keskiviikkona, lokakuuta 13

Happyhappy.

Ajattelimpa, että en tuota mitään tekstiä tänään, MUTTA sitten muistinkin, että tämä oli mahtava päivä, joten se jos joku pitää kertoa koko maalle.

Muttasiis alotettiin tää päivä pohtimalla, että missäköhän meidän Laiduntalouden tunnin pitäisi olla. Lukujärjestys oli luokan kohdalta tyhjä, toimiston vastaava ei vastannut ja opettajakaan ei tiennyt. Ikäväksemme jonkin ajan kuluttua tuli viestiä, että pidetään siinäjasiinä luokassa - dääm, just kun olin nukahtamassa. Tunnilla ei käsitelty oikeestaan mitään, laskettiin vähän jotain laitumen katelaskuja, mikä jäi hieman kesken. Mutta voinen kertoa, että ei ole halpaa se laitumen pitokaan. Keskeneräisen laskun mukaan maksaa yli 400 euroa vuodessa ja uusitaan viiden vuoden välein.
Seuraavaksi oli Nimikkotarkastus 'info', eli meidän HKT ryhmä alkaa pitämään uusille oppilaille nimikkotarkastuksia. Käytiin läpi miten homma toimii ja sitten tehtiin kämpillä aikataulut jne. Odotan innolla, että pääsee tenttaamaan pikkusia ja katteleen miten ponit on hoidettu. Sain myös tietää, että voin huoletta liikuttaa Judea ainakin joulukuuhun asti. <3
Viimesenä olikin sitten kolme tuntia puuduttavaa fysiologiaa ja lääkintää. Aihe itsessään on mielenkiintoinen, mutta maikan tapa kysymyksen jälkeen pitää piiiiitkäää tauko on suoraansanottuna puuduttavaa. Käsiteltiin lähinnä bakteeri ja virusperäisiä vaivoja kuten influenssaa, pääntautia yms. Taas oli vanhaa juttua, mutta mentiin syvemmälle homman juuren ja täytyy kyllä myöntää, että näitä muistiinpanoja tulen vielä tarvitsemaan, käyttämään ja vaalimaan.

Se, mikä teki mut tänään niiin iloiseksi on se, että kävin Juden kanssa maastossa ja se oli niin ihanan sulonen ja kultanen ja ihana jamätahdonsen!
Käveltiin alatien pidempi lenkki ja ilma oli tosi nätti ja oli tosi ihanaa ja olen tosi taivaissaa. Huomenna mennään taas vähän zäbbäilemään ja käymään kentällä vähän muistelemassa niitä kouluponin juttuja.
Eilen yöllä myös tajusin, että fuck, mä oikeesti tykkään tosta hevosesta tosi paljon ja en todellakaan aio luopua siitä! Harkitsin jo ihan vakavissanikin sen ostamista, ellei sillä ois siinä jalassa jotain vaivaa - hmh.

Ei kommentteja: