdään aivan eri tavalla kuin islanninhevospuolella, joten pitää pitää mieli avoinna. Onnekseni olen jokaisesta oppimastani asiasta samaa mieltä, joten tapojani en joudu väkisin muuttamaan.
Viime kuukausien aikana olen oivaltanut asioita ratsastuksessa enemmän kuin kahteen viimeiseen vuoteen. Tästä kuuluu iso kiitos työnantajalleni, joka jaksaa sinnikkäästi opettaa minua ja tehdä minusta taitavampaa työntekijää. Olen viimeisen viikon aikana huomannut, ettei se maastojen vetäminen olekkaan ihan niin yksinkertaista hommaa kuin aluksi luulin. Nyt pitäisi alkaa laajentaa omaa silmää siihen kokonaisuuteen.

Tällä hetkellä olen ratsastajana erittäin hyvässä asemassa. Niin hyvässä, etten ole koskaan ollutkaan. Minulla on käytössäni erilaisia hevosia sekä mahdollisuus opetukseen. Tähän kun vielä lisätään hyvä opettaja, joka selvästi haluaa minun kehittyvän. On ymmärrettävää, että kehitystäni tarvitaan yrityksessä mm. läpiratsastukseen, mutta minulle tämä tilanne juuri nyt on jotain aivan mahtavaa.

Jos nyt vielä onnellisuuden tunnettani jakaisin lisää.
Minulla on alan töitä. Lisäksi pidän työstäni TODELLA paljon. Saan työskennellä ihmisten ja hevosten kanssa sekä minulle annetaan vastuuta. Juuri nyt minulla on tosin hieman heikko itsetunto työskentelyn suhteen, sillä tunnen etten osaa mitään. Mutta minulla on ymmärtäväinen ja kannustava työnantaja, joka kykenee opettamaan minulle uutta.

Kiitos.

Ei kommentteja: