torstaina, kesäkuuta 30

Heppaleirillä.

Tämän postauksen oli tarkoitus olla julkaistuna jo maanantaina ja sen piti olla kattavampi, mutta kuinkas tässä taas kävikään - on torstai.

Nyt on sitten kuitenkin kuukauden mittainen hevosleiri - toiselta nimeltään koulu - aloitettu. Hyvällä fiiliksellä saavuin Ypäjälle maanantaina yhdentoista maissa ja innolla tapasin jälleen kaikkia kavereitani.

Aloitettiin nyt HKT-010 -kurssi (ratsuhevosen valmennus tjtn.), mikä sisältää lähinnä ratsastusta ja kengitystä - jotka valitsimme valinnaisiksi aineiksi.
Kurssi vaikuttaa tällä hetkellä hyvin lupaavalta, kuin myös ratsastuksenopettajamme. Saatiin 3 -käytävän opetushevosista nimikot, joita hoidetaan ja liikutetaan kurssin ajan (n. 1kk).

Minulle valikoitui ratsuksi Lumilla niminen suomenhevostamma (kuvassa), joka neljän päivän ja kahden ratsastuksen perusteella vaikuttaa ihan mukiin menevältä tapaukselta. Tehtävänäni on siis hoitaa kyseistä tammaa kuin omaani tämän kurssin ajan. Hoitaminen sisältää liikutuksen, kengityksistä huolehtimisen ja karsinan siivoamisen.

Tämän viikon rankka lukujärjestys on näyttänyt seuraavalta:
MAANANTAI Ratsujen laitumelta haku, pesu ja siistiminen
TIISTAI Kengitys ja ratsastus
KESKIVIIKKO Kengitys ja ratsastus
TORSTAI Valmennusfysiologia, kengitys ja heinätyöt
PERJANTAI Kengitys ja ratsastus

Kengityksestä olen aivan innoissani ja odotan, josko sitä päästäisiin jossain vaiheessa itse muotoilemaan ja sovittamaan kenkää. Tähän mennessä on tehty ihan perusjuttuja avustettuna eli normaalia kengitystä.

Nyt kun saatiin nuo 'omat hevoset', niin ajattelin tarinoida hieman yksityiskohtaisemmin ratsastustunneista ja edistymisestäni tamman kanssa. :)

2 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Eilen sellaillessani blogeja, tämä blogi oli jotenkin aivan erityinen! Kirjoitat tosi hienosti ja etenkin työssäoppimisjaksostasi oli todella kiva lukea! : ) Liityin lukijaksi!

Noora K. kirjoitti...

Kiitos Sanni! Tällaistä palautetta on aina ilo saada. :)