maanantaina, lokakuuta 11

Palataampa hieman taaksepäin, nimitäin lauantaihin! Oltiin kaveriporukalla Onnelassa ja reissu ei päättynyt ihan niinkun olisin tahtonut. Alkuilta meni kivasti meillä alotellessa Matin ja äidin kanssa. Siitä sitten suunnattiin kaupunkiin päin 11 aikaan Lotan kyydillä. Alku baarissa meni hyvin, tosin tuntuu ettei tehty mitään ja muutenkin vähän sekavat mielikuvat. Sitten Emmi vines jotain baarimikolle, joka 'heitti' sen ulos, mutta silti Emmi jäi piilottelemaan dancen puolelle samalla kun mä etsin sitä ihan hädissäni kissojen ja koirien kanssa. Jäätävän shown jälkeen Meri ja Lotta löysi sen ja siinä vaiheessa mun fiilikset oli niin nollassa, että lähettiin kotiin.
Seuraava päivä kulukin sitten jäätävässä krapulassa, vaikken edes juonut paljoa. Tää ei toistu enää koskaan!


Uujeejee, se olis Hevosopiston aika taas. Vihdoin pääsee opiskelemaan aineita, joista on oikeasti kiinnostunut ja tekemään sitä mistä tykkää. Eivät kaikki aineet toki ole mieluisia, mutta miljoona kertaa mieluummin istun yritystoiminnan tunnilla laskemassa jotain katelaskelmia kun kuuntelen lukiossa jotain tylsää ja tasaista papatusta aiheesta, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tämän viikon lukujärjestys näyttäis seuraavalta:

Maanantai - Jalostusvalinta, Yritystoiminta ja Opintojen ohjaus
Tiistai - Ruokinnan suunnittelu, Jalostusvalinta sekä Valmennysfysiologia ja lääkintä
Keskiviikko - Laiduntalous, Nimikkotarkastus sekä Valmennysfysiologia ja lääkintä
Torstai - Tekniset työt, Hevostalous suomessa ja Yritystoiminta
Perjantai - Ratsastus, Jalostusvalinta ja Hevostalous suomessa

Kirjoitushetkellä on takana vain ensimmäinen Jalostusvalinnan tunti, mikä oli mukava. Puhuttiin lähinnä lämminveristen suvuista ja huomasin, että olen täysin ulkona raviurheilusta kun en ole muutamaan vuoteen pyörinyt sen parissa, dääm.

Käytiin tunnin jälkeen III-tallissa kyselemässä nimikkoasioista ja todennäköistä on, että Justina menee uusille YO-pohjaisille nimikoksi. :/ Maarit kuitenkin lupasi jättää sen minulle, mikäli hevosia riittää. Eli sormet ristiin, silmät kiinni ja toivotaan parasta!