sunnuntaina, marraskuuta 28

Loiksankoiksan.

Tämä päivä kului pitkälti heppaillessa ja ilta matkustellessa.
Lähdettiin aamulla kymmenen jäljestä Lauran ja sen pikkusiskon kanssa tallille ajamaan poneja. Totta puhuakseni en edes muista koska olen viimeksi ollut kunnon ajolenkillä. Ei me kovin kovaa päästy menemään kun tiet oli niin kovia, koska lunta ei ole tullut. Laura ja pikku-Essi ajoi Lylliä ja Veeti tuli niillä peräponina - ja taitavasti tulikin! Me pidettiin Helmin kanssa perää. Vähän oli kylmä ilma, mutta kunnon toppautumisella sai pidettyä edes jonkinasteisen siedettävän olotilan yllä.
Tallilla ponit (ja tallin muutkin hevoset paitsi Matu) oli ikionnellisia, koska ne oli saanut suuuren olkipaalin tarhaansa. Ja voi sitä riemua kun ne sai paalin levälleen alta aikayksikön.

Yhden aikaan olin kotona ja luin tenttiin vajaan tunnin. Ennen kolmea suunnattiin Lauran kanssa takaisin tallille liikuttamaan Liisa ja Tähti.
Lähdettiin käymään metsikössä pieni lenkki ja vähän epäilin aluksi kuinka käy, kun lähdin ilman satulaa. No, hyvinhän se meni. Joku susikoira aikaansai pienoisen jäätymisen hevosissa, ei onneksi muuta vakavampaa.
About 15min maastolenkin jälkeen mentiin kentälle vähän jumppailemaan. Neiti oli kankea kun rautakanki ja ei väistänyt saati kuunnellut pohjetta sitten yhtään. Oli myös melko lähellä, etten päässyt analysoimaan kentän pohjaa Liisan saadessa paskahalvauksen kun näki ketun kauempana. Se oli sitten 180 asteen käännös ja muutama loikkaa. Taitavasti pysyttelin kyydissä ja nopeasti se hepo pysähtykin. En yhtään osannut varautua tuollaiseen pakenemiseen kun en edes huomannut mitä se kyttäsi.. Tämän välikohtauksen johdosta saatiin ainakin hieman virtaa ja aktiivisuutta siihen käyntiin.

Talleilun jälkeen suoritin viimeiset pakkaamiset ja lähdettiin linja-autoasemalle - matka kohti Turkua alkoi. Kovasti luin tentteihin, mutta en tule koskaanikinä muistamaan 14 eri kivennäis- ja hivenaineen tehtäviä, puutosoireita jne.
Toivotonta.

Ei kommentteja: