Kiirettä on pitänyt, joten kirjoittelu jäi hetkeksi hieman taka-alalle.
Perjantaina saatiin junnuleiri päätökseensä ja pitää kyllä myöntää, että onneksi. Alkoi pikkuhiljaa itseltä olla veto poissa kun sai koko päivän painaa hommia ja vasta illalla pääsi hieman huilaamaan. Kiva leiri kuitenkin oli ja todella opettavainen.
Viimeisenä päivänä otettiin rennosti ja leikittiin ensimmäinen tunti. Ratsastukset päättyivät leirikisoihin, joissa oli tehtävärata, joka suoritettiin parin kanssa. Kisafiilis jäi tytöiltä jonnekkin hukkaan ja tahti oli rauhallinen. Kenties pelottelin tytöt ratsastamaan niin nätisti kun pystyivät, etteivät he uskaltaneet painaa kaasua ollenkaan. Parempi näin. Siistiä ratsastusta on aina mukavampi seurata kuin rumaa - erityisesti silloin kun on itse vastuussa ratsastajien teoista.
Lauantaina sain pitää vapaapäivän, joka sekin kyllä kului valokuvauskeikan parissa - heihei lepo.
Tänään sain nukkua hieman pidempään ja puolen päivän jälkeen lähdin pitämään maastoleiriläisille tunteja. Minulle ei enää tule omaa leiriryhmää, mutta tarpeen vaatiessa tuuraan toista vetäjää.
Ensimmäinen tunti pidettiin kentällä. Käytiin läpi perusavut, kääntäminen, pysäytys, töltti jne. Pääosin ihan hyvää ja tasaista ratsastusta kaikilta, mutta eräs tyttö sai kääntävillä avuillaan (='johtava' käsi reiden takana ja koko yläkroppa aivan kierteellä) minut melkein menettämään malttini. Tuntui, että hän ei edes halunnut päästä tästä eroon, koska 'näin minulle on opetettu'. En voi ymmärtää, miten joissakin paikoissa ei puututa näin selkeään ja ratsastusta häiritsevään virheeseen. Mielestäni ratsastajan virheet pitäisi korjata vähintäänkin hevosen takia, sillä epäreilua kohtelua kokeva ja huonosta ratsastuksesta 'kärsivä' hevonen ei varmasti pidemmän päälle tarjoa asiakkaille onnistuneita ratsastustunteja.
Päivän toiset tunnit vedettiin maastossa ja iloisin mielin lähdin tyttöjen kanssa maastoilemaan, vaikka vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Tämän porukan kanssa oli mukava maastoilla, sillä itsellä oli vahva fiilis, että nämä kyllä pysyy matkassa. Ongelmitta siis selvittiin ja omat ratsunikin oli todella kivan tuntuisia.
Ensimmäisen lenkin vedin jälleen Sepellä, jonka kanssa löysin itsestäni pyöreyden ja pehmeyden, joiden avulla sain itseni jäämään odottamaan hevosta. Näiden seikkojen myötä myös hevonen oli todella super. Kertaakaan ei tullut tunne, että nyt tämä hepo lähtee minun altani.
Toisen lenkin vedin Tealla ja kykenin säilyttämään saman rentouden ja hakemaan samaa fiilistä, minkä saavutin Sepen selässä. Hyvinhän tuo onnistui ja pitkästä aikaa olen todella tyytyväinen maastoratsasteluihini. Hevoset kulkivat rauhassa ja odottaen. Ohjista riitti pieni pidäte ja kumpikaan ei juurikaan ollut raskas kädelle.
Toisaalta kyllä toivoisin vetohevoseksi sellaisen hevosen, jonka tiedän olevan avuillani 100% ja koko ajan. Tällöin kykenisin antamaan kaiken keskittymiseni asiakkaille. Tällä hetkellä en ole niin harjaantunut vetäjä, että pystyisin täysipainoisesti ratsastamaan omaa ratsuani ja samalla opastamaan asiakkaita.
Loppuviikko näyttäisikin aikalailla hiljaiselta. Tiistaille saattaa tulla kahden ratsastustunnin pitäminen ja torstaina lähdetään Lyllin kanssa Kokemäelle poniraveihin. Sinne nappaan kameran mukaan, joten saadaan vihdoin jotain kuvamateriaalia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti