maanantaina, toukokuuta 24

Päivä 1

Päivä alkoi 10 yli kuusi heräämisellä. Syötiin Johmin kanssa nopeesti ja lähdettiin kävelemään tallille. Matka kesti n. 15min.
Alotettiin karsinoiden siivouksella, mikä oli aika turhauttavaa, koska kottarit oli niin pirun pienet. Hikisesti saa yhden karsinan siivottua sinne kottariin.. No, kaikkeen tottuu. Muutenkin päiväjärjestys oli hieman hassu, mutta onko se ihmekään.
Perustallin lisäksi laitettiin hevosia kuntoon ja otettiin pois. Pestiin myös hepparekkaa (ja varusteita) ja siistittiin tarhoja. :D
Työpäivä meni aika nopeesti ja se oli tosi rento JA kaiken tämän lisäksi vieläpä kahdeksan tuntinenkin, oooi!
Ja olen nyt helt tre språkiga. Kauheesti kuulee ruotsia puhuttavan ja joutuu itekkin käyttämään englantia. HYvä vaan, täältä tullaan ruotsin kirjotukset!

Työpäivän jälkeen Anna vei meitä käymään kaupassa. Ollaan varmaan ihan turistin näkösiä, kun yritetään epätoivoisesti ettiä jotain mikroruokaa, mutta ei vaan löydy, eikä edes ole! Löysin myös riisipuuroa, joka oli koiranmakkarapötköä muistuttavassa pakkauksessa. :D
Täällä on myös kaikki paljon halvempaa! Cocis maksaa n. 12 kruunua, eli 1,20 euroa ja siitä 10 kruunua on pullopanttia. Ostokset makso n. 15e ja ostin eväät tän viikon loppuun + pyykinpesu ja huuhteluaineen.

Ostin myös uuden kypärän, Lami-cellin transformerin kun makso vaan 55e alennuksessa, niin pakko oli. :) Muutenkin kyllä hakenut jotain kevytkypärää ton CO'n rinnalle.

Mun räkätauti vaan jatkaa jylläämistään, sais pian kyllä loppua kun kaikki on niin hemmetin vaikeeta kun heti ottaa henkeen, räkä vuotaa tai ei saa happea.

Ei kommentteja: