keskiviikkona, heinäkuuta 28

Jesh, nyt on koko päivä pulkassa ja pian pitäis harkita nukkumaan menoa.

Seisoin tänään kolmisen tuntia estekentällä puominnostajana. Tällä kertaa oli kenttäratsastuksen tuttariluokan estekoe 90cm. Alotettiin yhdeksän aikaan ja lopetettiin puoli 12.
Meno oli tällä tasolla jo paljon 'tasaisempaa' eiliseen verrattuna, vaikka esteet ei noussut kun 10cm ja luokka vaihtu harrastelijasta tuttariin. Mikään ratsukko ei oikeastaan jäänyt mieleen. Ei positiivisesti saatikka negatiivisesti. Tosin ensimmäisen ratsukko jäi väistämättäkin mieleen, kun ratsastaja tippui kuudennella esteellä ja hevonen jäi vaan lunkisti ravailemaan kentälle ympyrää. Myös kaksi ratsastajaa, jotka puhuivat hyväntuulisesti radan aikana niitänäitä (tyyliin 'oivoi, nyt tultiin huonosti') ratsuilleen jäivät mieleen ja saivat omalle naamalleni hymyn.

Luokan jälkeen meillä oli muutama tunti vapaata, jonka käytin kauneusuniini.
Kahdelta mentiin derby -kentän läheisyyteen odottelemaan, josko päästäisiin rakentamaan huomisen ratoja (seura 70cm sekä alue 80cm, 90cm ja 100cm). No, puoli kolmen aikaan saapui henkilö, jolla oli ratapiirrustukset sekä tieto millainen este minnekin tulee (johteet etc.).
Reilu tunti me rakennettiin sitä rataa järkyttävässä helteessä, eikä sitä saatu aivan täysin valmiiksi, koska osa esteistä oli jossain huitsin kukkalassa ja osa oli maastoesteosuuden käytössä juuri sillä hetkellä. Joten toinen puoli ryhmää rakentaa huomenna aamusta verkan sekä loput esteet.
Oma työpäivä mulla alkaa tuon seuraluokan jälkeen ja kestää varmaan maksimissaan viiteen - kuuteen.

Uujeejee, Hämeen ykkösjoukkue (Saija Huupponen – Marquis, Salla Varenti – Utopia, Heidi Heikkilä – Razzetto ja Päivi Lappalainen - Rio II) voitti aluejoukkue kentän mestaruuden. HYVÄ TYTSYT!

Käytiin kuopalla uimassa Ipan, Sopan, Terhon, Roosan, Hannan, Annan ja Helmun kanssa. Uikkarit unohdin vahingossa kotiin (samoin kun pyyhkeenkin, ups), mutta onneks alusvaatteet toimii melko hyvin uikkareina. :D

Seittemän aikaan suuntasin auton kohti alatietä ja ajelin tallille. Kävin ratsastamassa Eetulla pikaisesti. Alotettiin taas maastokävelyllä ja nyt se oikeesti KÄVELI, kunnes otin pätkän ravia.. Tallilla menin vielä käymään kentällä ja jätkä oli ihan tykki. <3 Kulki tosi hienosti ja laukatkin suju tosi hyvin, vaikka peruskunto sekä tasapaino hällä on aika nollassa. Yleensä Emppu on laukassa kulkenut tosi jännittyneenä kaahaten, mutta nyt se kulkee jo suht pyöreenä, joskin korjaa oikeessa kierroksessa puuttuvaa tasapainoa vaihdilla. Vasen sujuu ihan kiitettävän hyvin. :)
Vitsit, alan pikkuhiljaa ihastua ihan tosissani tohon heppaan. Taidan ottaa sen matkalaukussa kotiin. :p

Mietin tässä, että pitäisköhän mun alkaa kirjotella tässä blogissa oikeesti jotain ASIAA, eikä näitä liirumlaarum lörpötyksiä. Mulla on vaan ongelmana, että mistä kirjottaisin. Selvääkin selvempää on, että hevosiin liittyvistä jutuista, mutta mitä? Ehdotuksia? Enyone?

Aikani kuluksi tein ja postasin tänne tällaisen Ht.netistä otetun 'Mitä teit viimeksi?' -kyselyn.

1. Viimeisin asia, minkä laitoit suuhusi?
- Appelsiinimehutölkin reuna

2. Viimeisin sanomasi asia / sana?
- 'Mut mee grilliltä hakeen safkaa'

3. Viimeisin ostos mitä olet ostanut?
- Ruokaa

4. Viimeisin ostos, minkä äitisi on maksanut sinulle?
- Autoon bensaa

5. Viimeisin tauti mitä olet sairastanut?
- Flunssa

6. Viimeisin asia, mitä olet tehnyt pojan kanssa?
- Nukkunut eipäs kun halannut

7. Viimeisin hevonen, millä olet ratsastanut?
- Eetu

8. Viimeisin viesti, minkä lähetit kännykälläsi?
- 'Juu, pystyn ja meen tosi mielelläni, kun ei täälä oo kisojen jälkeen mitään tekemistä. Ja jos on tarvetta niin udkon, että minä päivänä vaan sunnuntaihin asti pystyn käymään, kun ei noi kisat kestä kun ehkä maksimissaan viiteen asti.'

9. Viimeisin post-it lappu, mitä kirjoitit/piirsit siihen?
- Ei voi muistaa

10. Viimeisin kappale mitä kuuntelit?
- En tiedä sen nimeä, joku Terhon koneelta

11. Viimeisin ilkeä kommentti, minkä olet sanonut?
- 'Teittekö te muka tälle derby -kentälle jotain?'

12. Viimeisin pyyntö vanhemmiltasi?
- 'Laitatko mun tilille sen 13e, minkä oot perässä?'

13. Viimeisin koe, mistä olet saanut huonomman kuin 6?
- Ruotsi

14. Viimeisin internet-sivusto, jonka olet avannut?
- Hevostalli.net tai Facebook

15. Viimeisin valheesi?
- En muista

16. Viimesin tekemäsi topa ht.nettiin?
- 'Mistä tiedän minkä mallinen Wintec satulani on?'

17. Viimeisin kysymys minkä olet esittänyt?
- 'Ootte menossa tänään viisneloseen vai?'

18. Viimeisin uintikertasi, milloin ja missä?
- Tänään jollain kuopalla

19. Viimeisin seksuaalinen kokemuksesi (kenen kanssa vaan, yksin tai yhdessä)?
- Erm. Kai se tais olla baarissa viime keskiviikkona

20. Viimeisin ajatus päässäsi?
- En mä ajattele

Ei kommentteja: